Tiedote – 12.1.2016

Kansallisteatterin viime vuoden huikea katsojaluku yli 210 000 – kevätkausi jatkaa tinkimätöntä taiteellista linjaa

Kansallisteatterin kevätkausi avattiin Suurella näyttämöllä tänään tiistaina. Avajaistilaisuudessa nähtiin kohtauksia kevätkauden monipuolisesta ohjelmistotarjonnasta, johon lukeutuu lukuisien kotimaisien kantaesitysten lisäksi myös uunituoretta draamaa ulkomailta, lasten- ja nuortenteatteria sekä monia vierailuja meiltä ja maailmalta.

Pääjohtaja Mika Myllyaho on tyytyväinen viime vuoden ennätyksellisiin katsojalukuihin. Katsojia oli yli 210 000, mikä tarkoittaa noin 20 prosentin kasvua sinänsä jo erinomaiseen edelliskauteen verrattuna. ”Tähän on päästy tekemällä taiteellisesti korkeatasoista teatteria kunnianhimoisista aiheista, jotka eivät vierasta tämän päivän todellisuutta”, pääjohtaja kertoo. ”Kiitos kuuluu Kansallisteatterin työntekijöille ja yleisölle, joka on löytänyt tiensä Kansallisteatteriin ilta toisensa jälkeen.” Myllyaho viittasi avajaispuheessaan taidelaitosten rahoitukseen ja muistutti, ettei kulttuurin osuus valtion kokonaisbudjetista ole kuin 0,8 prosenttia. Siitä leikkaaminen tarkoittaisi Myllyahon mukaan tinkimistä ihmisten hyvinvoinnista. ”Kansallisteatteri on esimerkki siitä, että instituutio voi uudistua, eikä sen tukeminen ole merkityksetöntä”, Myllyaho toteaa.

Kevätkauden ensi-illat jatkavat taiteellisesti tinkimätöntä linjaa. Kevään ensi-illoissa pohditaan muun muassa elämänvalintoja, perhettä ja taiteentekemistä (Paavo Westerbergin Mahdolliset maailmat), suomalaisen miehen myyttiä (Juha Hurmeen Töppöhörö) sekä Suomessakin ajankohtaiseksi puheenaiheeksi noussutta omankädenoikeutta (Martin McDonaghin Hirttäjät).

Lue lisää Kansallisteatterin kevätohjelmistosta tänään ilmestyneestä, sähköisestä Kansallisteatteri-lehdestä: http://magg.io/5s3hpb/1

Katso Mika Myllyahon avajaispuhe videona täältä: https://youtu.be/T-SJc_SeLEI

Lisätiedot

pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
tiedotuspäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062
www.kansallisteatteri.fi