Tiina Puumalaisen Lady T on vaikuttava uutuusdraama Britannian Rautarouvan ja alipalkatun hotellityöntekijän kohtaamisesta.
Maggie ‒ pikkukaupungin nousukas, joka aateloitiin paronittareksi.
Ensimmäinen nainen Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerinä ja miesvaltaisen puolueensa johtajana.
Tinkimätön uusliberalisti ja koulutusleikkausten tekijä.
Rautarouva, joka hallitsi maataan ankaralla otteella yli kaksi vuosikymmentä.
Nainen, joka jätti maailmanpolitiikkaan lähtemättömän jäljen.
Perhearvoja korostanut konservatiivi, joka jäi lapsilleen etäiseksi.
Ihailtu ja vihattu Margaret Thatcher.
"- - ja niin he sysäävät ongelmansa yhteiskunnan vastuulle. Mutta mikä on yhteiskunta? Ei sellaista ole olemassakaan! On vain yksittäisiä miehiä ja naisia sekä perheitä, eikä hallitus voi toimia mitenkään muuten kuin ihmisten kautta, ja ihmiset pitävät ensin huolen itsestään."
Margaret Thatcher
Jouluna 2012 Lontoon The Ritz -hotelliin muuttaa muistisairauden kuluttama nainen. Hän on enää varjo entisestään, vaikka hetkittäin näkyviin ilmaantuu vielä viiltävän itsetietoinen poliitikko. Vain hyvin harvat tietävät, että Margaret Thatcher tekee hidasta kuolemaa sviittinsä yksinäisyydessä.
Yksi näistä harvoista on Linda, pätkätyöläinen, jonka palkka ei riitä elämiseen ilman lisätienestejä. Linda on kuihtuneen hiilikaivoskaupungin kasvatti, jonka elämään Margaret Thatcherin politiikalla on ollut järisyttävä vaikutus.
Kahden täysin erilaista maailmaa edustavan naisen kohtaamisesta syntyy vaikuttavaa teatteria poliittisten päätösten seurauksista yksittäisille ihmisille. Lady T:n ytimessä ovat peri-inhimilliset teemat: muistaminen, unohtaminen ja anteeksiantamisen vaikeus.
Maalaamosalin intiimillä näyttämöllä hehkuvat Kansallisteatterin näyttelijätaiturit: Paula Siimes (Thatcher) ja Maria Kuusiluoma (Linda)!
Kantaesitys Maalaamosalissa 15.4.2026