Artikkeli
–
31.8.2023
Kristiina Halttu viettää tuplajuhlaa: kesällä hän täytti 60 vuotta ja nyt syksyllä on 30-vuotistaiteilijajuhlan aika!
Mistä sait kipinän teatteriin?
”Olen kotoisin Kuivaniemeltä Peräpohjolasta. Vietin lapsuuteni maalaistalossa, jossa kasvatettiin ravihevosia ja poroja. Siihen elämänpiiriin ei kuulunut teatteri, sitä ei yksinkertaisesti ollut minulle edes olemassa. Soitin pianoa ja kävin pianotunneilla, ja muistan vieläkin energisen musiikinopettajan, joka perusti kouluumme tyttökuoron ja innosti meitä lapsia esiintymään. Musiikki ja esiintyminen kiinnostivat kovasti, mutta teatteri oli täysin tuntematon maailma.”
Lukion jälkeen maalaistalon tytär hakeutui Rovaniemelle Lapin Korkeakouluun (nykyinen Lapin Yliopisto), jonka kolmesta opintolinjasta luontevimmalta tuntuivat kasvatustieteet. Painopisteiksi valikoituivat äidinkieli ja musiikki. Klassista musiikkia Halttu opiskeli samaan aikaan musiikkiopistossa.
”Minulla oli kämppäkaveri, joka oli opiskellut kansanopistossa ilmaisutaitoa. Hän sai houkuteltua minut mukaan Lapin ylioppilasteatterin pääsykokeisiin, jotka pidettiin Rovaniemen vanhan linja-autoaseman kellarissa. Kokeita vetämässä oli Maarit Ruikka, ja tehtävänä oli esittää aamutoimia miimisesti improvisoiden. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä nuo sanat tarkoittivat, mutta katsoin, mitä muut tekivät ja matkin heitä. Ja pääsin sisään! Se kokemus oli todella tärkeä, siinä vapautui valtavasti adrenaliinia ja tunsin olevani elossa.”
Seuraavat vuodet täyttyivät opinnoista, mutta ennen kaikkea teatterista. Jos täytyi valita YT:n tai tentin väliltä, teatteri veti pidemmän korren.
”Olin ajautunut maailmaan, joka tuntui omalta."
”Vuodet YT:ssä olivat tärkeitä, siellä syntyi tekemisen mentaliteetti: tartutaan hommiin ja tehdään itse kaikki, mitä näytelmä vaatii. Loimme korkeatasoisia esityksiä, kuten Timo K. Mukan teksteihin perustuvan Lumen pelon, jota esitimme myös Helsingissä ja Wienin kansainvälisillä nuorisoteatteripäivillä.”
Lumen pelon dramatisoi Ruikka, josta ‒ samoin kuin muutamista muista Haltun silloisista YT-kavereista ‒ tuli sittemmin suomalaisen teatterin tunnustettuja huippuammattilaisia. Lapin YT:stä Haltun tie vei Rovaniemen Kaupunginteatteriin, esitykseen Victor eli lapset vallankahvassa. Ensimmäinen roolityö ammattiteatterissa, säännölliset työajat ja palkka (joskin vaatimaton sellainen) saivat Haltun miettimään ensimmäistä kertaa vakavasti, voisiko teatterista tulla hänelle ammatti.
”Olin ajautunut maailmaan, joka tuntui omalta. Kaikki, mikä minua kiinnosti nuorempana ja kiinnostaa edelleenkin ‒ historia, psykologia, musiikki, kieli ja kirjallisuus, yhdessä tekeminen… teatteri on sitä kaikkea. Siksi varmaan olen tässä ammatissa vieläkin, ja tämä tuntuu edelleen palkitsevalta ja omalta.”
Aloit hakeutua määrätietoisesti kohti ammattilaisuutta?
”Kyllä. Teatterikorkeakouluun pääsi tuttuja, ja se alkoi tuntua mahdolliselta ajatukselta. Ensimmäisellä kerralla pääsin viimeiseen vaiheeseen, mutta en tullut hyväksytyksi. Olin vuoden Rovaniemen Kaupunginteatterissa kiinnityksellä, seuravana keväänä pyrin TeaKiin uudelleen ja pääsin.”
Musiikkiteatteri on ollut Haltulle aina sydämen asia, ja laulurooleja hän on saanut esittää kiitettävästi myös Kansallisteatterissa. Näyttelijäkollega Katariina Kaitueen kanssa syntyi viime vuonna idea edelleen ohjelmistossa jatkavasta musiikkiesityksestä Lauletut laulut, jossa Kansallisteatterin näyttelijät esittävät harvinaisia musiikillisia aarteita Kansallisteatterin mittavan historian varrelta. Upeaäänisenä ja monipuolisena laulajana tunnettu Halttu on tehnyt myös omia musiikkiteatteriesityksiä, kuten Vääränlainen mies, jota on esitetty muiden näyttämöiden lisäksi myös Kansallisteatterissa.
Kansallisteatterista puheen ollen, miten päädyit tänne?
”Ensimmäinen roolini Kansiksessa oli osa ammattiteatteriharjoittelua Jaan Krossin historiallisessa näytelmässä Tohtori Karellin vaikea yö. Vuosi oli 1991. Esitin ruhtinatarta, joka tuli näyttämölle, istahti Juhani Laitalan esittämän hallitsijan syliin ja suuteli häntä. Seuraava esitys, jossa olin mukana, oli Reko Lundánin ensimmäinen ohjaus- ja kirjoitustyö Kansallisteatterissa, Ettemme harhaan kääntyis ‒ Reko oli muuten myös kurssikaverini TeaKissa. Sen jälkeen tein töitä Helsingin Kaupunginteatterissa, Ryhmiksessä, Q-teatterissa ja Viiruksessa. Myös Lahden Kaupunginteatterissa olin vuoden kiinnityksellä. Kansikseen palasin vuonna 2002 suoraan äitiyslomalta paikkaamaan roolia Jari Järvelän kirjoittamaan Ystäväni-esitykseen.”
Kansallisteatterin vakituiseen ensembleen Halttu kiinnitettiin vuonna 2005, lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Roolitöitä kotiteatterissa on nähty niin klassikoissa (kuten Faust, Kauppamatkustajan kuolema ja Kohtauksia eräästä avioliitosta) kuin kantaesityksissäkin (esimerkiksi Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan Sokea piste sekä Pirkko Saision ja Jussi Tuurnan suosittu musikaalitrilogia HOMO!, SLAVA! Kunnia. ja Musta Saara).
Taiteilijajuhlaa Halttu viettää Esa Leskisen kirjoittamassa ja ohjaamassa esityksessä Ensimmäinen tasavalta, jossa hän esittää Ester Ståhlbergin roolin. ”Alkuperäisiin dokumentteihin perustuva, vanhoja ilmaisuja vilisevä näytelmäteksti on upea, mutta vaatii näyttelijältä intensiivistä, herpaantumatonta keskittymistä”, Halttu luonnehtii.
Tällä hetkellä Haltun päiviä rytmittävät Ensimmäisen tasavallan näytäntöjen lisäksi Europeanan harjoitukset. Patrik Ouředníkin teokseen pohjautuva, Minna Leinon dramatisoima ja ohjaama esitys juhlistaa Pienen näyttämön avajaisia 9.11.
Halttu tunnetaan myös useista kehutuista tv- ja elokuvarooleistaan, vaikkapa rikossarjassa Sorjonen ja elokuvassa Tummien perhosten koti. ”Televisiossa ja elokuvissa on ihana näytellä, pidän kameratyöskentelystä. Teatteri on minulle kuitenkin se päätyö. Teatteri on minulle avioliitto, AV-työt ovat vähän kuin syrjähyppyjä.”
Mikä sitten on parasta teatterissa?
”Teatterissa on parasta tulla yllätetyksi! Esimerkiksi Kristian Smedsin Mr Vertigo… sellaisia esityksiä tehdään ja nähdään harvoin, siitä puhutaan vieläkin. Jumaloin Paul Austeria! Kun kuulin, että että Auster tulee vierailulle Suomeen, minun oli pakko päästä tapaamaan häntä. Kirjailijatapaaminen järjestettiin Kansallisteatterissa, ja tilaisuuden jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus mennä pyytämään nimikirjoituksia. Minä, joka en edes teininä fanittanut ketään, menin ensimmäistä kertaa elämässäni jonottamaan nimmaria uusi 4321-kirja ja hiirenkorville luettu Mr. Vertigo -pokkari kourassani. Käteni hikosivat ja yritin miettiä jotain fiksua englanniksi, etten mokaisi… Kun kerroin Austerille esiintyneeni Mr Vertigossa, hän kysyi minkä roolin olin näytellyt. Kuultuaan että esitin Marionia Auster totesi: ’She’s quite a character’. Kirjailija kysyi, saisiko kätellä minua. Kättelimme. Ja vaikka olin ihan hikistä hyytelöä koko nainen, se oli minun elämäni tähtihetki!”
Pitkään uraan teatterissa mahtuu luonnollisesti kaikenlaisia sattumuksia, hauskoja ‒ ja kivuliaitakin. Yksi niistä tapahtui Heini Junkkaalan Kristuksen morsiamessa.
”Näyttelimme Puotilan Jukan kanssa kohtausta, jossa minä, Jukan esittämän papin rouva, pilkon raivoissani kurkkua leikkuulaudalla. Minulla oli kädessäni melko tylsä veitsi tarpeistosta, ja hutkin sillä kurkkua viipaleiksi. Sitten tapahtui noin sekunnin ajatuskatko ja työnsin sormeni veitsen alle. Naps! Aluksi en edes huomannut mitään, en tuntenut kipuakaan, jatkoin vain näyttelemistä. Sitten huomasin, että jostakin kuuluu ’plop, plop, plop…’ ja Jukka tuijottaa tiiviisti lattiaan, jossa on jo lammikko sormestani vuotanutta verta. Joanna Haartti työnsi käteeni jonkin tupon kesken esityksen, väliajalla haava sidottiin ja esitys vedettiin loppuun sormi paketissa. Sen sormen kynsi ei ole parantunut vieläkään.”
Kristiina Haltun 30-vuotistaiteilijajuhlaa vietetään Ensimmäinen tasavalta -esityksen yhteydessä 9.9.2023.
Tutustu esitykseen
Teksti Jyrki Koskelo
