Teatterityöpajat

Kansallisteatteri on tehnyt yhteistyötä Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen draamakasvatuksen sivuaineen opiskelijoiden kanssa vuodesta 2009. Keväisin toteutetaan alakoulujen luokille opiskelijoiden suunnittelemat teatteriammatteihin tutustuttavat työpajat. Kukin luokka kirjoittaa yhden kohtauksen, johon työpajoissa suunnitellaan lavastus, valaistus, puvustus ja äänimaailma. Työskentelyn päätteeksi kohtaus nähdään teatterin Lavaklubin näyttämöllä.

Työpajan kesto on 60 min. ja siihen osallistutaan luokka kerrallaan. Työpajat ovat maksuttomia.

Seuraavan kerran työpajat järjestetään maaliskuussa 2018. Opiskelijoiden ohjaajana toimii draamakasvatuksen lehtori, TET Tapio Toivanen.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset
teatterikasvatus@kansallisteatteri.fi

Selite
Tiedosto
Linkki
Teatterityöpajamateriaali 2017 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2016 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2015 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2013 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2012 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2017 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2016 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2015 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2013 (pdf)
Teatterityöpajamateriaali 2012 (pdf)
 

Ajankohtaista

  • Kesän aukioloajat
    Kansallisteatterin lippumyymälä on suljettu 28.5.—31.7. ja 7.8. Teatterilippuja voi ostaa koko kesän lippu.fi-verkkokaupasta, -puhelinpalvelusta ja -myyntipisteistä. Iloisia ja aurinkoisia kesäp...
  • BLOGI • 22.5.2017
    Juha-Pekka Hotinen
    Demokratia on kriisissä, nyt sanotaan. Kirjailijat – ja muut taiteilijat – ovat heränneet. Lähivuosina tulemme näkemään monia näytelmiä, lukemaan romaaneja ja kokemaan teoksia, jotka käsittelevät tätä...
  • These guys did it. 3 sold out nights and a standing ovation after each kick! So proud to be able to present #kaderattou and his amazing #cieaccrorap at the National Theatre in Helsinki. Thank you! #theroots #terosaarinencompany #nationaltheatreoffinland #kansallisteatteri #dancewithoutborders #danceconnects

  • Hiljaisuuden kivi
    Terhi Panulan dramatisoima ja ohjaama näyttämöteos Hiljaisuuden kivi perustuu ranskalais-afganistanilaisen kirjailija Atiq Rahimin palkittuun romaaniin. Esityksen neljä näytäntöä nähdään Omapohjassa 2...
  • BLOGI • 29.4.2017
    Vappu, tuo kevään juhla. Ylioppilaiden ja työväestön juhla. Alkuvuoden vastine pikkujoululle; se juhla jolloin sekoilu ei ole vain sallittua vaan myös välttämätöntä. Sekoilematon ihminen paineistuu so...
  • ntamo
    Kansalllisteatterinkin kirjasarjaa julkaiseva ntamo siirtyy Leevi Lehdon omistuksesta Jarkko S. Tuusvuorelle. Kustantaja Leevi Lehto ja filosofi Jarkko S. Tuusvuori ovat tänään sopineet Lehdon omis...
  • BLOGI • 27.4.2017
    The Roots
    Kirjoittaja on kansainvälisen uran luonut tanssija, koreografi, katutanssin asiantuntija ja Tanssin talon tanssilähettiläs. Sara Hirn on esiintynyt mm. kaikissa Helsingin teattereissa, Fringe-festi...
  • Arktinen hysteria
    Tampereen Teatterikesä on julkistanut pääohjelmistonsa. Tämän kesän esitykset nostavat esiin sivulliset, unohdetut ja hylätyt. Monissa esityksissä myös pohditaan, mistä yhteisöt muodostuvat, ja ketkä ...
  • Kansallisteatterin julkisivu
    Eija Pouttu voitti tällä kirjoituksellaan Elämysten teatteri -kirjoituskilpailun. Kiitos kaikille osallistujille ihanista muistoista! Kansallisteatterin Suuren näyttämön ylimmällä piippuhyllyllä is...