Tiedote – 15.12.2014

Tero Saarisen uutuusteos Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle 20.–23.5.2015

Suomen Kansallisteatterin kevätkausi 2015 huipentuu odotettuun tanssivierailuun. Suuren näyttämön valtaa 20.–23.5. Tero Saarinen Companyn uusin teos Morphed, Saarisen koreografia kahdeksalle miestanssijalle Esa-Pekka Salosen musiikkiin. Teos sai kantaesityksensä Helsingin juhlaviikoilla 2014. Sen toistaiseksi ainoa esitys loppuunmyydyllä Kansallisoopperan päänäyttämöllä sai yleisöltä ja kriitikoilta ylistävän vastaanoton.

Morphed on herättänyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Kevätkaudella 2015 ryhmä vierailee teoksella Kansallisteatterin lisäksi johtavilla näyttämöillä Keski-Euroopassa ja Aasiassa. Alustavia sopimuksia teoksen kiertueista useissa maanosissa on tehty jo vuoteen 2016 asti.

Miehisyyden – ja ihmisyyden – moninaisuutta käsittelevän teoksen musiikkina kuultavat Esa-Pekka Salosen sävellykset liikkuvat koreografian lailla brutaalin aggressiivisesta meditatiivisen minimalistiseen ja pehmeään. Saarisen omaperäistä liikekieltä tulkitsee kahdeksan omaleimaista miestanssijaa: Janne Aspvik, Ima Iduozee, Leo Kirjonen, Saku Koistinen, Mikko Lampinen, Pekka Louhio, Jussi Nousiainen ja David Scarantino.

Vahvaa miesenergiaa edustaa myös muu taiteellinen työryhmä. Saarisen luottovisualisti Mikki Kuntun lisäksi tiimiin kuului ensimmäistä kertaa muotisuunnittelija Teemu Muurimäki.

Vierailu Kansallisteatterin päänäyttämöllä on ryhmän kolmas. ”Tero Saarisen teoksissa on ainutlaatuisen moniulotteista tarttumapintaa. Ryhmän vierailut antavat hienon mahdollisuuden tanssi- ja teatteriyleisöjen kohtaamiselle ja laajentumiselle. Olemme iloisia menestyksekkään yhteistyön jatkumisesta”, kommentoi pääjohtaja Mika Myllyaho.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Näytännöt ke 20.–la 23.5. klo 19, Suomen Kansallisteatteri, Suuri näyttämö

Kesto 1 tunti. Yleisökeskustelut näytäntöjen jälkeen. Ennakkokeskustelut Lavaklubilla to 21.5. ja la 23.5. klo 17.30.

Liput 15-48 € Kansallisteatterin lippumyymälästä p. 010 733 1331 (ma ̶ la 9̶ 19; 0,083€/pmv/mpm) ja Lippupisteestä www.lippu.fi.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Morphed-teoksesta sanottua

”Tero Saarinen Company ei nytkään jättänyt toivomisen varaa”

- HELSINGIN SANOMAT, 18.8.2014

”Järisyttävä – henkeäsalpaava audiovisuaalinen kokonaiselämys – koskettaa syvältä, voimakkaasti ja pitkään”

- TURUN SANOMAT, 18.8.2014

”Upea elämys – syvästi inhimillinen”

- AAMULEHTI, 18.8.2014

”Saarisen ja Salosen riemuvoitto – ihmiskuva on monisyinen ja syvä”

- HUFVUDSTADSBLADET, 19.8.2014

”Taiteellisen ilmaisun triumfi – liikkeen voima, ilmaisun herkkyys ja tunteiden monipuolisuus”

- DEMOKRAATTI, 19.8.2014

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot, lehdistöliput

Terhi Mikkonen
TERO SAARINEN COMPANY
terhi.mikkonen@terosaarinen.com
#045 121 22 45, www.terosaarinen.com

Mia Hyvärinen
KANSALLISTEATTERI
mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi

#050 540 50 62, www.kansallisteatteri.fi

Kuvamateriaali on ladattavissa painokelpoisena Tero Saarinen Companyn kuvapankista:
http://www.terosaarinen.com/en/media/images/repertoire/morphed/

Kuvaajan, teoksen ja koreografin nimet mainittava.

Videotrailer Vimeossa: https://vimeo.com/104306419

Ladattavia tekstimateriaaleja teoksesta ja sen tekijöistä:
http://www.terosaarinen.com/en/media/press_kits/repertoire/morphed_-_suomeksi/

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Morphed

Koreografia                                      
Tero Saarinen

Musiikki                           
Esa-Pekka Salonen
Concert étude for solo horn
(2000)
Foreign Bodies
(2001)
Violin Concerto
(2009)

Valo- ja lavastussuunnittelu             
Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu  
Teemu Muurimäki

Äänisuunnittelu                                
Marco Melchior

Tanssi                                                                           
Janne Aspvik
Ima Iduozee
Leo Kirjonen
Saku Koistinen
Mikko Lampinen
Pekka Louhio
Jussi Nousiainen
David Scarantino

Kesto 1 t, ei väliaikaa

Kantaesitys 16. elokuuta 2014, Helsingin juhlaviikot    

Tuotanto Tero Saarinen Company

Yhteistyössä Helsingin juhlaviikot sekä Opéra Théàtre de Saint-Étienne (Ranska)