Uutinen – 17.11.2022

Uusia työntekijöitä Kansallisteatterin Yhteisöt ja osallisuus -osastolle

""

Vuoden 2023 alussa Kansallisteatterissa aloittaa Yhteisöt ja osallisuus -osasto, joka kokoaa yhteen Kiertuenäyttämön, Nuorten Kansallisteatterin sekä yleisötyön.

Uuden osaston pyrkimyksenä on tehdä teatterin toiminnasta entistä saavutettavampaa ja mahdollisimman esteetöntä. Se etsii tapoja ottaa erilaisia ihmisiä mukaan teatterin taiteelliseen prosessiin ja pohtii, miten tasa-arvoa on mahdollista edistää taiteen keinoin. Uusi osasto on myös mukana kehittämässä teatteria yhteiskunnallisen keskustelun foorumina, jossa erilaisten ihmisten ja yhteisöjen näkemykset tulevat esiin.

Syksyn 2022 aikana osastolle on haettu uusia työntekijöitä. Nyt valinnat on tehty, ja voimme ilolla esitellä uudet kansallisteatterilaiset.

Osaston uutena taiteellisena suunnittelijana aloittaa teatteriohjaaja Antti Haikkala.

Haikkala valmistui Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi vuonna 2017, minkä jälkeen hän on toiminut aktiivisesti freelance-ohjaajana ja käsikirjoittajana. Viime vuodet Haikkala on työskennellyt osana tamperelaisen Teatteri Telakan taiteellista johtoa ja ohjannut sinne useita esityksiä. Perinteisempien teatteritöiden lisäksi hän on toteuttanut esityksiä erilaisten yhteisöjen ja "ei-ammattilaisten" kanssa. Teatterin pariin Antti ajautui alunperin Tampereella toimivan Legioonateatterin kautta.

"Olen aina ollut kiinnostunut näyttämön ja sitä ympäröivän yhteiskunnan välisyyksistä ja rajankäynneistä. Tekijänä ja katsojana merkityksimmiltä ovat tuntuneet esitykset ja tapahtumat, joissa tuo rajaus jollain lailla "outoutuu" tai vääntyy uuteen asentoon. Uuden osaston työskentelyssä, jossa taide ja erilaisten yhteisöjen arki kietoutuvat toisiinsa, syntyy varmasti ennalta arvaamattomia sisältöjä ja muotoja. Hurjan innostunut ja onnekas olo tulevasta!”

Haikkala ohjaa ja käsikirjoittaa esityksiä osana uuden osaston toimintaa ja on mukana sen kehittämisessä taiteilijan näkökulmasta.

Kansallisteatterin uutena yleisötyövastaavana aloittaa teatteri-ilmaisun ohjaaja, humanististen tieteiden kandidaatti Hanna Häyhä.

Häyhä on tehnyt yleisötyötä mm. Espoon, Jyväskylän ja Helsingin Kaupunginteattereissa sekä Red Nose Companylla. Hän on tottunut toimimaan kaikenikäisten ja kaikenlaisten ihmisten kanssa, sekä teatteritaloissa että niiden ulkopuolella. Lisäksi Hanna on opettanut ja ohjannut erilaisia teatteriryhmiä.

”Uskon taiteen ja teatterin muutosvoimaan: taide voi vaikuttaa meihin merkittävällä tavalla, ja me voimme vaikuttaa taiteen ja teatterin keinoin. Tuntuu huikean hienolta päästä tekemään yleisötyötä juuri Kansallisteatteriin! Kansallisteatterilla on pitkä yleisötyön perinne sekä rohkea, luova ja uudistuva asenne. Ilo olla täällä!”

Yhteisöt ja osallisuus -osaston uutena tuottajana aloittaa taiteen maisteri Jeroen Sebrechts.

Sebrechtsin tausta on Belgian elokuvamaailmassa. Esittävien taiteiden tuottajaksi hän on kouluttautunut Sibelius-Akatemiassa. Ennen Kansallisteatteria hän on työskennellyt mm. Taideyliopistossa ja Zodiakissa sekä erilaisissa tapahtumissa.

”Kymmenen vuotta sitten muutin Belgiasta Suomeen. Oli hieno hetki suomen kielen oppimismatkallani, kun tajusin pystyväni seuraamaan suomenkielisiä esityksiä Kansallisteatterissa. En olisi ikinä voinut kuvitella pääseväni jonain päivänä töihin tähän upeaan taloon. Minusta tuntuu, että Suomessa on hirveästi yksinäisyyttä. Näen missionani tuoda erilaisia ihmisiä yhteen. Uusi osasto on juuri sellainen paikka, missä voi vaikuttaa ja luoda yhteisöllisyyttä tekemällä taidetta. Olen onnekas, olen ylpeä, ja tuntuu että kaikki on mahdollista tämän tiimin kanssa!”

Osaston päällikkönä aloittaa näyttelijä-ohjaaja Jussi Lehtonen, joka on aiemmin työskennellyt Kiertuenäyttämön taiteellisena suunnittelijana.

Osaston vastaavana tuottajana aloittaa tuottaja Roosa Vaverka, joka on aiemmin työskennellyt Kiertuenäyttämön tuottajana.

Ohita esitysten esittelykaruselli

Kansallisteatterin joulukuu

""

Lauletut laulut

Musiikillinen aikamatka 150-vuotiaan Kansallisteatterin historiaan
Vallilan Kansallisteatteri
Tutustu ja osta lippu
""

Tritonus

Kjell Westö
Tarina saaristosta, yksinäisyydestä ja musiikista
Vallilan Kansallisteatteri
Tutustu ja osta lippu
""

Jukka Puotila -show 2022

Jukka Puotila — Taina West
Viidentoista vuoden putki jatkuu!
Suuri Näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Ronja, ryövärintytär

Astrid Lindgren
Tervetuloa seikkailujen näyttämölle!
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Ensimmäinen tasavalta

Esa Leskinen
K. J. Ståhlberg ja taistelu suomalaisesta demokratiasta
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu