Kansallisteatteri ja valtion koulukodit aloittavat yhteistyön teatterihankkeen merkeissä

5.10.2017

Parhaillaan valtion koulukodeissa hiotaan yhteistyötä, joka konkreettisesti käynnistyy vuoden 2018 alussa Kiertuenäyttämön puitteissa toteutettavana teatterihankkeena.

Teatteriprojekti Rikos ja rangaistus käynnistyy tammikuussa 2018 työpajajaksolla (13 krt.) Vuorelassa ja päättyy ensi-iltaesitykseen huhtikuussa 2018. Tämän jälkeen esitys kiertää neljä muuta valtion koulukotia, joissa järjestetään myös esityksen aiheisiin syventyvät työpajat ja esityksen jälkeinen palautekeskustelu.

Mukana olevia nuoria osallistetaan heidän motivaationsa mukaisella tavalla matalan kynnyksen teatteriharjoitteisiin, jotka parhaimmillaan vahvistavat itseilmaisua, yhteishenkeä ja ruokkivat henkilökohtaista rohkeutta kohdata toinen ihminen ja omia tunteitaan.

Rikos ja Rangaistus -työryhmään kuuluvat ohjaaja ja dramaturgi Johanna Freundlich, näyttelijät Antti Lang ja Matti Onnismaa sekä näyttelijä-teatteripedagogi Elina Reinikka. Freundlich dramatisoi Rikos ja rangaistus -romaanin kolmelle näyttelijälle.

Projektiin liittyviä työpajoja vetävät Freundlich ja Reinikka.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekee tutkimuksen projektin vaikutuksista työpajajaksolle osallistuvien nuorten kokemuksista (tutkijat Päivi Känkänen ja Marko Manninen). Tutkimus käynnistyy tammikuussa 2018.

 

Ajankohtaista

  • Kiertuenäyttämö
    Parhaillaan valtion koulukodeissa hiotaan yhteistyötä, joka konkreettisesti käynnistyy vuoden 2018 alussa Kiertuenäyttämön puitteissa toteutettavana teatterihankkeena. Teatteriprojekti Rikos ja ran...
  • Koivu ja Tähti
    Suna Vuori   ̶  Minä osaan löytää kotiin. Pitkältäkin matkalta. ̶  Minä osaan juoda vettä, suoraan sateesta. ̶  Minä osaan soittaa klaveeria. Pajari opetti. ̶  Minä saan linnun lennosta....
  • Näyttelijä Kauko Helovirta Julius Särkelän roolissa. Edvin Laineen ohjaama Ilmari Turjan näytelmä Särkelä itte sai ensi-iltansa 6.10.1989. Kauko Helovirta oli syntynyt 21.10.1924.#arkistonaarteita #kansallisteatteri #näyttelijä #teatteri #muistoja

  • Toinen koti
    Kansallisteatterin Omapohjassa kantaesitetään marraskuussa Kiertuenäyttämön Toinen koti, joka kysyy, mikä on koti ja mitä kotoutuminen. Dokumentaarisessa teatteriesityksessä kohtaavat pakolaisina Suom...
  • BLOGI • 10.10.2017
    Kansallisteatterin kirjasarja
    Paperille painetuista kirjoista on tulossa jätettä. Kuolinpesien arvokirjastot eivät enää automaattisesti kelpaa antikvariaateille. Kirjastot suhtautuvat jokseenkin nirsosti peräti vuosikymmenten aika...
  • Alakoululaisten teatterileiri huipentui Kaleva-aiheisen kohtauksen esitykseen, jota omaiset pääsivät katsomaan. On ollut mahtava viikko! @kansallisteatteri_ytya #teatteri #kansallisteatteri #lapset #teatterikasvatus #kalevala #ytyä #nuornavitsaväännettävä

  • UUTINEN • 13.9.2017
    Suuren näyttämön kattofresco
    Taidekierrot jatkuvat jälleen torstaina 14.9. klo 16.30-18.30. Syksyn toinen kierto järjestetään maanantaina 20.11. samaan kellonaikaan. Kansallisteatterin seinät huokuvat suomalaisen teatterin hi...
  • Katri Kivilaakso
    Zacharias (t. Zachris, Sakari) Topelius (1818−1898) on yksi niistä kansallisista merkkihenkilöistä, jotka antoivat suomalaisuudelle sisällön. "Topelius hahmotti ratkaisevasti Suomen kansan identiteeti...
  • Viimeistelyä vaille valmis Hullupupu ???????????? #kansallisteatteri #masennuskomedia #marirantasila : @tarpeisto_kansallisteatteri

  • Koivu ja Tähti
    Kansallisteatterin Suuren näyttämön syksyn aloittaa Pirkko Saision Kansallisteatterille kirjoittama juhlanäytelmä Koivu ja Tähti. Laura Jäntin ohjaama teos jatkaa siitä, mihin Sakari Topeliuksen klass...
  • Risto Pulkkinen
    Suomalaisella on uralilainen sielu; toisin sanoen kuulumme samaan muinaiseen kantauralilaiseen kulttuuriyhteyteen laajalla alueella Euraasiassa elävien uralilaisten kansojen (suomalais-ugrilaiset ja s...
  • Stina ja Ylva Ekblad pyörähtävät tänään Pienelle näyttämölle ️️️️️ Tervetuloa vierailulle #langerhanskaöarna @klockriketeatern