Tiedote – 10.11.2016

Miika Nousiaisen uutuusromaaniin perustuva Juurihoito nyt Kansallisteatterissa

Aleksis Meaneyn dramatisointi tuo Miika Nousiaisen syyskuussa ilmestyneen teoksen tuoreeltaan Kansallisteatteriin. Viisas ja lämminhenkinen komedia yhdistää globaalin maailman arkiset ja absurdit ongelmat kaukaa ja läheltä huikeaksi matkakertomukseksi, jossa jäljitetään omaa identiteettiä kiihtyvällä nopeudella muuttuvassa todellisuudessa. Kantaesityksen ohjaa Pienelle näyttämölle 16. marraskuuta Aleksis Meaney.

Elämässä on kolme suurta kysymystä: Kuka olet? Minne menet? Puudutetaanko?

Esko Kirnuvaara (Markku Maalismaa) on työlleen omistautunut, vakava töölöläinen hammaslääkäri, jonka vastaanotolle saapuu copywriterina työskentelevä, karkilla ja kolajuomilla hampaansa pilannut Pekka (Esa-Matti Long). Pekalla on sama sukunimi kuin Eskolla ja akuutti juurihoidon tarve, mutta yllättäen käy ilmi, että kahta varsin erilaista miestä yhdistää myös syvemmälle ulottuva salaisuus. Epätodennäköinen kaksikko lähtee etsimään vastausta elämänsä suurimpaan arvoitukseen.

Äkkikäänteiden tahdittama matkakertomus vie miehet harharetkelle Lieksasta maailman ääriin. Mysteeri sakenee entisestään, kun kaksikko saa matkalla seurakseen hämmentäviä ulkomaalaisvahvistuksia. Kuinka kauas kirjavan joukkion täytyy matkustaa nähdäkseen, mikä on kaikkein lähimpänä?

Juurihoito kertoo juurista, juurettomuudesta, muuttuvasta vanhemmuudesta, oikeudesta kotimaahan ja siitä mikä meitä lopulta yhdistää kaikista ulkonaisista eroista huolimatta. Nousiaisen aiemmat romaanidramatisoinnit Maaninkavaara ja Metsäjätti ovat olleet Kansallisteatterissa loppuunmyytyjä menestysteoksia.

Rooleissa nähdään upea ensemble Esa-Matti Long, Pirjo Lonka, Markku Maalismaa, Petri Manninen, Annika Poijärvi ja Anna-Riikka Rajanen.

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Aleksis Meaney
LAVASTUS Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU Anna Sinkkonen
VALOSUUNNITTELU Kare Markkola
ÄÄNISUUNNITTELU Jussi Matikainen
VIDEOSUUNNITTELU Pyry Hyttinen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Tuire Kerälä
OHJAAJAN ASSISTENTTI Tea Hagman

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 16.11.2016

Lisätiedot
pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
tiedotuspäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Lehdistölipputoiveet
mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi, tiedotus@kansallisteatteri.fi

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/Kansallisteatteri/sets/72157664982858724/

Trailerivideo
https://www.youtube.com/watch?time_continue=3&v=3vHMtdUEb_8