Tiedote – 13.12.2013

Roland Schimmelpfennigin Kultainen lohikäärme Kansallisteatteriin

Huhti—toukokuun ohjelmistossa nähdään kunnianhimoista nykyteatteria aikalaisaiheista.

Saksan esitetyimmän näytelmäkirjailijan Roland Schimmelpfennigin Kultainen lohikäärme saa Suomen kantaesityksensä Mika Leskisen ohjaamana Willensaunassa 9. huhtikuuta.

Kultainen lohikäärme -esitys näkee lähelle ja kauas. Modernin kaupunkielämän kulissien takaa avautuu yhtaikaa kiehtovia ja puistattavia näköaloja näkymättömiin kohtaloihin, eriarvoisuuden verkostoon globaalissa maailmassa, ihmisten toivoon ja epätoivoon, menetyksen tunteisiin ja tunteiden seurauksiin. Kultainen lohikäärme on toisiinsa kietoutuvien tarinoiden mosaiikki, joka vapauttaa teatterillisen mielikuvituksen.

Roland Schimmelpfennig on tunnustettu ja moneen kertaan palkittu saksalainen näytelmäkirjailija ja ohjaaja. Kultainen lohikäärme voitti Mülheimin dramaatikkopalkinnon vuonna 2010. Ohjaaja Mika Leskisen aiempia ohjaustöitä ovat olleet mm. Alennus (2003) ja Akti (2005) Teatteri Takomossa, Heidi Hoo ei ole enää täällä töissä (2006) Q-teatterissa, Tarpeettomia ihmisiä (2009) Kajaanin kaupunginteatterissa sekä Kellariloukko (2013) Kansallisteatterissa.

Kansallisteatterin ja Ona Kamu Kollektiivin yhteistuotantona nähdään puhutteleva Seksiä klo 16.25 — elävästä musiikista, fyysisestä ilmaisusta ja pelkistetyistä näyttämökuvista koostuva esitys, joka pohtii sukupuolisen olemassaolon monia ulottuvuuksia. Kantaesitys on Omapohjassa 23. huhtikuuta.

Loppukevät on myös vierailuesitysten aikaa

Lea-palkitun Paula Salmisen lastennäytelmä Erkat ja tavikset sukeltaa ala-asteikäisten maailmaan ja käsittelee erilaisuuden teemaa raikkaan huumorin ja mielikuvituksen keinoin. Lilla Villan -lastenteatterin vierailuesitykset nähdään Willensaunassa 20.—24.5.2014. Ohjaus on Salla Taskisen.

Kajaanin runoviikko vierailee huhtikuussa Taisto Reimaluodon kahdella upealla runomonologilla Kejosen säkeet sekä Runoilija, joista molemmista nähdään vain yksi näytäntö Omapohjassa.

Lisätiedot

pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

tiedotuspäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p.010 733 1238