Avoin kirje Margaret Thatcherille

Good afternoon Mrs. Thatcher,

Aloitin kirjeen omalla äidinkielelläsi englannilla, mutta jatkan suomeksi, sillä siellä missä sinä nyt olet, ei kielellä enää ole mitään erityistä merkitystä, ja veikkaan että suurin osa heistä, jotka tämän kirjeen sinun lisäksesi lukevat, lukevat mieluummin suomen kieltä. Lisäksi otan oikeudekseni sinutella, sillä siellä missä sinä nyt olet, heitetään ihan aluksi tittelit pois. Paikan pomoakin sinutellaan. Puhuttelukin alkaa ”Isä Jumala SINÄ, joka olet taivaassa”.  

Totta kai tiedän, että olet nykyään paronitar Thatcher, sinut aateloitiin ja pääsit pauhaamaan ylähuoneeseen toisille aateloiduille. He, jotka omaavat huomattavasti minua kitkerämmän puheenparren, ovat väittäneet, että ylähuone onkin alahuonetta huomattavasti parempi läpileikkaus brittiläisestä yhteiskunnasta. Siellä on kuulemma suuri määrä ihmisiä, jotka eivät tiedä mistään mitään, kourallinen erinomaisen järkeviä ja älykkäitä ihmisiä ja kirsikkana kakun päällä muutama seinähullu puhumassa kulmakarvoja nostattavaa potaskaa. 

Muistan sinut jo lapsuudestani. Tulit pääministeriksi jo vuonna 1979 mikä kiinnosti täällä Suomessakin. Minä olin tuolloin 12-vuotias. 

Tätä nykyä sinä olet tietysti jo taivaallisessa ylähuoneessa. Tietysti on olemassa myös se toinenkin paikka. Sen paikan titteleistä en uskalla sanoa tuota enkä tätä. Ehkä siellä teititellään, itkun ja hammastenkiristelyn ohessa. Sieltä löydämme aivan satavarmasti erään tv-julkkiksen. Siihen tyyppiin palaan vielä myöhemmin tässä kirjeessä.

Muistan sinut jo lapsuudestani. Tulit pääministeriksi jo vuonna 1979 mikä kiinnosti täällä Suomessakin. Minä olin tuolloin 12-vuotias. Olin jo 23 kun sinut syrjäytettiin vallasta trillerimäisen palatsivallankaappauksen lopputuloksena vuonna 1990. Jouduin siis katselemaan sinua tasaisin väliajoin televisiouutisista varhaisnuoruudestani aina nuoreksi aikuiseksi (mitä olen peiliä uhmaten vieläkin) saakka. Senkin jälkeen pompahdit esille aina silloin tällöin. Kertomaan siitä, miten pahasti päin helvettiä asiat olivat menneet sen jälkeen, kun sinut oli saatu ulos Downing Streetin numerosta 10. Melkein kannettu ulos, sillä kuuleman mukaan sait oikein kunnon itkupotkuraivareita ennen kuin tyydyit osaasi. 

Ketä sinä siteerasitkaan silloin 1979 saapuessasi tuohon ikoniseen taloon numero kymppi ensimmäistä kertaa pääministerinä? Ai niin, Franciscus Assisilaista: ”Tuokaamme rakkautta vihan tilalle; anteeksiantoa loukkausten tilalle; yksimielisyyttä epäsovun tilalle; totuutta epäuskon tilalle; uskoa epäilyksen tilalle; luottamusta epätoivon tilalle; valoa pimeyden tilalle ja surun keskelle virittäkäämme iloa ja lohdutusta.” 

Jepulis, noin sinä sanoit. Miten se sitten lopulta meni? Noin niin kuin omasta mielestä?   

Muistatko hautajaisesi? Tuhansia ihmisiä tuli kaduille katsomaan niitä sotilaan hautajaisia, jotka sinä olit suunnitellut itsellesi, olithan johtanut Falklandin sotaa. Halusit niiden olevan samanlaiset kuin sir Winstonilla oli ollut. Churchillin hautajaiset muistat varmasti? Sielläkin oli tuhansia ihmisiä. Kun Winstonin arkku lähti Lontoon läpi kuljettuaan lipumaan Thamesia pitkin (veneessä toki), laiturien nostokurjet laskeutuivat kumaraan arkun kohdalla. Se oli duunareiden kaunis kunnianosoitus II maailmansodan johtajalle, joka oli luvannut heille vain verta, hikeä ja kyyneleitä. 

Sinua haudattaessa duunarit olivat saaneet monoa eikä nostokurkia enää ollut. Lontoossa oli tosiaankin ihmisiä katujen varsilla pilvin pimein. Iso osa heistä oli tullut paikalle, jotta sai kääntää selkänsä sinun arkkusi kulkiessa ohitse. He olivat niitä, joille sinä olit luvannut totuutta, uskoa, valoa, iloa ja luottamusta. 

Ei, ei se tainnut ihan nappiin mennä? Jotkut myös lauloivat. Eivät virttä, vaan sitä vanhaa rallatusta. Ding dong the witch is dead.  

Auts. 

Ja nyt kun kerta kielillä taas puhutaan. Muistatko mistä sanoista tulivat alkukirjaimet TBW? Tuota lyhennettä eivät käyttäneet sinun toimestasi kohtuullisen hyviltä ansioilta kodittomiksi pudonneet duunarit. Sitä käyttivät sinun oman konservatiivipuolueesi työntekijät, ihan hallitustasolla asti. TBW. That Bloody Woman. Se Pahuksen Nainen. Ja ihan oikein muistit. He käyttivät sitä lyhennettä sinusta. 

Nyt haluat tietysti sanoa, että tämä oli miespuolisten alaisten puhetta heitä pätevämmästä naisesta? Mutta ethän sinä suinkaan aio heiluttaa feministikorttia? Sinähän halveksit naispuolisia poliitikkoja, muistatko? Pidit heitä heikkoina sosiaalitanttoina. Sinä halusit olla yksi jätkistä. Paitsi että oikean hetken tullen osasit kyllä ottaa naiselliset konstit käyttöön, semminkin kun piti käyttää valtaa omia miespuolisia hallituskumppaneita kohtaan. Potkit näitä brittiläisiä vanhan koulun gentlemanneja sumeilematta munille tietäen, etteivät he oman kotikasvatuksensa jäljiltä kyenneet maksamaan naiselle takaisin samalla mitalla, yksi sovinismin muodoista toki tuokin. Ja sitten kun he lopulta ryhdistäytyivät ja nousivat vallankäyttöäsi vastaan, sinä uhriuduit. Ryhdyit jopa kyynelehtimään. Mutta kyyneleitä ennen olit nauttinut joka sekunnista. Varsinkin lehdistön nimittäessä sinua hallituksen ainoaksi mieheksi. Että se teki eetua.     

Olet älykkäänä ihmisenä ehkä huomannut, että luon sinusta hieman negatiivista muotokuvaa. Laitetaan siis tasapuolisuuden vuoksi joukkoon hienokin hetki.

Lokakuussa 1984 Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA yritti murhata sinut pommilla Brightonin Grand Hotelissa. Oli yö ja hotelli oli täynnä nukkuvia konservatiivipoliitikkoja eli toryja, sillä kaupungissa oli puoluekokous. Ihmisiä ja heidän ruumiinosiaan lenteli pitkin hotellin käytäviä, mutta varsinainen kohde eli sinä, säästyi hengissä. Aikapommin virittänyt Patrick Magee oli laskenut, että hotellin savupiippu kaatuisi suoraan siihen sviittiin, jossa sinun tiedettiin asuvan, mutta savupiippu kaatuikin toiseen suuntaan. Selvisit säikähdyksellä, ja hyvä niin. Kaltaisesi poliitikot pitäisi kaataa vaaleilla ja jos äänestäjät eivät niin halua niin mikäs siinä. Syökööt soppansa ja toivottavasti maistuu. Mutta tappamista ei voi hyväksyä. Viisi ihmistä kuoli, läheinen hallituskumppanisi Norman Tebbitt sai vakavia vammoja ja hänen vaimonsa Margaret halvaantui kaulasta alaspäin.

Keep Calm and Carry on. Rupesin näemmä taas puhumaan kielillä, mutta sehän se brittiläinen asenne komeimmillaan on (ei siis kielillä puhuminen vaan se lause) ja tuona hetkenä annoit siitä loistavan esimerkin. Avustajasi pyysivät Marks & Spenceriä avaamaan liikkeensä aamuyöstä, jotta Toryt saisivat kokoukseensa muitakin vaatteita päälleen kuin ne pyjamat, jotka yllään heidät oli evakuoitu hotellista ja kokous jatkui seuraavana aamuna täsmälleen aikataulussa. Et antanut terroristien häiritä kokouksen kulkua. Se oli kieltämättä komeaa. Eikä edes sydämetöntä, sillä vierailit kyllä iskun jäljiltä sairaalaan joutuneiden tykönä. Annan tuosta pisteet. Olit empaattinen. Vai tunsitko sittenkin vain sympatiaa omiasi kohtaan? Heitä kohtaan, jotka olivat samaa mieltä kanssasi?

Sillä muistatko? Olit valmistautunut tuona samana aamuna julistamaan Työväenpuolueen eli Labourin sinua vastustavat oppositiopoliitikot “kansakunnan vihollisiksi”, mistä tulee mieleen lähinnä Josif Stalin taikka se ylisyötetyn pikkuvauvan näköinen rassukka, joka tätä kirjoittaessani tuhoaa katerpillarilla Valkoista taloa Washingtonissa. Mutta sitä et kehdannut tehdä, sillä terrori-iskusta kuultuaan Labourin johtaja Neil Kinnock oli lähettänyt sydämeenkäyvän surunvalittelusähkeen sinulle ja puolueellesi. 

Labourin poliitikot kansakunnan vihollisia? Muistatko Clement Attleen ja Arthur Greenwoodin II maailmansodassa. Ja miten kiitollinen Winston oli heidän tuestaan koalitiohallituksessa? Ja kyllä, muistan, että Winston hattuili Attleelle mennen tullen. “Pihaan ajoi tyhjä taksi, josta astui ulos Clement Attlee.” Mutta se oli politiikkaa. Todellisuudessa miehet olivat ystäviä ja kun Winston täytti 80, oli Attlee kutsuttu juhliin kunniavieraana.  

Mutta salli minun muistuttaa: Ihmiskunta on saavuttanut suuria tekoja juuri silloin kun me ymmärrämme puhaltaa yhteen hiileen. Riidassa on sodan juuri. 

Kansakunnan vihollisia? Yrititkö tuolla lauseella tuoda yksimielisyyttä epäsovun tilalle? Et tainnut todellakaan pystyä ystävyyteen sinun kanssasi eri mieltä olevien kanssa? Taisit jopa vihata heitä? Ettet vain ollut näiden nykyisten vihaa uhkuvien suurvaltajohtajien etiäinen? Ratsastitko hallavalla hevosella? 

Toki muistan asenteesi niiltä vuosilta. Kun minun maani silloinen pääministeri Harri Holkeri, toinen konservatiivipoliitikko muuten, puhui luonasi vierailulla Suomen konsensuspolitiikasta (joka nykyään on kyllä muisto vain), sanoit antavasi palttua mokomalle. Sinulle politiikka oli selvästi riitaa. Ei yhteistyötä. Mutta salli minun muistuttaa: Ihmiskunta on saavuttanut suuria tekoja juuri silloin kun me ymmärrämme puhaltaa yhteen hiileen. Riidassa on sodan juuri. 

A propos (huomaatko, miten sivistynyt olen), sota. Se Falklandin sellainen. Vuonna 1981. Se, jonka perusteella halusit itsellesi sotilaalliset hautajaiset. 

Se vaati pokkaa. Tähän on kyllä lisättävä, että asevoimien silloinen komentaja, amiraali sir Terence Lewin maintsi sinun olleen sotilaan kannalta ihanteellinen pääministeri. Käskyt olivat selkeitä eikä niistä horjuttu. Kriiseissä sellaista johtajuutta tarvitaan. Tämä oli nyt siis kehu. 

Tämä sota pelasti sinun pääministeriytesi (niin ja Pohjanmeren öljylöytö, jonka ansiosta tuhoisan talouspolitiikkasi pahimmat jäljet pystyttiin paikkaamaan). Mutta oliko se välttämätön? Totta on, että Argentiina valtasi Britannialle kuuluneet Falklandin saaret. Totta on, että Argentiina oli verinen sotilasdiktatuuri ja olet oikeassa siinä, että diktaattoreja täytyy lyödä turpaan (joskin tähän palaan vielä).  

Mutta muistatko Denis Healeyn? Taatusti muistat. Miehellä oli kulmakarvat kuin Neuvostoliiton Leonidilla ja siitä syystä saatoit erehtyä pitämään häntä kommunistina, mitä hän nuorena itse asiassa olikin, mutta parani taudista nopeammin kuin itse Björn Wahlroos (häntä sinä olisit rakastanut, hän pystyi muuttamaan paskapuheen pätäkäksi nopeammin kuin 1980-luvun Lontoon Cityn pörssimeklarit. Siis omaan taskuunsa päätyväksi pätäkäksi).

Healey oli sekä 1960-luvun kuin myös 1970-luvun Labour-hallitusten puolustusministeri. Vallan vaihtuessa sinulle vuonna 1979 Healey varoitti, että Argentiinan sotilasjunttaa täytyy pitää varpaillaan Falklandin saarten suhteen, he suorastaan intohimoitsevat sitä. Mutta sinun hallituksesi erehtyi osoittamaan huomattavaa välinpitämättömyyttä juuri tässä asiassa. Niin huomattavaa, että nämä sotilaat, jotka eivät kuuluneet penaalin terävimpiin kyniin, saivat päähänsä,että seurauksia ei tule, vaikka he invaasion tekisivätkin. Mutta se, että he tähän johtopäätökseen päätyivät osoittaa, että et sinäkään tässä asiassa parhaimmillasi ollut. Ja sinua oli varoitettu. Mitäs se Winston sanoikaan. “Who is forwarned is also forarmed”. Miten tuonkin nyt suomentaisi? “Ketä on varoitettu, on myöskin varuillaan?”. Tai ainakin hänen pitäisi olla. Sinä et ollut. Se maksoi ihmishenkiä. Mutta sinä sait sotilaalliset hautajaiset. Monikohan sotilaan leski käänsi siellä sinulle selkänsä? 

Ja sitten se diktaattorien lyöminen. Ok, Argentiinan sotilasjuntat ääliöt olivat pahoja miehiä ja ansaitsivat kunnon löylytyksen. Mutta entäs Augusto Pinochet? Chilestä, muistat varmasti? Hän oli näiden Argentiinan pölkkypäiden varsinainen esikuva. Kädet verisemmät kuin Lady Macbethilla.  

Riitti että hänen talouspolitiikkansa oli samanlaista kuin mitä sinä harjoitit. Opposition verinen tukahduttaminen ei hetkauttanut sinua yhtään (nekin olivat vissiin kansakunnan vihollisia...). 

Tiedätkö. Mitä jos Winston olisi Hitlerin haukkumisensa ohessa kehua rätköttänyt Mussolinia? Ihan noin vertauskohtana? Itse asiassa ja tarkemmin ajatellen. Niin Winston tekikin. Tosin ei enää sodan aikana, mutta ennen sitä. On siis myönnettävä, että kaksinaismoralismi on kukkinut Britanniassa aiemminkin. Mutta Winstonille voi antaa paljon anteeksi, sillä tinkimättömyydellään hän pelasti Euroopan natseilta vuonna 1940. Sinä pistit alulle taloupolitiikan, josta saatanan tunarit (tämä on suomalainen vahvasti poliitiikkaan kytköksissä oleva alatyylinen ilmaus) ottivat oppia ja nyt Eurooppa on tasaisesti jyrkkenevässä luisussa kohti autoritaarista johtajuutta.

Jotkut aiheeseen enemmän perehtyneet ovat muuten sitä mieltä, että vuosi 1979 eli se vuosi, kun sinä pääsit valtaan kiinni Britanniassa, on merkittävä vedenjakaja maailman historiassa. Sinä aloitit mullistavan (ja minun mielestäni tuhoavan) uusliberaalin talouspolitiikan Britanniassa (Reagan tuli perässä vuotta myöhemmin). Samana vuonna Iran siirtyi pappisvaltaan ja ryhtyi siirtämään islamilaista maailmaa taaksepäin kohti keskiaikaa. Sinä puolestasi siirsit Britanniaa taaksepäin ylistämällä viktoriaanisia arvoja ja kehumalla miten varakkaat ihmiset pitivät huolta köyhemmistä hyväntekeväisyydellä ilman valtion holhoamista ja muulla hölynpölyllä. Etkö muka todellakaan tiennyt, että köyhimmät britit kuolivat nälkään tällä ylistämälläsi ajanjaksolla?

Ja mitä teitkään, kun sinun omat hallituskumppanisi, varakkaita miehiä kaikki, lahjoittivat rahaa erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille, kun olit tällaista touhua kehunut? Sätit heitä lälläreiksi. 

Huomasitko itse, miten halvatun kaksinaismoralistinen olit? 

Minä ainakin osittain ostan ajatuksen vuodesta 1979 vedenjakajana. Tuolloin maailmassa valistuksen arvoja ryhdyttiin mitätöimään ja edistyksen kelloa siirtämään taaksepäin. Läntisessä maailmassa ahneudesta ryhdyttiin puhumaan hyveenä. Iranissa valtaan pääsi keskiaikainen teokratia ja saman vuoden jouluna Neuvostoliitto aloitti Afganistanin sodan. Muistat varmaan sen. Tuit puna-armeijaa vastaan taistelleita salafisteja. Niitä samoja, jotka 11.9.2001 ohjasivat lentokoneet pilvenpiirtäjiin. Myönnät kai itsekin, että olit Reaganin kanssa hieman lyhytnäköinen

Vedenjakaja tai ei, vuosi 1979 on ollut harvinaisen paska vuosi. Jopa Norjan vuoden 2011 terrori-iskun tehnyt sanoin kuvaamaton tyyppi on syntynyt tuona vuonna.     

*** 

Tämä on kirje, ei kirja. On siis aika palata asiaan. Jos siellä nyt on oltukaan.  

Tiedostat varmasti nykyään mikä ongelmasi oli? Sinä tunsit vihaa, rakkautta epäilemättä jaoit läheisillesi. Loukkasit ihmisiä etkä osannut antaa heille anteeksi. Yksimielisyyttä tunsit vain niiden kanssa, jotka olivat samaa mieltä kanssasi. Totuuden näit vain omissa mielipiteissäsi, monomaanisesti. Sinua epäilleet ihmiset tyrmäsit. Ajoit useita ihmisiä epätoivoon, niitäkin, jotka olivat luottaneet sinuun äänestyskopissa. Luomasi valo oli korkeintaan mainosvaloa. Ja surua sinun jäljiltäsi oli paljon. Kahtiajakautuneen kansakunnan surua. Rikkoutuneita ystävyyssuhteita kun usutit ihmiset yhteistyön sijasta kilpailemaan toistensa kanssa. 

Ja voi Pyhä Sylvi (suomalainen taivastelun jumalatar), miten huono ihmistuntija sinä olit. Siihen sinun poliittinen tuhosikin perustui. Ajoit sinulle lojaalit ihmiset pois kun he varoittivat, että nyt menet liian pitkälle vihassasi Eurooppan Unionia kohtaan. Valtiovarainministerisi Nigel Lawson nosti kytkintä oma-aloitteisesti, ulkoministeri Geoffrey Howelle annoit harvinaisen nöyryyttävällä tavalla kenkää ja juuri Howe oli se, joka ensimmäisenä hyökkäsi sinua vastaan parlamentissa vuonna 1990. Poliittiset jakolinjat ylittävällä yksimielisyydellä ollaan sitä mieltä, että se oli paras puhe mitä Howe on pitänyt. Se puhe käynnisti ketjureaktion, jonka lopputuloksena olit entinen pääministeri. 

Kaiken huippu oli ajamasi poll tax eli yhteisövero, joka tuona samana vuonna uhkasi tuhota keskiluokkaisten ihmisten talouden lopullisesti. Kun kansalaiset saivat verolappunsa, varakkaat avasivat skumppapullot ja vähemmän varakkaat ranteensa. Veron aiheuttamat mellakat olivat sinun joutsenlaulusi á la Sex Pistols. 

Niin ja se ihmistuntemus. Sinä muistat taatusti lemmikkisi Jimmy Savilen, mutta minun täytyy nyt muistuttaa omia maanmiehiäni, sillä hänen tarinansa ei ole kovin tuttu täällä Suomessa. Sen loppu ei ehkä sinullekaan, jos olet päätynyt sinne kuolemanjälkeiseen ylähuoneeseen. Tuulettimeen lentänyt paska ei välttämättä haise siellä asti. 

Sir James Savile, sir kuten sinä halusit, sillä sait hommattua miehelle ritarinarvon, oli uskomattoman suosittu tv-persoona. Lisäksi hän oli merkittävä filantrooppi, harjoitti hyväntekeväisyyttä. Sinä arvostit häntä etenkin siksi, että hän ei koskaan pyrkinyt hyväntekeväisyysprojekteissaan valtion kirstulle, vaan hoiti asiat yritysten ja yksityishenkilöiden tekemien lahjoitusten kautta. Sellaisesta sinä tykkäsit. 

Savile oli sinua vuotta nuorempi, syntynyt 1926 (tajusin vasta tätä kirjoittaessani että täytit viime lokakuussa täydet sata eli kovasti onnea vaan). Hän ei ehtinyt sotaan, mutta sodan aikana hän teki mainarin töitä hiilikaivoksissa (jotka sinä myöhemmin ajoit alas ajaen samalla tuhannet ihmiset työttömyyskortistoon ja kodittomiksi). 

Mieheksi vartuttuaan Savile siirtyi showbisnekseen. Hänestä tuli tiskijukka ja sitä kautta hän pääsi töihin eetteriin, ensin merirosvoradio Radio Luxemburgiin mistä BBC löysi hänet yleisradiohommiin. Hän soitti kaikelle kansalle pop-musiikkia ja suutaan. 1960-luvulla hän siirtyi television puolelle. Syntyi ohjelma Top of the Pops. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: Studioon tuli suosittuja pop-musiikin esittäjiä ja nuoria tanssimaan musiikin tahdissa. Jimmy Savilesta tuli supertähti. Hän pystyi hölöttämään taukoamatta ilman mitään asiaa. Hän osasi esitellä muusikkoja tehden samalla hassuja ilmeitä ja eleitä. Mokoma riitti. Olihan svengaava 60-luku. 

1970-luvulla tuli toinen Savilen juontama tv-hitti Jim'll fix it. Ohjelmassa lapset saivat lähettää BBClle jonkin haaveensa ja Jimmy Savile toteutti tämän haaveen televisiolähetyksessä. Jopa minun kaltaiseni ikääntyvä kyynikko myöntää, että sarjassa oli viehättävät puolensa (olen nähnyt taltiointeja netissä). Annan yhden esimerkin. Yksi lapsi halusi lentää kuin Peter Pan ja BBC hommasi muksun teatterille, jossa tämä sai vaijereihin kytkettynä tehdä pienen lentomatkan lavalla. Se oli herttaista ja näissä haaveissa ja niiden toteutuksessa oli tietenkin pientä huumoria mukana. Molemmat sarjat jatkuivat vuosikausia.  

Siinä ohessa Jimmy Savile harjoitti hyväntekeväisyyttä. Hän asui syntymäkaupungissaan Leedsissä ja oli vuosikausia tehnyt vapaaehtoisena sairaanhoitajana ilmaistyötä kaupungin sairaalassa. Hän kävi “lahjakkaiden, mutta häiriintyneiden tyttöjen” koulukodeissa antamassa heille viihdykettä (tässä vaiheessa henkilökuvaa jollakulla saattavat jo hälytyskellot soida). 

Kun Stoke Mandevillen sairaalan katto osittain romahti, Jimmy Savile hälytettiin apuun. Hän järjesti keräyksen ja onnistui keräämään miljoonapotin sairaalan uudisrakentamiseen. Viimeistään tässä vaiheessa hänestä tuli jotakin josta te britit käytätte nimitystä National Treasure. Kansallisaarre. 

Ja sitten sinun hallituksesi sai loistoidean. Laitetaan Jimmy Savile uudistamaan kuuluisa Broadmooren mielisairaala. Jimmy Savilesta, kouluja käymättömästä tiskijukasta, tuli Britannian suljetuimman mielisairaalan, samalla vankimielisairaalan, johtaja. Ei virallisesti, mutta käytännössä hän johti laitosta. Hänellä oli avaimet sairaalan joka kolkkaan.  

Jimmy Savile oli ystäväsi (jepulis, se ihmistuntemus). Hän vietti joulua sinun ja Denisin kanssa Chequerssissa, pääministerin vapaa-ajan kartanossa. Ja sinä pommitit hovia, jumalauta että pommititkin. Halusit että ystäväsi, joka oli tehnyt niin paljon Britannian hyväksi (loppujen lopuksi niin mitä?) lyötäisiin ritariksi. Kuninkaalliset eivät laittaneet hanttiin. Walesin prinssi ja prinsessa (nykyinen kuningas Charles III ja hänen sittemmin edesmennyt vaimonsa Diana) olivat myös Jimmy Savilen lumoissa. Mutta itse hovi, virkamiehet, he panivat hanttiin. 

Liikkui huhuja. Sinä et uskonut niihin. Olen uraasi tutustuessa huomannut, että sinulla oli uskomaton lahja olla kuulematta ikäviä asioita, jos ne eivät käyneet yhteen sinun pakkomielteittesi kanssa. Näiden huhujen mukaan Jimmy Savilen käytös ei kaikissa tilanteissa ollut aivan soveliasta. Mutta toisaalta. Eihän sinunkaan ollut, riehuit välillä kuin satanisti pääsiäistulilla. Ja te britit. Tehän rakastatte näitä eksentrikkojanne. 

Nirsoilevat hovivirkamiehet väittivät, että myönnetty ritarinarvo saattaisi jonakin päivänä osoittautua hätiköidyksi. Että saattaisi paljastua jotakin epämiellyttävää. Mutta sinä voitit väsytystaistelun, hovi antoi myöten. Vuonna 1990, samana vuonna kun kollegasi kyllästyivät sinun vallankäyttöösi, hovi kyllästyi jankutukseesi ja Jimmy Savilesta tuli sir James Savile. 

Sir James Savile kuoli vuonna 2011, paria päivää ennen 85-vuotissyntymäpäiväänsä. Paria vuotta ennen sinua. Hän sai aivan uskomattoman komeat hautajaiset. Koko hänen kotikaupunkinsa Leeds seurasi hautajaissaattoa, eikä kukaan kääntänyt kullatulle arkulle selkäänsä.  

Mätäpaise puhkesi lokakuussa 2012, aika tarkalleen vuosi Savilen kuoleman jälkeen. Kansallisaarre osoittautui yhdeksi Britannian historian pahimmista seksirikollisista. Kohteet olivat pääasiassa nuoria tyttöjä, mutta ikähaitari oli laidasta laitaan. On aihetodisteita nekrofiliastakin. 

Ne nuoret tytöt, jotka tanssivat Top of the Pops -ohjelmassa? Usea päätyi takahuoneeseen, jossa Savile raiskasi heidät. Ohjelmasta on olemassa taltiointeja, joissa selvästi näkyy, miten Savile kourii näitä tyttöjä kameran käydessä. Savilen työnantaja BBC joutui kiusallisten kysymysten eteen. Ylipäänsäkin olisi kannattanut miettiä millä motiiveilla nelikymppinen mies halusi juontaa nuorten tanssiohjelmaa.

Vapaaehtoistyö Leedsin sairaalassa? Aivan. Vapaaehtoishoitaja Jimmy Savile kuljetti potilaan sairaalasängyn tämän huoneeseen. Huoneeseen päästyä Savile työnsi kätensä potilaan vaatteiden sisäpuolelle. Näin on käynyt ilmeisesti satoja kertoja ja myöhemmin on käynyt ilmi, että kukaan ei pyytänyt missään vaiheessa Savilea miksikään apukäsiksi sairaalaan. Hän vain yhtenä päivänä oli ilmestynyt sinne sairaalasänkyjä ja pyörätuoleja työntelemään. Eikä kukaan kehdannut kyseenalaistaa kansallisaarteen läsnäoloa. Leedsin sairaalan ruumishuoneelta Savile oli myös kerran bongattu tilanteessa, joka oli jo hyvin hyvin eksentrinen...   

Tyttöjen koulukoti? Savile vei tyttöjä ajelulle Rollsillaan. Siellä hän tarjosi tytöille savukkeita, äänilevyjä ynnä muuta kivaa, joka svengasi kuin 60-luku. Vastikkeena oli ns. suihinotto. Varmuudeksi hän avasi Rollsin oven, jotta tyttö ei oksenna sisälle autoon. 

Stoke Mandevillen sairaala? Jossa oli erikoistuttu etenkin selkärankavauriopotilaisiin, joista osa oli liikuntakyvyttömiä eli avuttomia ja jonne Savile oli aina tervetullut vierailulle, suuri hyväntekijä kun oli. Kukapa pystyisi vastustamaan kiusausta, kun edessä makaa liikuntakyvytön teinityttö? No, minä voisin. Taatusti sinäkin Margaret, maallikkosaarnajan tytär, kun olet. Kamusi Jimmy ei voinut. Ei millään. Uhrien kuvaukset tapahtumista tuovat mieleen kauhuelokuvan. 

Broadmoor? No, sinähän järjestit hänelle avaimen joka huoneeseen. Yksityiskohdat sikseen. En minä halua täyttää tätä kirjettä kuvottavuuksilla. Tuskin hän sentään sarjamurhaajien selleihin meni? Ellei vertailemaan elämyksiä? 

Hän edusti juuri sitä mitä thatcherismi mielestäsi oli, tämä ryysyistä rikkauksiin noussut self-made man.

Hyvä paronitar Thatcher. Sinä olet näiden rikosten suoja. Moni näistä uhreista oli ilmoittanut mitä heille on tehty. BBC:ssä kiersi huhuja. Kaikkialla kiersi. Huhut ovat joskus huhuja, mutta tässä tapauksessa niitä oli niin paljon, että vastuunsa tuntevan poliitikon olisi pitänyt ottaa etäisyyttä tähän henkilöön ja järjestää tutkinta. Äläkä edes yritä väittää, että et ollut kuullut näitä huhuja. Sinä teit valinnan, sillä Jimmy Savile oli huippusuosittu suuren yleisön joukossa. Sinä halusit hänen edustavan sinun nimeäsi kantavaa poliittista suuntausta. Hän edusti juuri sitä mitä thatcherismi mielestäsi oli, tämä ryysyistä rikkauksiin noussut self-made man. Mies, joka sai aikaiseksi paljon asioita vinkumatta valtiota apuun. 

Ja sinun ystävänäsi hän sai valtaa. Sellaista valtaa, joka sai hänen uhrinsa ajattelemaan, että Britannian kaltaisessa luokkayhteiskunnassa on hyödytöntä ryhtyä syyttämään vallanpitäjien ystävää seksirikolliseksi. Tämä ei ole minun viisasteluani. Nämä nuoret tytöt, nyt jo aikuisia naisia, ovat juuri näin asian sanoneet. Eikä heidän elämänsä ole ollut helppo. 

Entäpä Clare McAlpine? Tyttö, joka kuoli 15-vuotiaana vuonna 1971? Hän oli ottanut yliannoksen unilääkkeitä, tuohon aikaan barbituraatteja. Hän oli myös muutamaa viikkoa aiemmin ollut Jimmy Savilen Top of the Pops -ohjelmassa tanssimassa. Ja päätynyt ohjelman jälkeen Savilen pukuhuoneeseen. Ja tässä vaiheessa James Savilen edesottamuksia on ensimmäisen kerran tutkittu BBC:n taholla, neljäkymmentä vuotta ennen kuin mätäpaise puhkesi. Ja päätetty painaa asia villaisella. Todisteiden puutteessa. 

Clare McAlpine haaveili näyttelijän urasta. 

*** 

Näihin kuviin ja tunnelmiin tämä kirje saa päättyä. Ehkä sir James Savile on oikea henkilö antamaan kasvot thatcherismille? Jep. Oikeastaan olen sitä mieltä. Mitä mieltä itse olet? 

Tiedätkö mistä muuten sain idean tähän kirjeeseen? Meillä Suomen Kansallisteatterissa saa keväällä ensi-iltansa näytelmä, joka kertoo sinusta. Ensimmäistä kertaa (tietääkseni) suomalainen näyttelijä esittää sinua. Paula Siimes. 

Olen nähnyt kolme versiota sinusta. Meryl Streepin rooli lienee tunnetuin. Hän oli hyvä. Streep yleensä on. 

Lindsay Duncan oli mielestäni parempi. Streepistä huomasi, että hän näyttelee brittiä. Duncan on sitä. Mutta Streepin tähdittämä elokuva oli parempi. 

Sitten Gillian Anderson tv-sarjassa Crown. Hän tavoitti olemuksesi hyvin. Säikähdin perseettömäksi. Oikein kuulin kuinka se tipahti lattialle. 

Tämä saa olla tässä. Ehkä jatkamme juttua joskus toiste? Toisessa todellisuudessa? Toivottavasti en saa siellä käsilaukusta päähän. 

Toivotan paronittarelle rauhallista lepoa. En usko historian kohtelevan Teitä kovin hyvin, vaikka tämän päivän talousviisaat ylistävätkin. Emme ole vielä vajonneet tarpeeksi. 

*** 

Tämä kirjoitus sai idean Tiina Puumalaisen näytelmästä  Lady T.

Teksti perustuu vuosien aikana lukemaani. En pysty määrittelemään yhtäkään varsinaista teosta, jota kiittää. Suurin osa kiitoksista kuuluu hyville journalisteille ja dokumenttielokuvien tekijöille. Kirjoitus on suoraan ulkomuistista, pari asiaa olen tarkastanut Wikipediasta. Vastaan kirjoituksen virheistä. Mielipiteistäni en vastaa, sillä päädyn usein eripuraan itseni kanssa.

Siteerasin kirjoituksessa Franciscus Assisilaisen rukousta pariinkin otteeseen. Mukailin suomennosta hieman rukouksen sanoman säilyttäen. Kunnioitan tekstiä ja tähdennän että mukailun motiivina ei ollut itse rukouksen pilkka.

Jimmy Savilen hautakivessä luki “It was good while it lasted”. Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Hautakivi on sittemmin poistettu.