Jari Ehrnrooth
Kulttuurihistorian ja sosiologian tutkija ja kirjailija

Onnellistuttava vapautus sulle ja mulle

31.08.2015

Draama syntyy jännitteistä. Konflikteja, ristiriitoja, yhteentörmäyksiä. Ihmiset sanovat yhtä ja tekevät toista. Ihmiset juonittelevat ja pettävät. Mahtavaa! Tätä teatteri ja media rakastavat, siitä ne elävät.

Sopusointu ei tuo yleisöä katsomoon eikä rakentava yhteistyö lehdelle lukijoita. Mutta kun taloyhtiössä valmistellaan putkiremonttia ja yksityisedun raivottaret ryömivät koloistaan, oma elämä on äkkiä niin jänskää, ettei tarvitse mennä teatteriin.

Se mikä ruokkii aivojen palkintomekanismeja, on korkeamman tietoisuuden kannalta epäilyttävää tai vastenmielistä. Luonnonevoluution luomat kannustimet vetävät keskelle raadollista draamaa mutta kulttuurievoluution vahvistama sielu kaipaa katedraalin rauhaa.

Joskus ristipunos tuntuu siliävän. Jos sitä kerrankin rakastuu oikeaan ihmiseen tai parantaa terveyttään rasituksesta nauttien, niin ainakin tunteja, viikkoja tai jopa vuosia voi uskoa viettionnen ja sielunrauhan tasapainoon. Mutta sitten.

Olisiko syytä paeta onnellistuttavan vapauden petolliseen kulttiin?

Sanon petolliseen, koska kyllä minä tiedän, mitä siitä seuraa. Kotiin on kuitenkin palattava. Joskus.

Vai onko? Paul Bowlesin Suojaavan taivaan alla turistit palaavat kotiin mutta matkailijat ovat matkalla aina.

Jospa sitä vain lähtisi. Jättäisi oman elämänsä draaman.

Lyön muuten vetoa, että te – haluan olla kohtelias – olette kuulleet tämän:

Freedom’s just another word for nothin’ left to lose.

Solmin lenkkitossun nauhat. Suljen oven takanani ja lähden liikkeelle. Olen irti. Melkein alasti. Ei mitään menetettävää. Leijun. Vapauden tunne muuttuu onnellisuuden tunteeksi.

Ja se syvenee:

And nothin’ ain’t  worth  nothin’ but it’s free.

Eikö tämä teistäkin ole jo enemmän kuin hyvä lause. Nämä sanat huulilla voisi kuolla kuka tahansa.

Voin sanoa saman espanjaksi. En este mundo nada es perfecto. Ettekö haluaisi tutkia sitä. Lukea sen oikein. Kirkastaa timantin. Nada ES perfecto.

Ei mitään on ei minkään arvoista ja vapaata ja vain se on tässä maailmassa täydellistä. Toisin sanoen La vida valle nada. Elämällä ei ole arvoa koska sitä ei voi mitata.

Olen pahoillani mutta tällaista se on kun pakenee mysteereihin. On avattava pohjaton arkku.

En koskaan ole tajunnut, mitä kysytään, kun kysytään, mitä on hyvä elämä?

Minusta elämä ON hyvää. Ihan sellaisenaan. Kuin raikas lähdevesi. Sen voi vain pilata.

Ja niin tapahtuu. Tavoitellaan lisää hyvinvointia, onnellista oloa tai ikuista autuutta. Siitä tulee karmea neuroosi. Ja usein myös hitonmoinen draama.

Muistaako kukaan enää että:

Feelin’ good was easy, Lord, when Bobby sang the blues, and Buddy, that was good enough for me, good enough for me and my Bobby McGee.

Niin siinä Kris Kristoffersonin kertosäkeessä lopuksi lauletaan. Sellaista oli onnellistuttava vapaus silloin 1969 kun tämä jälkimoderni hulina vielä potki kapaloissaan. Mutta nyt. Nyt eletään hyvinvointiyhteiskunnassa jota rahoituskriisi uhkaa eikä mikään ole good enough for me and you.

On vain tyytymättömiä kuluttajia jotka kaupan, kuntosalin, baarin, elämysmatkan, hoivamusiikin, terapeutin ja hyvinvointikeskuksen avulla yrittävät – Luoja nähköön kuinka kovasti he yrittävät – lisätä onnellista oloaan. Sillä se on elämän tarkoitus.

Sain aihetta kirjoitukseen siitä että Martin Crimpin näytelmä In the Republic of Happiness (2012) tulee Kansallisteatterin pienelle näyttämölle syyskuussa Minna Leinon suomentamana ja ohjaamana.

Oi mikä onni! Sillä tämä on älyllisen ja moraalisen aikalaisdraaman ohittamaton teos. Crimpin monitasoinen teksti tihkuu onnellistuttavan vapauden helakkaa verta. Absurdi satiiri viistää, kaivertaa ja tökkii ihmissielun ratkaisematonta ristiriitaa.  Ja parhaiden tavoin se on naurun saattelema matka tyhjyyteen.

Kun jokainen vapaa yksilö haluaa tulla onnelliseksi ja saa vapauden ihan itse sitä yrittää niin tässä maailmassa siitä tulee ensin ihmissuhdehelvetti ja sitten sarja pakoyrityksiä. Sekä uuden Vapahtajan petollinen hanke joka vie Bobbyn perille täydellisen onnellisuuden tilaan.

Kun peili on tarkka, katsojan ihmiskuva romahtaa ja kauhu puhkeaa nauruksi.

Ei liene sattumaa että tämä satiiri tulee saarivaltiosta joka on utilitarismin kotimaa.

1700-luvun brittiläiset ajattelijat Jeremy Bentham ja J.S. Mill opettivat että onnellisuus on korkein hyvä ja itseisarvo jota muiden asioiden avulla tavoitellaan. Onnellistuttavan teon on kuitenkin onnellistutettava kaikkia joita se koskee. Voi siis ajatella että utilitaristisesti onnistunut yhteiskunta tekee lopulta kaikista kansalaisista niin onnellisia, ettei yksikään jää paitsi tästä kaikkien kaipaamasta korkeimmasta hyvästä.

Mutta miten?

Hyvä Luoja, yritetty on. Ja millaisin tuloksin! Eikä vain saarivaltiossa. Ajatelkaa vaikka pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Täällähän asuu tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa.

John Stuart Millin vahinkoperiaatteen mukaan jokainen on vapaa tavoittelemaan onneaan kaikin keinoin jotka eivät vahingoita toisia vapaita kansalaisia. Ajatus on länsimaisissa vapauden ja valistuksen yhteiskunnissa yleisesti hyväksytty. Sen mukaan me elämme. Eikö niin.

Mutta Crimpin Onnellisuuden tasavallan ihmiset – nuoret, keski-ikäiset ja vanhat – menevät utilitaristisen seurausetiikan aidasta ohi, yli ja ali. He uskovat itsekeskeiseen onnellisuuteen ja harjoittavat henkilökohtaista vapauden kulttiaan. Kuulostaako tutulta? Uusien yksilönvapauksien suloiset, epäkeskot, kiihottavat, vääristyneet ja pakkomielteiset muodot sikiävät toisistaan helposti tunnistettavina kuin mekaanisen pianon ennalta määrätyt soinnut lomaparatiisin kahvilassa.

Kolme vuotta sitten Yhdistyneet Kansakunnat nosti onnellisuuden globaaliksi tavoitteeksi. Kansainvälistä onnellisuuden päivää vietetään maaliskuun 20. Uusi maailmanuskonto on vahvassa vedossa.

Crimpin teksti ei voisi olla ajankohtaisempi. Se näyttää kuinka tämä pyhitetty onnellisuus itse oikeuttaa kaikki sitä kohti käyvän itsekkään elämän oikut. Mitä sitten jos vapauteni jotakuta vahingoitti? Ihan oikein sille!

Utilitaristinen moraali on kääntynyt nurin ja näyttämöllä repsottaa auki revähtänyt jälkimoderni unelma.

Länsimaisen kulttuurin pitkässä muistissa kulkee kaksi linjaa rinnakkain. Ensimmäinen on monoteistinen oikeamielisyyden kaipaus jonka Mooses toimeksi saaneena antoi laiksi kansalleen ja toinen on eudaimonistinen onnellisuuden tavoittelu josta antiikin kreikkalaiset filosofit löysivät elämän tarkoituksen.

Edellinen on kulttuurievoluution raskas vastuu, mahdoton yritys tulla paremmaksi ihmiseksi joka kykenisi siihen mitä hyvän ja pahan tiedon puusta syönyt tietoisuudessaan kaipaa. Jälkimmäinen on eurooppalaisen edistyksen lumoava lupaus hyvää elämää janoavalle luonnolliselle ihmiselle.

Edellinen ei anna paljoa ja vaatii yhä enemmän. Jälkimmäinen antaa kaiken ja vaatii yhä vähemmän.

Eikö ole kummallista, että täydellinenkään onnellisuus ei riitä? Miksi se mikä tyydyttää luonnon jättää sielun vajaaksi?

Ihminen on moraalin ja luonnon ristipunos. Solmu ei aukea.

Kirkkoisä Augustinuksen mukaan kukaan ei voi kaivata sellaista mitä ei ole kokenut. Me haluamme olla onnellisia koska olemme kerran olleet ja kaipaamme takaisin. Siis Paratiisiin. Ikuiseen elämään Luojan yhteydessä.

Voitte hirttää minut tästä. Mutta mielestäni juuri tällä tavoin kristinusko salakuljetti pakanallisen onnellisuuden tavoittelun monoteistisen kilvoittelun sisään. Niin kauan kuin pelastususko ja ikuisen elämän tavoite hallitsee kristinuskoa, se ei saavuta juutalaisen moraaliuskon selkeää ja karua pyrkimystä oikeamielisyyteen ihmisen tietoisen elämän tarkoituksena.

Ehkä juuri siksi Martin Crimp on tuntenut tarvetta kirjoittaa Onnellisuuden tasavallan Danten Komedian nurinkäännetyksi irvikuvaksi. Sillä tarkasti katsoen siitä erottuu juuri tuo kristillisen sivilisaation ydinneuroosi. Matka perhehelvetin, yksilönvapauden kiirastulen ja manipuloidun paratiisin kautta päättyy mykistävään onnellisuuteen joka ei vie minnekään, ei ainakaan autuuteen.

Jokainen on vapaa hirttäytymään samaan silmukkaan hymyssä suin. Ristiriita on ratkennut.

Jaa artikkeli:

Vastaa

Sähköpostiosoitetta ei julkaista
Pakolliset kentät on merkitty *

 

Ajankohtaista