Tiedote – 8.3.2022

Vallilan Kansallisteatterissa nähdään monitaiteellinen tulkinta Faustista – uusi ensi-iltapäivä on 31.3.

Anne Rautiainen ja Eva Buchwald ovat tehneet Johann Wolfgang von Goethen klassikosta raikkaan sovituksen alkuperäisteoksen runollisuutta unohtamatta. Luvassa on näyttämöltä lämpiön puolelle levittäytyvä kokonaistaideteos.

Faustin ensi-ilta siirtyy sairastapauksen vuoksi kahdella viikolla eteenpäin. Uusi ensi-iltapäivä Vallilan Kansallisteatterissa on 31. maaliskuuta 2022.

Faust tarjoaa tämän päivän teatterintekijälle ajan kerrokset läpäisevän raamin, jossa tarkastella ihmistä, hänen valintojaan ja niiden seurauksia”, ohjaaja Anne Rautiainen kommentoi. ”Historia toistaa itseään, ja ihminen löytää itsensä yhä uudelleen ja uudelleen samasta kohdasta.”

Rautiaisen Faust-tulkinta on visuaalisen ilotulituksen, musiikin ja liikkeen kyllästämä kokonaistaideteos, jonka runollinen ja vinksahtanut taikamaailma viettelee katsojan syövereihinsä. ”Vaikka ihmiskunnan tulevaisuus on aiheena haudanvakava, näyttämöllä nähdään riemukas teatterillinen runsaudensarvi, jossa on läsnä myös koominen vire”, Rautiainen kuvailee.

Faustissa kuullaan runsaasti Marzi Nymanin säveltämää musiikkia livetrion soittamana. Keskeisissä rooleissa esiintyvät Marc Gassot (Faust), Aksa Korttila (Greta) ja Juha Varis (Mefistofeles).

Tämän maailman tragedia

Goethen Faust (1808) on maailmankirjallisuuden ohittamaton merkkiteos Jumalan ja Paholaisen vedonlyönnistä, jossa pelissä on koko ihmisyys. Pääosassa on kyltymättömän tiedonjanon ja loputtoman ahneuden piinaama ihminen, joka lyhytnäköisesti tavoittelee hyötyä sielunsa kustannuksella. Tutustu teokseen lähemmin esityssivulla.

Ensi-ilta Vallilan Kansallisteatterissa 31.3.2022

Työryhmä

Rooleissa Marc Gassot, Kristiina Halttu, Aksa Korttila, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Heikki Pitkänen, Annika Poijärvi, Antti Pääkkönen ja Juha Varis

Muusikot Mikael Myrskog, Kenneth Ojutkangas ja Arttu Takalo

Avustajat Eetu Alppi, Isadora Brown, Saima Haapasalo, Kari Huotari, Rihaam Juwaisir, Ruut Kuittinen, Matias Mäkitalo, Luukas Sihvonen ja Emil Westerberg

Ohjaus Anne Rautiainen Sovitus Eva Buchwald ja Anne Rautiainen Teksti Eva Buchwald (Valter Juvan ja Otto Mannisen suomennosten sekä saksankielisen alkutekstin  pohjalta) Lavastus Katri Rentto Pukusuunnittelu Saija Siekkinen Musiikki Marzi Nyman Koreografia Jenni Nikolajeff
Valosuunnittelu Ville Toikka Äänisuunnittelu Esa Mattila Videosuunnittelu Pyry Hyttinen Nukkien suunnittelu ja toteutus Heini Maaranen ja Sanna Sucksdorff Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen

Lisätiedot

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite
mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 044 593 8130

Lisätiedot ja haastattelutoiveet

Viestinnän tuottaja Kirsi Helstelä
Sähköpostiosoite kirsi.helstela@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 050 540 5062

Medialipputoiveet

Myynti- ja markkinointipäällikkö Marika Agarth
Sähköpostiosoite marika.agarth@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 050 598 4331

Valokuvat

Esityksen kuvia pääset katsomaan ja lataamaan Flickr-palvelusta.