Tiedote – 31.3.2020

Kansallisteatterin uuden puolen peruskorjaa SRV

Kansallisteatteri ja SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kansallisteatterin 1930‒1950 -luvuilla rakennetun, niin kutsutun uuden puolen perusparantamisesta ja uudistamisesta. Uudet tilat on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2023.

 

Teatterin pitkää historiaa kunnioittavan peruskorjaus- ja parannushankkeen tarkoituksena on kunnostaa Kansallisteatteri tavalla, joka paitsi mahdollistaa uusia teatterintekemisen muotoja, myös kunnioittaa kulttuurihistoriallisesti merkittävän arvokohteen arkkitehtuuria. Suunnitelman ytimessä on kestävä rakentaminen. 

"Uskon, että peruskorjauksen myötä Suomen ensimmäinen moderni teatteritila nousee uuteen kukoistukseen. Uusitut tilat antavat entistä paremmat puitteet monipuoliselle ohjelmistolle kunnioittaen samalla Kansallisteatterin taiteellisesti tinkimätöntä henkeä ja arvokasta historiaa. Tavoitteenamme on, että uusitut tilat palvelevat optimaalisella tavalla yhä moninaisempia yleisöjä sekä teatterintekijöitä ja heidän taiteellista osaamistaan. Uuden teatterikahvilan myötä Kansallisteatterin ovet myös avautuvat laajemmin kaikille kiinnostuneille", kertoo Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.   

”Lähdemme ilolla käynnistämään jälleen uutta peruskorjaushanketta. Uudistamme Kansallisteatterin sen hienoa alkuperää kunnioittaen. Suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan kestävän rakentamisen periaatteita ja jatketaan rakennuksen käyttöikää taas kauas tulevaisuuteen. Aiemmin olemme tehneet vaativia saneerauksia myös useissa muissa historiallisissa kiinteistöissä, kuten Helsingin Kaupunginteatterissa, Brondan kulmassa, Helsingin yliopiston Tiedekulmassa ja Kaisa-talossa”, SRV:n yksikönjohtaja Antti Raunemaa kertoo.

Hankkeeseen sisältyy peruskorjaus- ja uudisrakennustoimenpitein tuotettavaksi kaksi teatterinäyttämöä, katsomoineen (Pieni Näyttämö ja Willensauna), esitysharjoitustiloja, teatterin tukitoimien työ-, logistiikka- ja teknisiä tiloja sekä kahvilatiloja.

Nykyinen Kansallisteatterin rakennuskanta on rakentunut kolmessa päävaiheessa. Rautatientorin puoleinen, teatterin päärakennukseksi mielletty rakennus, Suuri näyttämö, valmistui 1902. Päärakennusta laajennettiin 1930 luvulla suuren näyttämön taustatiloilla ja 1954 korttelin pohjoisosaan valmistui Pienen Näyttämön rakennus. Viimeksi Kansallisteatterissa on peruskorjattu ns. vanha osa, Suuri näyttämö, jonka peruskorjaus valmistui 2000-luvun alussa.

Lisätiedot

Mia Hyvärinen viestintäpäällikkö, Kansallisteatteri p. 050 540 5062 mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi

Antti Raunemaa, yksikönjohtaja, SRV, puh. 040 564 4105, antti.raunemaa@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi