Tiedote – 10.1.2020

Kantin nuoret herättävät eloon Anne Frankin päiväkirjan 2020-luvun Suomessa

Anne Frankin päiväkirjaan pohjautuva teatteriesitys tuo näyttämölle Kantti - Nuorten Kansallisteatterin elinvoimaisen tulkinnan maailmankirjallisuuden kenties sydäntäsärkevimmästä tositarinasta. Anne F -esityksen sovittaa ja ohjaa Kansallisteatterin Omapohjaan Satu Linnapuomi, ensi-ilta on 7. toukokuuta.

 

Anne F on tavallinen teini-ikäinen tyttö.
Tavallisia unelmia, tavallisia ihastumisia, iloa, surua ja suuria toiveita avoimen tulevaisuuden edessä. Anne vain sattuu elämään aikana, jossa viha hänen kansaansa kohtaan johtaa järkyttäviin tekoihin. Kun suomalainen opettaja antaa koululuokalleen tehtäväksi lukea Anne Frankin päiväkirjan, maailmanhistoria herää eloon 2020-luvun Suomessa.

Kantti-nuortenryhmän Anne F kertoo teini-ikäisestä tytöstä ja hänen perheestään, jotka joutuvat elämään piilossa vainoajiltaan. Surun ja tuskan alta nousee esiin nuoruuden valloittava elämänilo ja lakkaamaton toivo paremmasta maailmasta. Teos herättää myös pohtimaan, kuka tai ketkä ovat tämän päivän annefrankeja.

Anne Frank (1929‒1945) oli yksi juutalaisten kansanmurhan kuuluisimmista uhreista. Hänen päiväkirjansa on tunnetuin uhrin kirjoittama aikalaiskuvaus natsihallinnon ajan juutalaisvainoista. Siinä hän kuvaa kokemuksiaan piilopaikassa aikana, jolloin saksalaisjoukot miehittivät Alankomaita.

Ensi-ilta Omapohjassa 7.5.2020

Rooleissa
Kantti-nuortenryhmä: Eetu Alppi, Isadora Brown, Tepa Ennoila, Saima Haapasalo, Jalmari Honka, Kari Huotari, Aava Hyyti, Rihaam Juwaisir, Ronja Kalenius, Julianna Kauhaniemi, Lilja Kervinen, Ruut Kuittinen, Iiris Latva-Somppi, Nidal Manla, Matias Mäkitalo, Kerttu Nikkilä, Saimi Raassina, Osla Räisänen, Luukas Sihvonen ja Emil Westerberg

Ohjaus ja sovitus Satu Linnapuomi
Alkuteos Anne Frank
Suomennos Otto H. Frankin ja Mirjam Presslerin toimittaman alkuteoksen pohjalta Anita Odé
Lavastus ja pukusuunnittelu Sanna Levo
Valosuunnittelu Ville Virtanen
Koreografia Moona Nevalainen
Musiikki ja musiikin harjoitus Jussi-Pekka Parviainen
Ohjaajan assistentti Taneli Nordberg ja Tepa Ennoila

 

Yleisökeskustelutilaisuus Omapohjassa näytännön jälkeen ma 11.5. ja to 14.5.2020.

Lisätiedot

viestintäpäällikkö Mia Hyvärinen p. 050 540 50 62 mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi
ohjaaja, Kantin taiteellinen vastaava Satu Linnapuomi satu.linnapuomi@kansallisteatteri.fi

Lue lisää Kantista
https://kansallisteatteri.fi/kantti-nuorten-kansallisteatteri/