Tiedote – 28.4.2015

Odotetut kotimaiset uutuudet Kansallisteatteriin loppusyksyllä

Marraskuussa kantaesitetään kaksi uutta kotimaista teosta: Heini Junkkaalan narsismia käsittelevä uutuus Olipa kerran minä ja Anu Silfverbergin teokseen perustuva Äitikortti.

Myös koko perheen suosikkiesitys Saiturin joulu saa uusintaensi-iltansa marraskuussa.

Olipa kerran minä on Heini Junkkaalan uutuusnäytelmä kirjailijasta, joka kirjoittaa Kansallisteatterille näytelmää narsismista ja päätyy uhraamaan yksityisyytensä saadakseen yleisön arvostamaan itseään. Kantaesityksen ohjaa Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle 25. marraskuuta Milja Sarkola, jonka edellinen työ Jotain toista on ollut yleisö- ja arvostelumenestys Q-teatterissa. Heini Junkkaalan edellinen Kansallisteatterin työ oli huippusuosittu Kristuksen morsian (2010). Rooleissa nähdään Jessica Grabowsky, Minna Haapkylä, Iida Kuningas, Katja Küttner, Heikki Pitkänen ja Antti Pääkkönen.

Äitikortti perustuu Anu Silfverbergin vuonna 2013 julkaistuun, samannimiseen kolumnikokoelmaan. Olka Horila on dramatisoinut Silfverbergin itseironisen terävien tekstien pohjalta näkemyksellisen ja hauskan revyyn, jossa maailman luonnollisin asia paisuu lähes absurdeihin mittoihin. Äitikortti seuraa kolmen eri-ikäisen pariskunnan vaiheita vauvahaaveista vanhemmuuden onnen arkipuolelle. Esitys johdattaa tilanteisiin, jotka ovat kaikille vanhemmille tunnistettavuudessaan tuskallisen riemukkaita. Olka Horilan ohjaama kantaesitys nähdään Willensaunassa 18.11. ja rooleissa ovat Aarni Kivinen, Mari Lehtonen, Petri Manninen, Joel Mäkinen, Meri Nenonen ja Kreeta Salminen.

Koko perheen rakastettu Saiturin joulu saa uusintaensi-iltansa marraskuun 4. päivä. Loppuvuonna 2011 ensi-iltansa saanutta Saiturin joulua esitettiin kahtena perättäisenä kautena täysille katsomoille, ja se palaa yleisön pyynnöstä Suuren näyttämön ohjelmistoon osin uuden ensemblen kera. Saiturin roolissa nähdään nyt näyttelijävirtuoosi Jukka Puotila.

Marras-joulukuun näytännöt tulevat myyntiin keskiviikkona 29. huhtikuuta.

Lisätiedot
pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

tiedotuspäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/kansallisteatteri