""

Kansallisteatterin arvot

Taiteellinen teatteri

Visiomme on tehdä yleisölle Suomen parasta taiteellista teatteria. Haluamme luoda puhuttelevia teatterikokemuksia, joista katsojat poistuvat täynnä uusia ajatuksia ja näkökulmia ympäröivästä maailmasta ja yhteiskunnasta.

Taiteen tekijöillä tulee olla suhde aiheeseensa, todelliseen ilmiöön, jolla on yhteiskunnallista painoarvoa tai inhimillistä merkitystä.

Katsojille tarjoamamme arvo muodostuu kokonaisvaltaisista elämyksistä, jotka liikuttavat, puhuttelevat ja herättävät ajattelemaan.

Tahdomme vaalia ja kehittää korkealaatuista taidetta, jonka tekijät ovat alansa huippuja. Sitoutuneet ja intohimolla työhönsä suhtautuvat tekijät ovat Kansallisteatterin tärkein voimavara. Vahva yhteisömme haluaa kehittyä ja luoda uutta suomalaista kulttuuria.

Arvomme

1. TAITEELLISUUS merkitsee yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti merkittävien aiheiden
käsittelyä ammattitaitoisen ja uudistuvan teatteritaiteen keinoin.
2. KESKUSTELEVUUS tarkoittaa vaikeistakin aiheista käytävää, avointa dialogia,
jossa jokaisella on oikeus sanoa asiansa ja tulla kuulluksi.
3. YHDENVERTAISUUS on aktiivisia tekoja, joilla turvataan teatterin kaikkien
työntekijöiden ja yleisön yhdenvertaisuus tasapuolisesti kaikissa tilanteissa.

Ohita esitysten esittelykaruselli

Kevään 2024 ensi-iltoja

""

Laulujoutsen ‒ katastrofiballadi

Aurinkoteatteri ja Kansallisteatteri esittävät
Kun talous pannaan tasapainoon, ihmisarvo ei saa muodostua esteeksi.
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Kurjet

Tiina Puumalainen – Hanna Suutela
He elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Karlos Karvanaama ja erikoisten eläinten hullunkurinen sirkus

Race Horse Company
Sirkuksen taikaa leikki-ikäisille
Maalaamosali
Tutustu ja osta lippu