JUHA HURME

TÖPPÖHÖRÖ

Esitys on poistunut ohjelmistosta

Suuri näyttämö Komedia miehestä Suomessa ja Suomesta miehessä

KANTAESITYS 28.1.2016

Jätkän nimi on Viki.
Ikää noin 35 vuotta, pituutta 166 senttiä.
Viki on rasisti, homofoobikko ja sovinisti.
Syö pelkkää lihaa. Uskoo Jumalaan ja Mannerheimiin. Uskoo salaliittoteorioihin.
Vihaa naapureitaan kaikissa skaaloissa: ruotsalaisia, venäläisiä, kerrostalonaapureita.
Viki on myös urheilumies, ainakin pukeutuu aina verkkareihin.
Viki tietää kaiken autoista, vaikka joutuu ajamaan Tunturi Ponilla.
Rallin ja formulan hanakan harrastajan ajokortti on kuivumassa rattijuoppoudesta.
Omasta mielestään Viki ei ole alkoholisti. Eikä työtön. Eikä lähestymiskiellossa.
Kaikki on ex-vaimon syytä.

Kun Viki havaitsee ilmaisjakelulehdestä, että Prismasta saa kokonaisen sian yllättävän edullisesti, tarjoukseen on pakko tarttua. Vikin ällistykseksi paketista ei kuoriudu jäinen sika, vaan Alina Tomnikov. Seuraa hurja yhteenotto, jossa Alina yrittää kammeta Vikin itsetuhoista, umpinegatiivista, typeryyden ja tietämättömyyden myrkyttämää elonlinjaa edes hiukan valoisampaan suuntaan.
Mutta kun kaksi kovaa ottaa yhteen, ei lopputuloksesta ole varmuutta.

Juha Hurmeen uusin teos sukeltaa suruttomasti suomalaisen miesmyytin sameimpiin suonsilmäkkeisiin, joista kumpuavat näyt herättävät sääliä ja kauhua siinä missä nauruakin. Hurmeen aiempi Kansallisteatterin kirjoitus- ja ohjaustyö Europaeus (2014) oli arvostelu- ja yleisömenetys, jolle myönnettiin Eino Kalima -ohjaajapalkinto.

Tekijät esiin! -keskustelutilaisuus Lavaklubilla 1.2. klo 17 — vapaa pääsy, tervetuloa!

Esitys oli ohjelmistossa tammikuu 28, 2016 - toukokuu 31, 2016

2 tuntia 5 min, sisältää väliajan

ROOLEISSA Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov

OHJAUS Juha Hurme ja Hanna Brotherus
LAVASTUS Matti Rasi ja Juha Hurme
VALOSUUNNITTELU Matti Tiilama
ÄÄNISUUNNITTELU Raine Ahonen

×
<a href="https://flic.kr/s/aHsknwRUaf" target="_blank">Click to View</a>
Katso koko kuva-albumi tästä ×
×
×

Turun Sanomat 30.1.

Yllättävän ylevä

”Voih, minä ainakin tarvitsin juuri tätä. Muistutuksen siitä, että kulttuuri on ihmisen uteliaisuutta ja kyvykkyyttä, jotta pärjäämme luonnon ja toisten ihmisten kanssa.”

Lue lisää »

Ylen blogit: Penkkitaiteilija

Miljardien vuosien evoluution lopputulema: Töppöhörö, pieni vihainen mies

”Aloin ymmärtää Vikin ajattelua – en ajatuksia! – sitä, miten joku ihminen voi olla noin johdonmukainen vihassaan. Ja mikä parasta: näin yhtäkkiä itseni, Helsingissä asuvan kulttuuritoimittajan, Vikin silmin. Nauroin mielikuvalle niin että vatsaan sattui.”

Lue lisää »

Apu-blogit: Lämpiö

Matkalla ihmisiksi

”Ja yleisö nauraa, nauttii, Jarkko Lahti on roolissaan ilmiömäisen hyvä ja ketterä, kaunassaan kovin tuttu, vihapuheessaan liiankin lähellä tämänhetkistä suomalaista keskusteluilmapiiriä ja todellisuutta.”

Lue lisää »

Hämeen Sanomat 5.2.2016

Menin teatteriin tapaamaan itseäni

”Menin teatteriin tapaamaan itseäni. Oli harvinaisen loistava mahdollisuus kohdata pelkonsa, kuvitelmansa, luulonsa ja uskomuksensa, pimeänkin puolensa. Töppöhörö mikä Töppöhörö, 30 miljoonan vuoden kehityksen tulos.”

Lue lisää »

Extempore-kulttuuriblogit: Sateenkaarenmaalari

Töppöhörö-näytelmässä uhoaa rasisti, homofoobikko ja sovinisti Viki

”Lopulta jäljelle jää silti yksi asia: elämänilo. Jo se onni että saa elää, on naurun ja laulun paikka. Ja niin kauan kun ihminen on elossa, hänellä on toivoa.”

Lue lisää »

Aamulehti 1.2.2016

Teatteri: Olemme apinoiden sukua

”Teatterimies Juha Hurme on useamman kerran kuvannut suomalaisia suurmiehiä, kulttuurin esitaistelijoita. Nyt Kansallisteatterin suurelle, tyhjälle näyttämölle hortoilee lippalakkimies, joka vihaa taidetta, naapuriaan, ryssää ja naisia, rakastaa kaljaa, Talvisotaa, tv-urheilua ja omaa mielipiteenilmaisuaan netissä.”

Lue lisää »

Kulttuuri kukoistaa -blogi

Juha Hurme: Töppöhörö

”Myös Töppöhörön teksti on rikasta ja merkityksellistä; lähes joka vuorosanasta voisi tehdä huoneentaulun.”

Lue lisää »

Paljon Melua Teatterista -blogi

Töppöhörö / Kansallisteatteri 28.1.2016

”Juha Hurmeen uutukainen Töppöhörö oli kyllä varsin mielenkiintoinen tuttavuus. Räväkkä, räävitön ja riemukas.”

Lue lisää »

Elämä on ihanaa -blogi

Teatterissa: Töppöhörö

”Mieleen tulee eittämättä, paljonko Suomessakin näitä Vikejä on?”

Lue lisää »
×
 

Ajankohtaista