Tiedote – 12.8.2021

Kansallisteatterin syyskausi on avattu

Kansallisteatteri avasi syyskautensa tänään virtuaalitapahtumassa, jossa esiteltiin tulevat ensi-illat sekä teatterin uusi kotikirjailija Ujuni Ahmed. Kansallisteatterin ohjelmistoon sisältyy runsaasti kotimaisia kantaesityksiä, joista osa on siirtynyt viime syksyn ja kevään peruutusten vuoksi. Edellisen kerran Kansallisteatterin näyttämöt ovat olleet avoinna yleisölle vuoden 2020 marraskuussa. Avajaislähetys tulee katsottavaksi torstain 12. elokuuta aikana Kansallisteatterin Tapahtumakanavalle.

”Korona-aika on ollut kaikille raskas, eikä tilanne ole vielä ohitse. Teatterissa toivomme, että rokotusten myötä pääsemme eroon kahden metrin turvaväleistä. Uskomme, että tilanne muuttuu parempaan”, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho totesi tilaisuuden avajaissanoissaan. Myllyaho nosti esiin ajankohtaisena aiheena myös IPCC-ilmastopaneelin kuudennen ilmastoraportin karut tosiasiat.

Tilaisuudessa esiteltiin Kansallisteatterin uusi kotikirjailija Ujuni Ahmed, Suomen PENin sananvapauspalkinnolla palkittu yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeusaktivisti. Ahmedin teoksesta tehdään näyttämötulkinta Kansallisteatteriin tulevina vuosina.

Suurella näyttämöllä nähdään kolme uutta ensi-iltaa, joista kaksi – Dosentit ja Tunnit, viikot, kuukaudet – on siirretty viime kaudelta. Juha Jokelan Dosentit on inhimillinen ja älykäs teos tutkijan kamppailusta tieteen ja taloudellisen hyötyajattelun ristipaineessa. Kantaesitys on 15. syyskuuta. Kati Kaartisen kirjoittama, Tuomas Rinta-Panttilan ohjaama ja Jussi Tuurnan säveltämä Tunnit, viikot, kuukaudet on musiikin kehystämä näyttämöteos, jonka aiheena on elämän ajallisuus ja rajallisuus. Teos pohjautuu Reko ja Tina Lundánin romaaniin Viikkoja, kuukausia sekä Tina Lundánin romaaniin Ensimmäinen kesä. Kantaesitys on 24. syyskuuta. Teos toteutetaan yhteistyössä Tampereen Työväen Teatterin kanssa.

Miika Nousiaisen samannimiseen bestseller-romaaniin perustuva Pintaremontti vie pintaa syvemmälle keski-ikäisten kaupunkilaisten elämään ja tunteelliseen neuvottomuuteen, heitä riivaavaan rakkauden ja perheen kaipuuseen sekä tarpeeseen saada hoivata ja tulla hoivatuksi. Näyttämöteoksen on dramatisoinut Minna Leino, ja sen ohjaa Irene Aho. Kantaesitys on Suurella näyttämöllä 27. lokakuuta. Pintaremontin liput on avattu myyntiin tänään.

Michael Baranin kirjoittama ja ohjaama yleisömenestys Hitler ja Blondi jatkaa Suurella näyttämöllä lokakuussa. Yhteistyössä Tampereen Työväen Teatterin kanssa tuotetun teoksen Tampereen näytännöt nähdään marraskuussa.

Suurella näyttämöllä nähdään myös Vuoden Teatteriteko 2021 -palkinnon voittanut show Punch Up! – Resistance & Glitter, Esko Salmisen rakastettu runoesitys, Timo Tuomisen Encore, encore Brel! -konsertti, Dave Lindholmin soolokonsertti Yksin sekä Helsingin Sanomien Musta laatikko.

Vallilan Kansallisteatteri avasi ovensa yleisölle keskiviikkona 11. elokuuta, jolloin uudessa teatteritilassa nähtiin ensimmäinen ensi-ilta, keväältä siirretty Vesa Vierikon ohjaama Molièren Saituri. Urbaanissa konepajamiljöössä sijaitsevan teatteritilan ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Kansallisteatterin lavastaja Kati Lukka sekä Vallila-työryhmä.

Vallilan Kansallisteatterissa nähdään myös Kansallisteatterin residenssitaiteilija Susanna Kuparisen odotettu uutuusteos Sokea piste. Dokumentaarinen esitys kysyy, onko Suomen tie ulos koronasta toisinto 1990-luvun laman ankarista leikkauksista vai olemmeko valmiita edes kuvittelemaan vaihtoehtoja, jotka eivät iske niin kipeästi maan hiljaisiin? Kantaesitys on 6. lokakuuta.

Joulukuussa Vallilassa kantaesitetään Mika Myllyahon Kansallisteatterin näyttelijöille kirjoittama ja ohjaama komedia Kampaamo. Esitys kertoo kolmen itähelsinkiläisen pienyrittäjänaisen kamppailusta itsekunnioituksensa säilyttämisen sekä onnensa ja olemassaolonsa oikeutuksen puolesta.

Marja Salon, Hanna-Kaisa Tiaisen ja työryhmän Hehtaari kertoo käynnissä olevaan ekokatastrofiin liittyvistä tunteista. Teos kysyy, kuinka tehdä näkyväksi ja tuntuvaksi täydellinen riippuvaisuutemme muista eliöistä? Miten valmistella lapsia ja itseämme elämään, jota on vaikeaa kuvitella?  Kantaesitys nähdään Omapohjassa 4. syyskuuta.

Omapohjassa nähdään myös Kantti – Nuorten Kansallisteatterin uutuusteos Eira Virekosken kirjoittama ja Satu Linnapuomin ohjaama Pakko jakaa. Ajankohtainen, kanttilaisten haastatteluihin pohjautuva esitys kertoo aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten maailmasta, jota leimaavat niin näytillä olo, nettiviha kuin ihmissuhteiden kudelmat; suuret toiveet, pelot ja mahdollisuudet. Kantaesitys on marraskuussa.

Pesula huipentaa kolmevuotisen KAARELLA-aluetaidehankkeen Helsingin Kaarelassa. Ainutlaatuinen esitys koetaan Kannelmäessä ja Kuninkaantammessa, joissa sijaitsevien kerrostalojen asukkaat esiintyvät parvekkeillaan. Pesulassa esiintyjät ja katsojat pääsevät pesemään erilaisia mielenpyykkejä, tarinoita siitä, mistä he ovat elämässään päästämässä tai ovat päästäneet irti. Esityksessä nähdään myös 13 ̶ 75 -vuotiaista asukkaista koostuva esiintyjäjoukko, Suomalainen barokkiorkesteri sekä Balettikoulu Pirjo Kuha. KAARELLA on yksi Helsingin mallin tukemista hankkeista. Kantaesitys on Kannelmäessä 4. syyskuuta.

Nuori Näyttämö -loppukatselmuksessa Vallilan Kansallisteatterissa 15. elokuuta nähdään neljä nuorten esitystä ja neljä videotallennetta uusista nuorille kirjoitetuista näytelmistä.

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön 10-vuotisjuhla jatkuu kiertueella, jossa esityksiä viedään palvelutalojen ja muiden asumisyksiköiden sisäpihoille.

Eppu Nuotion samannimiseen kirjaan perustuva Silkkipaperitaivas on aisteja hivelevä, rauhallinen ja lempeä vauvateatteriesitys. Runoista, musiikista ja visuaalisuudesta ammentava esitys soveltuu vauvojen ensimmäiseksi teatterikokemukseksi. Esitys on osa Kulttuurin kummilapset -hanketta. 

Vuonna 2019 kantaesitetty Hölmölän joulu nähdään jälleen Suuren näyttämön lämpiössä.

Kansallisteatterin ja Espoon Kaupunginteatterin yhteistyönä toteutettu Maria Jotunin ajaton komedia Kultainen vasikka saa ensi-iltansa on Espoon Kaupunginteatterissa 22. syyskuuta.

 

Lue lisää Kansallisteatterin ohjelmistosta uunituoreesta lehdestä tästä linkistä.
 

Lisätiedot

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

 

Lisätiedot, medialippupyynnöt ja haastattelutoiveet
Viestintäpäällikkö
Mia Hyvärinen
Sähköpostiosoite mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 050 540 5062

Valokuvat

Tästä linkistä pääset katsomaan ja lataamaan kuvia Flickr-palvelusta.