Avauksia / Satu Herrala – 30.5.2023

Voisiko yhteistyöllä purkaa kolonialismin haamuja?

""

Metsä geopolitiikan näyttämönä – osa 1

Hankkeen synty

Metsä geopolitiikan näyttämönä on suomalais-uruguaylainen dokumentaarinen taide- ja tutkimushanke, joka sai alkunsa uruguaylaisen Tamara Cubaksen vierailusta Suomeen keväällä 2019. Cubas on kansainvälisesti tunnettu taiteilija ja sosiaalisesti sitoutuneita taideprojekteja tuottavan PROAC-kansalaisjärjestön johtaja. Syy Cubaksen vierailulle oli metsäteollisuusyhtiö UPM-Kymmene, joka on viime vuosina rakentanut Paso de los Torosiin Uruguayhin yhtä maailman suurimmista sellutehtaista. “UPM imee elinvoiman Uruguaysta”, sanoi Cubas. Hän kysyi, voisiko suomalaisten kanssa tehdä yhteistyötä taidetta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta yhdistävien aloitteiden parissa. Voisimmeko työskennellä yhdessä ilman ekstraktivismiin perustuvaa ja kolonialistisia suhteita toisintavaa asetelmaa?

Cubas ja hänen managerinsa Julia Asperska tapasivat matkan aikana taiteilijoita, säätiöiden edustajia ja arkkitehteja. Heitä kiinnosti erityisesti vankiloissa tehty taiteellinen työ, sillä PROAC on usean vuoden ajan kutsunut taiteilijoita työskentelemään vankien kanssa Riveran kaupungissa sijaitsevassa Caranchon vankilassa. Yhdistin heidät Kansallisteatterin silloisen Kiertuenäyttämön taiteellisen suunnittelijan Jussi Lehtosen kanssa. Lehtosella on pitkä kokemus erilaisten taideprojektien toteuttamisesta vankien ja entisten vankien kanssa. Asiat etenivät nopeasti. Lehtonen vieraili kesällä 2019 Uruguayssa tutustumassa Cubaksen ja PROAC:in työhön Svenska Kulturfondenin ja Taiteen edistämiskeskuksen matka-apurahojen turvin, ja syksyllä 2019 kirjoitimme yhdessä Lehtosen kanssa hakemuksen Koneen Säätiölle, joka päätti tukea hanketta.

Työskentely Uruguayssa alkaa

Metsä geopolitiikan näyttämönä -hankkeessa tuotetaan taideteoksia sekä tehdään taiteellista ja kuratoriaalista tutkimusta Uruguayssa ja Suomessa. Hankkeen ensimmäinen osa alkoi työryhmän kenttätyömatkalla Montevideoon ja Riveraan sekä teatterityöpajalla Caranchon vankilassa joulu-tammikuussa 2020-2021. Uruguayn koronavirustilanne oli tuolloin melko hyvä, joten pääsimme matkustamaan maahan sisäministeriön myöntämällä erikoisluvalla. Työryhmään kuului Cubaksen, Asperskan, Lehtosen ja minun lisäksi toimittaja ja tietokirjailija Maija Salmi, joka toimi työpajassa dramaturgina ja tulkkina, muusikko ja musiikinopettaja Ernesto Donas sekä kuvaaja ja elokuvaohjaaja Gabriel Bendahan. Jussi Lehtonen ohjasi teatterityöpajan, johon osallistui kahdeksan rangaistusta suorittavaa henkilöä, ja testasi samalla metodia, joka perustui osallistujien omien tarinoiden ja Ernesto Donasin improvisoiman musiikin vuorovaikutukseen. Työpajoihin kuului myös minun ohjaamia tanssi- ja liikeharjoituksia sekä kameratyöskentelyä, jonka pohjalta Bendahan ja Lehtonen editoivat luonnosmaisen lyhytelokuvan. Elokuva esitettiin työskentelyn päätteeksi Caranchon vankilassa, ja se on katsottavissa PROAC:in nettisivuilla.

Katso elokuva

Ylen toimittaja Johanna Pohjola vieraili työpajassa tammikuussa 2021, ja kirjoitti projektista artikkelin.

Lue artikkeli

Pohjola ja Salmi tekivät Caranchosta myös radio-ohjelman Ylen Maailmanpolitiikan arkipäivää -sarjaan, joka on kuunneltavissa saman linkin takana.

Esitys ja dokumenttielokuva

Globaalin koronaviruspandemian jatkuminen viivästytti hankkeen seuraavaa vaihetta vuodella, ja muutti suunnitelmia. Alunperin meillä oli tarkoitus tehdä vankien kanssa julkinen esitys teatterifestivaalilla Montevideossa, mutta sen sijaan päätimme tehdä dokumenttielokuvan työskentelyprosessista Caranchossa. Palasimme Uruguayhin ja Caranchon vankilaan lokakuussa 2022. Tällä kertaa matkustimme Lehtosen kanssa Uruguayhin kaksin. Työryhmään liittyivät Donas ja dokumenttielokuvaohjaaja ja -tuottaja Juan Alvarez Neme. Tulkkeina toimi ryhmä paikallisen yliopiston englannin kielen opiskelijoita. Työskentelimme neljän rangaistusta suorittavan henkilön kanssa kolmen viikon ajan, jolloin valmistimme osallistujien omiin kokemuksiin ja teksteihin perustuvan teatteri-, tanssi- ja musiikkiesityksen. Oli vaikuttavaa kokea, miten osallistujat oppivat luottamaan itseensä, toisiinsa ja työryhmään ja miten rohkeasti ja avoimesti he heittäytyivät taiteelliseen prosessiin. Työskentely päättyi esitykseen, johon kutsuttiin muita vankeja ja vankilan henkilökuntaa. Esitys herätti yleisössä innostunutta keskustelua ja spontaanit juhlat, jossa esiintyjät ja yleisö lauloivat, soittivat ja tanssivat yhdessä. Alvarez Neme seurasi prosessia koko kolmen viikon ajan, ja teki haastatteluja osallistujien kanssa. Hän editoi materiaalin pohjalta dokumenttielokuvan, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2024.

Uruguayn vankilajärjestelmä

Uruguay on edistynyt demokratia, mitä tulee esimerkiksi valtion ja uskonnon erottamiseen, naisten oikeuksiin tai liberaaliin päihdepolitiikkaan, mutta vankilajärjestelmä on ihmisten perusoikeuksia loukkaava. Maassa vallitsee rankaisun kulttuuri, ja tuomiot ovat pitkiä myös lievistä rikoksista. Punta de Rielesin vankila oli ulkomaita myöten huomioitu poikkeustapaus, joka kuitenkin taantui nykyisen oikeistohallituksen tultua valtaan ja edistyksellisenä tunnetun johtaja Luis Parodin irtisanouduttua kesäkuussa 2020.

Caranchon vankila tuntui räjähtämispisteessä olevalta painekattilalta. Vankiluku lokakuussa 2022 oli puolet enemmän kuin tilojen kapasiteetti, mistä seurasi vankien hyvinvointiin ja infrastruktuuriin liittyviä vakavia puutteita sekä jatkuvaa väkivaltaa. Projektimme osallistujat puhuivat rohkeasti ja suorasanaisesti vankilan ja yhteiskunnan ongelmista, heidän järkyttävistä elinolosuhteistaan sekä kehittämistään selviytymiskeinoista. Koemme työryhmänä vastuuta jakaa heidän tarinoitaan, mutta haasteena on löytää tapa, joka herättäisi rakentavaa keskustelua vankeinhoidon tilasta Uruguayssa vaarantamatta heidän ja heidän omaistensa yksityisyyttä ja turvallisuutta. Erityisesti tämä haaste koskee Juan Alvarez Nemen dokumenttielokuvaa.

Yhteistyö Suomen Kansallisteatterin kanssa

Hankkeen toinen osa tapahtuu Suomessa yhteistyössä Kansallisteatterin kanssa. Siihen kuuluu uruguaylaisen teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Marianella Morenan kirjoittama ja ohjaama Metsä Furiosa -teos, joka saa ensi-iltansa Kansallisteatterin uudella Taivassali-näyttämöllä 5.3.2024.

Lue Marianella Morenan bloggaus.

Morena tunnetaan Etelä-Amerikassa ja Euroopassa poliittisesti ja yhteiskunnallisesti kantaaottavista teatteriesityksistä. Metsä Furiosa -teosta varten on kerätty aineistoa metsäteollisuuden vaikutuksista ihmisten elämäntarinoihin Uruguayssa ja Suomessa. Lehtonen ja minä vierailimme Morenan kanssa Jämsässä marraskuussa 2021 tapaamassa UPM:n sulkeman paperitehtaan entisiä työntekijöitä. Samalla kokoonpanolla vierailimme lokakuussa 2022 Paso de los Torosissa Uruguayssa.

Vierailusta voi lukea lisää Lehtosen kirjoittamassa blogikirjoituksessa.

Morenan työ tuo esiin kolonialismin monia kerroksia ja niiden sekoittumista toiveisiin ja pettymyksiin, jotka juontavat juurensa lupauksiin paremmasta elintasosta uruguaylaisissa kylissä ja pikkukaupungeissa. Kolonialismi ei näyttäydy ainoastaan yhteiskunnan rakenteissa, vaan se kohdistuu myös kieleen, mieleen ja ruumiiseen. Sekä Metsä Furiosa -näytelmä että sen tekemisen prosessi pyrkivät tuomaan näkyväksi kolonialismin monimuotoisuutta ja monimutkaisuutta sekä tapoja purkaa sitä yhteistyön, kuuntelun ja jakamisen kautta.

Hankkeen kolmas vaihe on sen nimeä kantava taiteellisen tutkimuksen tapahtuma, joka toteutetaan niin ikään maaliskuussa 2024 Helsingissä yhteistyössä Kansallisteatterin kanssa. Tapahtumassa pohditaan metsän roolia globaalissa maailmassa ja sen poliittisia, taloudellisia, ekologisia ja henkisiä merkityksiä. Siellä kysytään, mikä voisi olla taiteen rooli teollista maankäyttöä ja sen kulttuurisia, sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia tutkivissa praktiikoissa. Mitä taide voi tuoda esiin ja miten taiteen keinoin voi vaikuttaa kiistanalaisiin toimintatapoihin? Miten toimia eettisesti monimutkaisissa prosesseissa, joissa erilaiset intressit törmäävät, ja kuka määrittelee eettisyyden? Millaisia toiminnan mahdollisuuksia ruumiillinen ja yhteisöllinen työskentely voi avata? Miten virittäytyä metsien, maiden ja vesien taajuuksille ja oppia kuuntelemaan erilaisia ympäristöjä? Miten elinvoiman voi tunnistaa? Miten sitä vaalitaan ja vahvistetaan erilaisissa ekosysteemeissä ja niiden sosiaalisissa yhteenliittymissä? Vastaan tapahtuman kuratoinnista, ja se tarkastetaan osana Aalto-yliopistossa tekemääni väitöskirjaani, joka kulkee nimellä Embodied Curating as a Methodology for Ethical Intra-Action — Assembling conditions for art to summon collective and transformative agencies.

Tutustu tutkimukseen

Väitöstutkimukseni kysyy, miten ruumiista nouseva ja erilaiset ruumiit huomioiva taiteellinen ja kuratoriaalinen työ voisi vahvistaa taiteen ja taiteilijoiden toimijuuksia yhteiskunnassa. Tutkimus tarkastelee taiteellisia ja kuratoriaalisia prosesseja käyttäen apuna feministiteoreetikko Karen Baradin toimijuusrealismia ja erityisesti yhteismuotoutumisen käsitettä sekä kulttuuriteoreetikko, kirjoittaja ja opettaja Astrida Neimaniksen hydrofeminististä ajattelua ruumiista vesivaroina. Tapahtumasta tiedotetaan myöhemmin tällä sivustolla sekä Aalto-yliopiston Taiteen ja median laitoksen kanavissa.

Vesi on elämä

Keskustelu metsästä ja vesivarannoista sekä metsäteollisuuden ja vesipulan yhteenliittymistä tuntuu erityisen akuutilta ja merkitykselliseltä juuri nyt, kun Uruguayta koettelee pahin kuivuus 74 vuoteen. Samaan aikaan, kun pääkaupunki Montevideon vesi on loppumassa ja asukkaat joutuvat ostamaan pullovettä, suuryritykset kuten UPM saavat ilmaiseksi käyttöönsä maan vesivarat sellun tuotantoon. Sekä eukalyptuspuiden kasvatus että sellun valmistaminen vaativat valtavia määriä vettä.

Voit tutustua aihetta koskeviin uutisiin, tutkimuksiin ja artikkeleihin Faktaa & näkökulmia -osiossa.

“Water is life” (vesi on elämä) on erityisesti alkuperäiskansoihin kuuluvien aktivistien ja veden suojelijoiden käyttämä iskulause, joka tuli tunnetuksi Lakota- ja Dakota- alkuperäiskansojen kamppailussa Dakota Access -öljyputkea vastaan Standing Rock Sioux -reservaatin alueella. Kamppailuun liittyi alkuperäiskansoja eri mantereilta – myös saamelaisia aktivisteja osallistui mielenosoitusleirille tukemaan paikallisia – ja se sai laajaa kansainvälistä mediahuomiota. Tapaus päättyi Standing Rock Sioux -heimon voittoon, kun öljyputki suljettiin vuonna 2020.

Ilmastonmuutoksen aiheuttaman kuivuuden ja erilaisten veteen liittyvien luonnonkatastrofien lisääntyessä vesi on nopeasti nousemassa geopolitiikan keskiöön. Uruguayn metsät ja vesivarannot kytkeytyvät Suomeen ja suomalaisiin nimenomaan UPM:n kautta, sillä yhtiön suuromistajien joukkoon kuuluu useita suomalaisia eläkeyhtiöitä, pankkeja ja säätiöitä. Jos “UPM imee elinvoiman Uruguaysta”, niin mitä me teemme? Kärsivätkö uruguaylaiset janosta meidän eläkerahojemme karttuessa? Geopolitiikan näyttämöiden tapahtumaketjut koskettavat tavalla tai toisella meistä jokaista.

Metsä geopolitiikan näyttämönä -hanketta sekä väitöstutkimustani rahoittaa Koneen Säätiö. Hanke on saanut tukea myös Uruguayn opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

""
""

Satu Herrala

Satu Herrala on kuraattori ja väitöskirjatutkija, jonka tausta on tanssitaiteessa ja koreografiassa.

Kuva Hertta Kiiski

Ohita esitysten esittelykaruselli

Kevään 2024 ensi-iltoja

""

Laulujoutsen ‒ katastrofiballadi

Aurinkoteatteri ja Kansallisteatteri esittävät
Kun talous pannaan tasapainoon, ihmisarvo ei saa muodostua esteeksi.
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Hulluja satuja

Paula Norosen ja Minna Kivelän satujen pohjalta
Henna Tanskanen ‒ Helena Vierikko
Kreisiä menoa Kansallisteatterissa
Taivassali
Tutustu ja osta lippu