Saana Lavaste
Teatteriohjaaja, ohjaajantaiteen professori

Teatteritaide ja moottoripyörän kunnossapito

8.04.2017

Mitä on laatu (teatteri)taiteessa? Miten sitä määritellään? Kuka sen määrittelee?

Onko olemassa – kuten Robert M. Pirsig hahmottelee teoksessaan Zen ja moottoripyörän kunnossapito – perimmäistä, mielipiteestä tai näkökulmasta riippumatonta laatua eli universaalia totuutta laadusta? Vai onko kaikki puhe laadusta aina relativistista ja näkökulmasidonnaista?

Osallistuin Kansallisteatterissa 9.2. järjestettyyn Excellence in Finland -työpajaan. Laatua, tai jopa erinomaista laatua pohtivaan hankeverkostoon kuuluvat mm. Suomen Olympiakomitea, Kansallisbaletti, RSO, Kansallisteatteri, Taideyliopisto ja Helsingin yliopisto.

Hankkeessa urheilijat, tieteilijät ja taiteilijat verkottuvat pohtiakseen tekijöitä, jotka tekevät jostakin suorituksesta erinomaisen, korkealaatuisen.

Kansallisteatterissa helmikuisena torstaina järjestetyssä tilaisuudessa tehtävänäni oli suorittaa ”ohjausdemo”. Eli minulla oli 30 minuuttia aika ohjata kohtaus neljälle näyttelijälle seminaarivieraiden seuratessa. Tämän jälkeen keskusteltiin luovien prosessien johtamisesta ja teatteriohjaajan työstä.

Työpajassa käydyn keskustelun (ja oman kokemukseni) perusteella voi sanoa, että teatterissa laadun tunnistaminen on vaativaa. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että on vain vähän sellaisia esityksiä, joiden erinomaisesta laadusta kaikki (tai edes suurin osa) teatterintekijöistä, katsojista ja kriitikoista olisi yhtä mieltä.

Teatterin laatukeskusteluissa mielipiteet ovat usein kovaäänisempiä kuin perustellut analyysit.

Siinä missä Pirsig päätyy näkemykseen universaalin laadun olemassaolosta, veikkaan että Teatteritaide ja moottoripyörän kunnossapito -niminen teos päätyisi näkemykseen, että moottoripyörää voi kunnostaa monella tavalla mutta sekin on ihan ok jos moottoripyörä ei toimi, ainahan voi istua tien penkalla ja ihailla maisemaa. Eli että teatterissa ei olisi olemassa universaalia laatua, vaan pelkästään tämän vahvasti aikaan sidotun taidelajimme sisällä vaihtuvia näkemyksiä ja työtapoja, jotka kaikki pyrkivät omalla tavallaan erinomaisuuteen.

Monien teatteriammattilaisten, kuten näyttelijöiden, näytelmäkirjailijoiden ja ohjaajien, yksi tärkeimmistä työkaluista on henkilökohtaisuus. Tämä tarkoittaa kykyä tehdä tarkkoja havaintoja itsestään ja ympäristöstään ja käyttää niitä hyväkseen työssään. Teatteriesityksissä pyritään usein ajankohtaiseen, tuoreeseen, uuteen tai yllättävään. Teatteriammattilaiset siis harvoin kokevat pyrkivänsä mihinkään yhteiseen, yleiseen tai ennalta määriteltyyn muotoon. (Vaikka teatteriesityksiä laajasti seuraamalla huomaakin nopeasti, että paljon yhteistä, yleistä ja ennalta määriteltyä löytyy. Ja hyvä niin, muutenhan teatteritaidetta ei lajina olisi.)

Huolimatta siitä, että olemme osa ainakin 2500 vuotta vanhaa traditiota, moni meistä teatteritaiteilijoista kokee siis pyrkivänsä persoonalliseen, henkilökohtaiseen ja ainutlaatuiseen.

Yleinen ajatus on, että määrittelemme itse omat tavoitteemme, pyrimme olemaan erinomaisia omissa kategorioissamme. Voisin kuvitella tämän olevan yksi syy siihen, miksi keskustelu laadusta koetaan teatterissa usein joko väkivaltaisena tai vastenmielisenä. Koetaan, että keskustelu laadusta tasapäistää, pakottaa kaikki samalle viivalle, jolle kukaan ei koe kuuluvansa.

Silti keskustelu laadusta on väistämätöntä taiteessa, myös teatteritaiteessa. Erityisen ajankohtaisen aiheesta tekee rahoitusjärjestelmän uudelleentarkastelun prosessi, kulttuurin valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Olen työryhmän jäsenenä osallistunut lukuisiin laatua sivuaviin keskusteluihin. Kukaan ei tunnu kiistävän, etteikö järjestelmän tarkoituksena olisi tuottaa mahdollisimman laadukasta teatteritaidetta. Silti lähes yhtä moni on skeptinen laadun arvioimisesta järjestelmän yhtenä osa-alueena. On merkille pantavaa, että jo tällä hetkellä laatu on vahvana kriteerinä nimenomaan teatterin vapaan kentän rahoituspäätöksissä. Toisin sanoen, laatuarviointia tehdään ja on tehty jo pitkään. Yhteinen keskustelu laadusta ja sen arvioimisesta tekisi prosessista läpinäkyvämmän ja ymmärrettävämmän kaikille osapuolille. On myös syytä kysyä, olisiko sekä laadulliset että määrälliset kriteerit ulotettava tasapuolisesti kaikkiin teatterikentän valtionrahoitusta nauttiviin toimijoihin?

Urheilussa laadun tunnistaminen on sikäli helpompaa, että valmennus perustuu tutkimukseen ja onnistuminen määrittyy kilpailujen kautta (kuten muuten myös antiikin Kreikan teatterissa tapahtui tragedia- ja komediakilpailujen muodossa). Lisäksi kaikki tietyn lajin urheilijat pyrkivät samantyyppiseen ihannesuoritukseen. Uskaltaisin väittää, että myös klassista musiikkia tai balettia arvioivalla asiantuntijalla on todennäköisesti mielessään selkeä kuva ihanteellisesta suorituksesta.

Jokaisella katsojalla on tietenkin oikeus mielipiteeseen näkemästään teatteriesityksestä. Teatterikriitikoilla ja teatterin ammattilaisilla ei ole ainoastaan oikeutta, vaan myös velvollisuus mielipiteeseen. Ymmärrys taiteellisesta laadusta, kuten Juha Varto asian määrittelee, kehittyy vain kuulumalla yhteisöön, joka yhdessä kokemuksia ja havaintoja reflektoimalla synnyttää tietoisuuden laadusta. Kyse ei siis ole salatieteestä, mutta kylläkin harjoiteltavasta asiasta.

Kehittyäksemme teatteritaiteen asiantuntijoina ja laadun arvioijina, meidän tulisi siis käydä katsomassa mahdollisimman paljon mahdollisimman erilaisia esityksiä. Toiseksi meidän olisi keskusteltava näkemästämme monipuolisesti, mahdollisimman monien eri ihmisten kanssa. Laadun tunnistaminen vaatii siis sitoutunutta harjoittelua ja lajille omistautumista!

Mikä sitten tekee teatteriesityksen laadun arvioinnista vaativaa? Ehkä se, että teatterin asiantuntijallakaan ei voi olla mielessään valmista kuvaa ihannesuorituksesta, vaan hänen on aina varauduttava yllätyksiin.

Teatteriesitystä ammattimaisesti arvioivan henkilön täytyy ottaa huomioon esityksen valmistamisen konteksti (missä esitystä esitetään, millä resursseilla ja kenen toimesta se on tehty, kenelle se on suunnattu), ymmärtää esityksen sidonnaisuudet teatterin eri traditioihin ja tyylilajeihin (esimerkiksi musikaali, dokumenttiteatteri, nukketeatteri, nykyteatteri/esitystaide, klovneria tai vaikkapa absurdi tai ekspressionistinen ilmaisu) ja tämän kaiken lisäksi olla valmis kysymään miten kyseisen esityksen valmistanut työryhmä on pyrkinyt kokeilemaan tai uudelleen määrittelemään suhdettaan teatterin traditioihin tai jopa oman kontekstinsa traditioon. Viimeisin kriteeri mahdollistaa sen, että vaikkapa Helsingin Kaupunginteatterin, Teatteri Hevosenkengän ja Teatteri Telakan konteksteissa ”uudistaminen” tai ”kokeileminen” määrittyy hieman eri kulmasta.

Ymmärtääkseni näistä, esityksen kontekstin, sidonnaisuudet ja kokeilun/uudistamisen intention huomioivista lähtökohdista voidaan arvioida esityksen laatua tavalla, joka tukee teatteritaiteen kehitystä. Mikäli arvioivan henkilön teatterillinen ja kulttuurinen yleissivistys ei riitä arvioimaan käsillä olevan esityksen kontekstia ja sidonnaisuuksia, on tuloksena laatuarviointia, joka syyttää patalappua siitä, että se ei ole kaulahuivi. Tämä ei tietenkään ole kenenkään edun mukaista.

Lopuksi on todettava, että henkilökohtaisesti uskon universaalin laatuun, myös teatterissa. Uskon siihen siksi, että kun näen esityksen, joka on elävää teatteria, asiassa ei ole mitään epäselvää. Se, onko jokin esitys elävää teatteria vai ei, ei liity pelkästään esityksen laadukkuuteen. Elävää teatteria on hetki, jolloin esiintyjät ja katsojat muistavat yhdessä, miksi teatteri on olemassa. Tähän hetkeen tarvitaan aina jotain muutakin kuin tekijöiden taito, intentio ja herkästi läsnäolevat esiintyjät. Siihen tarvitaan myös läsnäolevat katsojat. Joskus yhteys syntyy, joskus taas ei. Lopullista vastausta siihen miksi teatteri on joskus elävää ja toisinaan taas ei, on mahdotonta antaa.

Jaa artikkeli:
  • Veikko
    | 12.04.2017 01:18

    Jos tällä hetkellä laatu on vahvana kriteerinä nimenomaan teatterin vapaan kentän rahoituspäätöksissä, niin kai kriteereissä määritelty laadun merkit hyvinkin tarkkaan? Ellei, niin silloin talousvata onkin mielivaltaa (mielipiteisiin nojaavaa). Selllainen on taas laitonta, jos jakajana on julkinen instanssi.

Vastaa

Sähköpostiosoitetta ei julkaista
Pakolliset kentät on merkitty *

 

Ajankohtaista

  • Kiertuenäyttämö
    Parhaillaan valtion koulukodeissa hiotaan yhteistyötä, joka konkreettisesti käynnistyy vuoden 2018 alussa Kiertuenäyttämön puitteissa toteutettavana teatterihankkeena. Teatteriprojekti Rikos ja ran...
  • Koivu ja Tähti
    Suna Vuori   ̶  Minä osaan löytää kotiin. Pitkältäkin matkalta. ̶  Minä osaan juoda vettä, suoraan sateesta. ̶  Minä osaan soittaa klaveeria. Pajari opetti. ̶  Minä saan linnun lennosta....
  • Näyttelijä Kauko Helovirta Julius Särkelän roolissa. Edvin Laineen ohjaama Ilmari Turjan näytelmä Särkelä itte sai ensi-iltansa 6.10.1989. Kauko Helovirta oli syntynyt 21.10.1924.#arkistonaarteita #kansallisteatteri #näyttelijä #teatteri #muistoja

  • Toinen koti
    Kansallisteatterin Omapohjassa kantaesitetään marraskuussa Kiertuenäyttämön Toinen koti, joka kysyy, mikä on koti ja mitä kotoutuminen. Dokumentaarisessa teatteriesityksessä kohtaavat pakolaisina Suom...
  • BLOGI • 10.10.2017
    Kansallisteatterin kirjasarja
    Paperille painetuista kirjoista on tulossa jätettä. Kuolinpesien arvokirjastot eivät enää automaattisesti kelpaa antikvariaateille. Kirjastot suhtautuvat jokseenkin nirsosti peräti vuosikymmenten aika...
  • Alakoululaisten teatterileiri huipentui Kaleva-aiheisen kohtauksen esitykseen, jota omaiset pääsivät katsomaan. On ollut mahtava viikko! @kansallisteatteri_ytya #teatteri #kansallisteatteri #lapset #teatterikasvatus #kalevala #ytyä #nuornavitsaväännettävä

  • UUTINEN • 13.9.2017
    Suuren näyttämön kattofresco
    Taidekierrot jatkuvat jälleen torstaina 14.9. klo 16.30-18.30. Syksyn toinen kierto järjestetään maanantaina 20.11. samaan kellonaikaan. Kansallisteatterin seinät huokuvat suomalaisen teatterin hi...
  • Katri Kivilaakso
    Zacharias (t. Zachris, Sakari) Topelius (1818−1898) on yksi niistä kansallisista merkkihenkilöistä, jotka antoivat suomalaisuudelle sisällön. "Topelius hahmotti ratkaisevasti Suomen kansan identiteeti...
  • Viimeistelyä vaille valmis Hullupupu ???????????? #kansallisteatteri #masennuskomedia #marirantasila : @tarpeisto_kansallisteatteri

  • Koivu ja Tähti
    Kansallisteatterin Suuren näyttämön syksyn aloittaa Pirkko Saision Kansallisteatterille kirjoittama juhlanäytelmä Koivu ja Tähti. Laura Jäntin ohjaama teos jatkaa siitä, mihin Sakari Topeliuksen klass...
  • Risto Pulkkinen
    Suomalaisella on uralilainen sielu; toisin sanoen kuulumme samaan muinaiseen kantauralilaiseen kulttuuriyhteyteen laajalla alueella Euraasiassa elävien uralilaisten kansojen (suomalais-ugrilaiset ja s...
  • Stina ja Ylva Ekblad pyörähtävät tänään Pienelle näyttämölle ️️️️️ Tervetuloa vierailulle #langerhanskaöarna @klockriketeatern