Tiedote – 9.8.2021

Nuori Näyttämö valloittaa loppukatselmuksessaan Vallilan Kansallisteatterin upouuden näyttämön

Valtakunnallinen Nuori Näyttämö 2019–21 huipentuu sunnuntaina 15.8.2021 maksuttomaan katselmukseen, jossa nähdään eri puolilta Suomea tulevien nuortenteatteriryhmien tulkinnat heille kirjoitetuista näytelmistä. Live- ja videoesitykset tarjoavat upean läpileikkauksen poikkeusvuoden aikana syntyneistä monitaiteisista teoksista. Kansallisteatterin ja Kouvolan Teatterin sekä Helsingin, Kokkolan, Lahden ja Turun kaupunginteattereiden mentoroimat ryhmät valmistivat esityksiä, joiden kirjo ulottuu tanssi- ja teatteriesityksistä lyhytelokuviin, podcasteihin ja musiikkivideoihin. Kolmivuotisen hankkeen loppukatselmuksessa nähdään viideltä paikallisfestivaalilta poimittuina kahdeksan esitystä.

Nuori Näyttämö -hankkeeseen osallistuneet nuorten ryhmät valmistivat uusista kotimaisista tilausnäytelmistä inspiroituneita teoksia. Näytelmät ovat Okko Leon Isukki, Katariina Nummisen Tyttömetsä ja Otto Sandqvistin Flamingonpunainen unelma. Kirjailijoiden tukena on toiminut dramaturgi Annina Enckell. Lisäksi dramaturgi Anna Krogerus valitsi brittiläisestä Connection-hankkeesta Harriet Braunin näytelmän Kolme, jonka on suomentanut Jukka-Pekka Pajunen.

Kaikkiaan 36 nuortenryhmää, joihin osallistui 750 teatterinharrastajaa 19 eri paikkakunnalta, ponnisteli läpi koronaesteiden ja sai esityksensä maaliin toukokuussa 2021. Loppukatselmuksessa Vallilan Kansallisteatterin näyttämöllä esitetään eri puolilta Suomea kahdeksan teosta, joista ilmenee, miten luoviin ratkaisuihin nuortenteatteri voi poikkeusoloissa yltää.

Vallilan Kansallisteatterissa nähdään neljä live-esitystä: Haapavedeltä tulevan tanssiteatteri Tilleri Tallerin tulkinta Tyttömetsästä, Kaarinan Nuorisoteatterin esitys Isukki, kouvolalaisen HLF Companyn esittämä Kolme-näytelmä ja Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulun Uljas-ryhmän Flamingonpunainen unelma. Videokatsomossa nähdään Taidekoulu Estradin video Tyttömetsä, Lahden Nuorisoteatterin lyhytelokuva ja Otaniemen lukion podcastvideo Flamingonpunainen unelma -näytelmästä sekä MusTe Kollektiivin Tyttömetsästä inspiroitunut musiikkivideo.

”Teatteri on kaikkein yhteisöllisin taidemuoto, jossa koetaan tunteet ja kipeätkin aiheet yhdessä työryhmän ja lopuksi yleisön kanssa. On ollut vaikuttavaa seurata, miten sisukkaasti ja luovasti nuorten ryhmät ovat työstäneet tekstejä lähes kokonaan etäharjoituksin kotona tai ulkona talven tuulissa. Jatkuva epävarmuus ja koronaväsymys vaati nuorilta ja heidän ohjaajiltaan paljon. Lopulta esityksiä ei päästy muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta esittämään yleisölle”, kertoo hanketta Kansallisteatterissa luotsannut teatterikuraattori Pirjo Virtanen.

Nuori Näyttämö on Työväen Näyttämöiden liiton järjestämä hanke, joka toteutuu nyt kolmatta kertaa. Toiminnanjohtaja Annukka Ruuskanen toivoo, että toiminta vakiintuu osaksi suomalaista teatterirakennetta.

Nuorta Näyttämöä tukevat Opetus-ja kulttuuriministeriö, Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Riihi-säätiö.

 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset

Kansallisteatterin teatterikuraattori Pirjo Virtanen
Sähköpostiosoite
pirjo.virtanen@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 050 374 2296

Nuori Näyttämö -tuottaja Hinriikka Lindqvist
Sähköpostiosoite nn@tnl.fi
Puhelinnumero 040 570 6570
Nuoren Näyttämön verkkosivut www.tnl.fi/nuorinayttamo

Valokuvat

Tästä linkistä pääset katsomaan ja lataamaan esitysten kuvia Flickr-palvelusta.