Artikkeli
–
10.1.2024
Haastattelussa Timo Tuominen
Näyttelijä Timo Tuomisella on tänä vuonna monta aihetta juhlaan. Kolmekymmentäviisivuotisen taitelijauran lisäksi miehelle itselleen tulee pyöreitä vuosia helmikuussa. Kuusikymmentä vuotta täyttävä näyttelijä on kuulunut Kansallisteatterin vakinaiseen ensembleen jo kaksikymmentä vuotta, ja roolitöiden lista on vaikuttava. Taiteilijajuhlaansa armoitettu Jacques Brel -tulkitsija juhlistaa chansonin mestarin tuotannon parissa.
Mistä sait kipinän teatteriin?
”Synnyin Salossa, mutta keskeiset kasvu- ja kouluvuoteni vietin Ilmajoella, jossa pelimanniperinne on kunniassa. Siinä kyläkoulussa, jossa olin oppilaana, opettajat vetivät monia musiikkikerhoja. Laulua, nokkahuilua ja vaikka sun mitä. Minulle sanottiin, että olen musikaalinen ja iskettiin trumpetti kouraan. Kerran sitten luokkakaverini kirjoitti kouluaineen, joka oli opettajan mielestä niin hyvä, että siitä päätettiin tehdä näytelmä.”
"Kuitenkin teatteri ammattina tuntui maaseudulla asuvasta työläisperheen pojasta liian kaukaiselta ja epätodelliselta haaveelta.”
Näytelmä ilmoitettiin mukaan kilpailuun, ja pian Tuominen huomasi seisovansa yleisön edessä Ilmajoen kunnantalon näyttämöllä.
”Muistan vieläkin hyvin repliikkejä ja kohtauksia siitä esityksestä. Ja yleisön reaktio, nauru, se on jäänyt mieleen. Taisin heittää jotain improakin siellä lavalla. Jokin siitä kai jäi mielen pohjalle kaihertamaan. Kuitenkin teatteri ammattina tuntui maaseudulla asuvasta työläisperheen pojasta liian kaukaiselta ja epätodelliselta haaveelta.”
Toinen keskeinen vaikuttaja Tuomisen kouluvuosina oli urheilu, pohjalaisittain tietenkin pesäpallo.
”Pesäpalloa pelasin tosissani. Mutta sitten minulle tuli vammautumisia, joiden takia jouduin urheilemaan puoliliekillä, ja sitä myöten koko homma alkoi hiipua ja lopulta jäi pois. Elämääni tuli tyhjiö. Silloin ajatus teatterista alkoi vahvistua mielessäni. Täysi-ikäiseksi tultuani lähdin sitten liftaamaan ja kiertelin ympäri Suomea näyttelijäntöitä kyselemässä. Monen ystävällisen teatterinjohtajan juttusille pääsinkin, mutta töiden sijaan sain vain kannustavaa palautetta ja kehotuksia teatterikouluun hakeutumisesta.”
Seinäjoen kaupunginteatterissa vihdoin tärppäsi. Tuomisen ensimmäinen roolityö ammattiteatterissa nähtiin vuonna 1986 Maria Jotunin näytelmässä Klaus, louhikon herra. Kolmisen vuotta vierähti Seinäjoella, samalla kun näyttelijänalku haki pysyvämpää pestiä eri teattereista. Ensimmäisen kiinnityksensä Tuominen sai Varkauden teatterista vuonna 1989. Myös Teatterikorkeakouluun Tuominen oli alkuepäilystensä jälkeen hakenut, tuloksetta.
"Muuta lahjaa ei ollut antaa kuin tieto pääsystäni Teatterikorkeakoulun. Siinä sitten itkettiin yhdessä.”
”Päätin hakea vielä kerran, ja sillä kertaa pääsin sisään. Oli vuosi 1991. Muistan, että olin Helsingissä ihan huutolaispoikana, rahaa oli markka, jonka käytin puhelinkopissa soittaakseni äidille hänen 50-vuotispäivänään. Muuta lahjaa ei ollut antaa kuin tieto pääsystäni Teatterikorkeakoulun. Siinä sitten itkettiin yhdessä.”
Teatterikorkeakoulun jälkeen Tuominen teki pari vuotta töitä freelancerina. Sitten alkoi vaihe, jota Tuominen pitää taiteellisen kasvunsa kannalta erityisen merkittävänä. Vuonna 1996 sai nimittäin alkunsa Teatteri Takomo, jonka perustajajäseniin Tuominen lukeutuu, muiden muassa Kristian Smedsin ohella.
”Takomo oli minulle se varsinainen teatterikoulu. Aamusta yömyöhään tehtiin ja suunniteltiin teatteria. Olimme nuoria ja kiihkeitä. Takomossa minulle syntyi teatterikäsitys, joka on toiminut hyvänä perustana sen jälkeisille töille.”
Milloin sinun ja Kansallisteatterin tiet kohtasivat?
”Olin esiintynyt Kansallisteatterissa jo TeaKin kolmannen vuoden harjoittelussa vuonna 1993. Esitys oli Cyrano de Bergerac. Vanhemmat kollegat, Esko Salminen ja Aarre Karén tekivät minuun vaikutuksen paitsi tinkimättöminä näyttelijöinä, myös hienoina ihmisinä. Minulla oli Cyranossa useampia rooleja, joista yksi oli D'Artagnan. Hänellä oli ainoastaan yksi repliikki, mutta sen vaikutus yleisöön oli yllättävä. Olin että mitä helvettiä, miksi ne mulle taputtavat!”
Kulttimaineeseen nousseen esityksen ohjasi Laura Jäntti, jonka kanssa Tuominen on tehnyt yhteistöitä myös sittemmin. Niihin lukeutuu esimerkiksi Pirkko Saision kirjoittama SLAVA! Kunnia., jossa esittämäänsä Volodjan ‒ Vladimir Putinia kovasti muistuttavan diktaattorin ‒ roolia Tuominen pitää edelleen tärkeänä.
Roolitöitä Tuomiselle onkin Kansallisteatterissa ehtinyt kertyä kunnioitettava lista. Monet niistä ovat jättäneet näyttelijään lähtemättömän jäljen, kuten Brickin rooli Tennessee Williamsin Kissa Kuumalla katolla -näytelmässä (2000).
”Olin yllättynyt, kun Reko (Lundán) pyysi minut keskeiseen rooliin tässä näytelmässä. Se oli ensimmäinen iso roolini Kansallisteatterissa. Opiskelin Rekon kanssa yhtä aikaa Teatterikorkeakoulussa, mutta emme tutustuneet toisiimme siellä. Esityksen myötä alkoi ystävyys, joka kesti Lundánin traagisen ennenaikaiseen kuolemaan asti.”
Eräänlainen päätepiste pitkälle surutyölle oli, kun Tuominen esiintyi toisessa pääroolissa Reko ja Tina Lundánin teokseen perustuvassa Tunnit, viikot, kuukaudet -esityksessä (2022).
Muita merkityksellisiä roolitöitä kysyttäessä Tuominen mainitsee ainakin Koskelan roolin Smedsin ohjaamassa Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa (2007), nimiroolin Juha Hurmeen Europeauksessa (2014), Ollin roolin Juha Jokelan Sumussa, (2016) sekä roolityöt Kjell Westön romaaneihin perustuvissa esityksissä Kangastus 38 (ohj. Mikaela Hasán, 2017), Rikinkeltainen taivas (ohj. Juhana von Bagh, 2019) sekä Tritonus (ohj. Johanna Freundlich, 2022).
”Kaikki työt ovat tärkeitä, kaikista oppii aina jotakin. Kohtaamiset kollegoiden kanssa ovat olennaisia, esimerkiksi juuri Kissa kuumalla katolla -esityksessä Ismo Kallion tinkimätön työmoraali teki minuun suuren vaikutuksen.”
Myös sinut tunnetaan tinkimättömänä näyttelijänä, joka tekee jokaisen roolinsa täysillä. Millainen filosofia tässä on taustalla?
”Yhtenä tekijänä vaikuttaa varmasti taustani urheilijana. Peli joko voitetaan tai hävitään. Samoin mainituilla näyttelijäkollegoilla on ollut esikuvallinen vaikutus. Ja myös sillä ehdottomuudella, jolla teimme teatteria Takomossa. Kotona voin olla maailman laiskin mies ja maata sohvalla, mutta töissä haluan antaa kaikkeni. Jos oma läsnäolo tai energiataso ei ole sillä tasolla kuin pitäisi, se ottaa päähän kauan. Esityksessä keskityn täysillä, taide lähtee viemään, ja silloin pitää antaa sen viedä.”
"Minulle on annettu etuoikeus tehdä tätä työtä, ja sitä täytyy vaalia.”
”Täysillä tekeminen tarkoittaa tietenkin eri esityksissä hyvin erilaisia asioita, toisinaan huudetaan niin että kitapurje lepattaa, välillä taas tehdään hyvin pienieleisesti. Tärkeintä on läsnäolo kaikessa tekemisessä. Näyttelijäntyö ei saa muuttua arkirutiiniksi. En esimerkiksi koskaan sano meneväni töihin. Menen joko harjoituksiin tai esitykseen. Minulle on annettu etuoikeus tehdä tätä työtä, ja sitä täytyy vaalia.”
Mikä on parasta teatterissa?
”Kun yhdessä tekeminen toimii, se on ehdottomasti asioita sieltä parhaasta päästä. Myös se, että tässä ammatissa ei koskaan tule valmiiksi, että pitää ja saa oppia koko ajan uutta. Kun esitys loppuu, niin jo seuraavana iltana sama esitys on saatava syttymään uudestaan. Myös roolitöissä jatkuva etsiminen, oman kropan soittaminen on mielenkiintoista. Ja toiset näyttelijät, joiden kautta omaan rooliin saa uusia ulottuvuuksia. Lopullisesti esitys on valmis, kun se tuntuu katsojan rinnassa. Se on parasta.”
Mistä sait sytykkeen belgialaismestarin chansoneihin?
Olet suomentanut liki sata Jacques Brelin laulua ja esittänyt niitä vuosia suomalaisilla estradeilla. Myös taiteilijajuhlaesityksesi ytimessä on Brel. Mistä sait sytykkeen belgialaismestarin chansoneihin?
”Suhteeni Brelin lauluihin alkoi jo Varkauden teatterissa, jossa järjestetyssä Brel-lauluillassa esitin pari sooloa. En tiennyt musiikista silloin juuri mitään, mutta laulujen teemat ja niiden moni-ilmeiset maailmat ja tunnelmat jäivät kaivelemaan mieltäni. Mietin, että niitä lauluja olisi mukava työstää. Kun viisitoista vuotta myöhemmin Kansallisteatterin yhteyteen perustettiin Lavaklubi, ajattelin, että jos nyt en tee tätä, niin sitten en koskaan. On todella palkitsevaa, että olen saanut paneutua tähän projektiin, sen kaikkiin osa-alueisiin. Näytteleminen ja laulut sulautuvat esityksissä yhteen, jokainen laulu on kuin teatteriesitys. Ja tässä hommassa saa todella vetää täysillä, repiä niin paljon kuin irtoaa!”
Toinen Tuomisen aikoinaan Varkaudessa esittämistä Brel-sooloista on hänen ohjelmistossaan edelleen, tosin uusin sanoin. Mainittu Jacquesin laulu kuullaan epäilemättä myös helmikuun kymmenentenä.
Timo Tuomisen 35-vuotistaiteilijajuhla avec Brel Suurella näyttämöllä 10.2.2024.
Tuomisen ajankohtainen roolityö nähdään myös Kirsi Porkan ja Marina Meinanderin kirjoittamassa ja ohjaamassa esityksessä Juhlat.
Teksti: Jyrki Koskelo
