Tiedote – 16.9.2015

Aleksis Kiven Nummisuutarit saa energisen tulkinnan Janne Reinikaisen ohjauksessa

Kiven vimmaisen näytelmän ohjaa aiemmista töistään kehuttu Janne Reinikainen.  Kiven kieltä kunnioittava sovitus on Reinikaisen ja dramaturgi Eva Buchwaldin käsialaa. Ensi-ilta on Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 23. syyskuuta.

Aleksis Kiven Nummisuutareissa (1864) klassisen huvinäytelmän elementit törmäävät kansan syvien rivien erikoispiirteisiin pelottavan koomisella ja tunnistettavalla tavalla. Niin muuttuu maailma, mutta Kiven teos pitää paikkansa nerokkaana suomalaisuuden kuvauksena.

Nummisuutarit on valtavan rikas teos, yksinkertaisesti paras koskaan suomen kielellä kirjoitettu näytelmä. Toivon, että tuore tulkintamme klassikkoteoksesta ravistelee ajatuksia ja herättää keskustelua”, Reinikainen summaa.

Eskon roolissa nähdään Suurella näyttämöllä debytoiva Aku Hirviniemi. Ensemblen muodostaa huikea joukko sekä Kansallisteatterin omia että vierailevia näyttelijöitä: Inga Björn, Johannes Holopainen, Leo Honkonen, Olli Ikonen, Paavo Kääriäinen (Näty), Juhani Laitala, Karin Pacius, Seppo Pääkkönen, Tuomas Rinta-Panttila, Markus Riuttu ja Maruska Verona.

Esityksen suunnittelijaryhmä koostuu Reinikaisen pitkän linjan luottotekijöistä. Lavastaja Kati Lukka, pukusuunnittelija Tarja Simonen, valosuunnittelija Max Wikström sekä säveltäjä Timo Hietala ovat lukuisten aiempien Reinikaisen ohjaamien yleisö- ja arvostelumenestysten (mm. Pohjalla, Tumman veden päällä, Idiootti) tekijöitä. Koreografia ja liikkeellisten näyttämökuvien ohjaus on koreografi-tanssija Milla Koistisen.

Ensi-ilta on Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 23. syyskuuta.

OHJAUS Janne Reinikainen
SOVITUS Eva Buchwald ja Janne Reinikainen
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen
MUSIIKKI Timo Hietala
VALOSUUNNITTELU Max Wikström
KOREOGRAFIA Milla Koistinen
ÄÄNET Jani Peltola ja Esko Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi

Nummisuutarit
on osa Kirjan vuoden ohjelmistoa.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot
pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

Lisätiedot ja lehdistöliput
tiedotuspäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/kansallisteatteri/16284247623/

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yleisö- ja teemakeskustelut

Tekijät esiin! -keskustelu Nummisuutareista Lavaklubilla ti 22.9. klo 17–18, vapaa pääsy,  tervetuloa!
Tekijätapaamisessa ohjaaja Janne Reinikainen, säveltäjä Timo Hietala ja koreografi Milla Koistinen kertovat klassikkonäytelmän tulkinnasta. Haastattelijana on Taina West.

Aleksis Kivi - Minä elän! -keskustelusarja Lavaklubilla syksyllä

Eri alojen taiteilijat kertovat suhteestaan Kiveen ja hänen tuotantoonsa. Keskustelujen johdattelijana toimii tietokirjailija Pekka Hako.

ma 28.9. klo 16–17.30 Koko perheen Aleksis Kivi
Keskustelun keskiössä lastenooppera Seitsemän koiraveljestä
Keskustelijoina säveltäjä Markus Fagerudd, näyttelijätär Sanna Majuri sekä tenorit Hannu Jurmu ja Ville Salonen.

ma 12.10. klo 16–17.30 Taiteenalojen rajanylitystä, ehtymätön Aleksis Kivi
Keskustelijoina koreografi Marjo Kuusela, kuvataiteilija Riitta Nelimarkka ja ohjaaja Janne Reinikainen.

ti 27.10. klo 16–17.30 Sanoin ja sävelin, taidemusiikin Aleksis Kivi
Keskustelijoina baritoni Jorma Hynninen ja säveltäjä Kimmo Hakola.

Nummisuutareista on tekeillä opetusmateriaali, joka tulee ladattavaksi Kansallisteatterin verkkosivuille syyskuussa.