Tiedote – 29.3.2017

Kansallisteatterin karismaattiset näyttelijät Jukka Puotila ja Jukka-Pekka Palo kohtaavat Michael Baranin ohjaamassa Kuolema Venetsiassa -esityksessä

Thomas Mannin nerokas novelliklassikko lukeutuu 1900-luvun merkkiteoksiin, ja nähdään nyt ensi kertaa Kansallisteatterissa. Lumoavan kaunista musiikkia esittää näyttämöllä sellisti Artturi Aalto. Ensi-ilta on Pienellä näyttämöllä 5. huhtikuuta.

Maineensa huipulla oleva kirjailija Gustav von Aschenbach lähtee etsimään kadonnutta inspiraatiota tarunhohtoisesta Venetsiasta. Siellä hän odottamatta rakastuu samassa hotellissa asuvan puolalaisperheen kuvankauniiseen teinipoikaan. Intohimojensa, pelkojensa ja totuudenkaipuunsa kiihkeästi ajamana vanheneva mies seuraa ja jumaloi etäältä ihastustaan Venetsian sokkeloisilla kujilla ja lämpöä hehkuvilla hiekkarannoilla. Koko ajan ankarammin paahtavan auringon alla hän kohtaa kauneutta ja rumuutta, ylhäistä ja alhaista, valheita ja totuuksia. Pian hän alkaa aavistaa astuneensa vieraalle ja vaaralliselle tielle, joka viettelee häntä kohti jotakin tuntematonta, salattua ja lopullista.

1900-luvun keskeisimpiin kirjailijoihin lukeutuvan, Nobel-palkitun Thomas Mannin (1875−1955) monitulkintainen teos kertoo taiteen ja elämän yhteensovittamisen vaikeudesta, kielletystä rakkaudesta, porvarillisen kunnollisuuden ja individualistisen vastuuttomuuden välisestä ikuisesta ristiriidasta, luovuudesta ja rappiosta sekä niin usein itsellemmekin tuntemattomaksi jäävästä alueesta sisällämme. Sen hienostuneiden, täydellisyyteen asti viimeisteltyjen lauseiden alta avautuu hengästyttävä näköala koko vuosituhantisen sivilisaation elämän ja kuoleman kysymyksiin.

Jukka Puotila juhlistaa 35-vuotistaiteilijauraansa Kuolema Venetsiassa -esityksellä syyskaudella 2017.
Koko kansan rakastama Puotila kuuluu Kansallisteatterin vakituiseen näyttelijäkaartiin. Keväällä 2017 hän näyttelee esityksessä Canth Kansallisteatterin perustaja Kaarlo Bergbomia. Hänet on nähty huippumenestyksekkään Kuningas kuolee -esityksen pääroolissa ja muiden muassa esityksissä Maaseudun tulevaisuus ja Neljäs tie. Puotilan joka ilta uudistuva yhdenmiehenshow on jatkanut Kansallisteatterin ohjelmistossa jo seitsemän vuotta täysille katsomoille. Puotila tunnetaan myös lukuisista elokuva- ja televisiorooleistaan.

Jukka-Pekka Palo on kuulunut Kansallisteatterin vakituiseen ensembleen vuodesta 1991. Tällä hetkellä hän näyttelee Juha Jokelan Sumu-esityksessä ja pääroolia huippusuositussa Molièren Luulosairaassa. Palon aiempiin lukuisiin kiitettyihin töihin lukeutuvat mm. Mr. Vertigo, Kun kyyhkyset katosivat sekä Pohjalla. Hänet tunnetaan myös loistavana laulajana.

Michael Baran on työskennellyt Kansallisteatterissa dramaturgina, näytelmäkirjailijana ja ohjaajana vuodesta 1992. Näytelmien lisäksi hän on kirjoittanut oopperalibrettoja, tv- ja elokuvakäsikirjoituksia, kuunnelmia, laulunsanoja ja radiofonian sekä sovittanut ja suomentanut kymmeniä näytelmiä. Ohjaajana hän on työskennellyt useissa produktiossa teatterin, oopperan ja musiikkiteatterin parissa. Kansallisteatterissa hänen viime vuosien töitään ovat olleet kiitetyt Aamu 2015, Persona 2014 ja Aie 2012.

Muusikko Artturi Aalto opiskelee sellonsoittoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän soitti syksyllä 2016 Radion Sinfoniaorkesterin solistina Nuorten solistien konsertissa Hannu Linnun johdolla. Vuonna 2015 hän sai Janne-solistikykykilpailussa neljän muusikon kesken jaetun Nuori kulttuuri -säätiön palkinnon. Artturi Aallolle on myönnetty Pro Musica -apuraha vuonna 2014.

Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 5. huhtikuuta

ROOLEISSA Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila
MUUSIKKO Artturi Aalto

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Michael Baran

SUOMENNOS Oili Suominen
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU Kristian Ekholm
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen

Lisätiedot
pääjohtaja Mika Myllyaho

Lisätiedot ja lehdistölipputoiveet
tiedotuspäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/Kansallisteatteri/sets/72157673215038734/