Rakkaus kenkälaatikossa kertoo rakastuneen pariskunnan surullisen tarinan.
Leila ja Ilmari ovat perinnöllisesti kuuroja. Avioliittolain nojalla Leila ei olisi saanut lupaa avioitua Ilmarin kanssa ilman, että suostuisi steriloitavaksi ensimmäisen lapsen synnyttyä. Heille syntyi kuuro lapsi, jota Leila on varjellut yli kaiken.
Kuuroja naisia sterilisoitiin Suomessa vuosina 1935‒1969. Leilan äidillekin oli tehty sama toimenpide. Sen vuoksi Leila jäi ainokaiseksi lapseksi, mistä hän ei tiennyt ennen kuin kuuli asiasta äidiltään ‒ silloin kun pappi painosti Leilan sterilisoitavaksi. Leila syytti vanhempiaan valehtelusta.
Rakkaus kenkälaatikossa kertoo myös häpeästä, naiseuden riistosta, epätoivosta ja -tietoisuudesta. Sterilisaatio oli kuuroille naisille häpeällinen asia, josta on vaiettu. Nämä naiset eivät välttämättä edes tienneet, että heidät oli leikattu. He myös surivat, etteivät voineet synnyttää kuin yhden lapsen. Naisia vaivasi epätietoisuus pakkosterilisaation merkityksestä ja toimenpiteestä, kun heidän käytössään ei tuolloin ollut tulkkia. Kuurojendiakonissa tai pappi ”avusti” tulkkauksessa.
Useammista lapsista unelmoiva Leila yritti välttää joutumista sterilisoiduksi. Pariskunnan tuli kuitenkin taipua yhteiskunnan vaatimukseen, koska muutoin he olisivat joutuneet hylkiöiksi. Leila ei tahtonut vaihtaa Ilmaria toiseen mieheen ‒ esimerkiksi kuulevaan ‒ vaan oli valmis luopumaan lisääntymiskyvystään ja lapsihaaveistaan pitääkseen rakkaansa.
Pakkosterilisaatio lakkautettiin Suomessa vuonna 1969.
Esityksen kieli on suomalainen viittomakieli, ja se puhetulkataan suomeksi.
