Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
Vaihde 010 73 311
Lipunmyynti 010 7331 331
Chikamatsu Monzaemon

AMIJIMA

Shinjû Ten no Amijima

Paperikauppias Jihein, tämän vaimon sekä ilotyttö Pikku Kevään kohtalot kietoutuvat traagisella tavalla toisiinsa, kun erilaiset maailmat ajautuvat umpikujaan.
Inhimillinen ja kirpeän humoristinen näytelmä kertoo ilotyttöön hullaantuneesta perheenisästä, ja intohimoisen rakkauden pyörteet suistavat myös suvun ja koko yhteisön sijoiltaan.

Buto-tanssin viehättävä liikekieli, geishat ja samurait tuovat Omapohjaan kiehtovasti perinteistä japanilaista kulttuuria.

Tarinankerronnan, musiikin ja nukketeatterin yhdistelmä, ’bunraku’, kehittyi Japanissa 1500-luvun lopulla. Näytelmäkirjailija Chikamatsu Monzaemon (1653-1724) loi tämän uuden lajin ylistetyimmät draamat. Tositarinaan pohjautuvan Amijiman kantaesitys vuonna 1721 sai osakseen niin myrskyisän suosion, että kaksi vuotta myöhemmin shogunaatti kielsi rakastavaisten kuolemisesta kertovat näytelmät.

Amijima jatkaa ohjaaja Juha Mäkelän japanilaiseen teatteriperinteeseen syventyvää sarjaa, josta edellinen oli Kansallisteatterin Omapohjassa 2007 kantaesityksensä saanut Veden houkutus – Sasou Mizu. 


ROOLEISSA Antti Holma, Jouko Keskinen, Soila Komi, Juhani Laitala, Roni Mäkinen, Eeva Putro, Leena Pöysti, Emilia Sinisalo, Aki Suzuki, Ariyuki Suzuki, Valtteri Tuominen ja Irene Horto/Stefanie Junni/Stella Urbanski

Ohjaus ja lavastus Juha Mäkelä
Suomennos Miika Pölkki
Puvut Saija Siekkinen
Koreografia Aki Suzuki
Naamiointi, kampaukset ja peruukit Tuire Kerälä, Laura Sgureva ja Pekka Helynen
Valaistus Jenni Keränen
Äänet Esa Mattila


Suomen kantaesitys oli Omapohjassa 11.12.2009

Kesto: 2 tuntia 30 minuuttia

 
 
Kuvassa Eeva Putro