Uutinen – 30.8.2022

Kantti – Nuorten Kansallisteatteri tuo teatteria kaupungin kaduille

""

Kansallisteatterin huomassa toimivan Kantti – Nuorten Kansallisteatterin esitys GÄNG – opastettu kaupunkikierros kantaesitetään lauantaina 3. syyskuuta. Esityksen ohjaa ja sen konseptin on luonut Joel Teixeira Neves. Esityksessä esiintyy yhteensä 11 nuorta ja iältään he ovat 16-23-vuotiaita. Tavanomaisen teatterinäyttämön sijaan esityspaikkana on julkinen tila, eli kaupungin kadut ja puistot. GÄNG – opastettu kaupunkikierros on itsenäinen teos, mutta se hyödyntää Nuorisotutkimusverkoston Nuorten paikkataju ja huolet -tutkimushankkeen materiaalia.

GÄNG – opastettu kaupunkikierros katsoo kaupunkia nuorten silmin

GÄNG ‒ opastettu kaupunkikierros on ohjaaja, esitysten tekijä Joel Teixeira Nevesin ohjaama ja konseptoima esitystaideteos, joka tarkastelee nuorten kokemuksia kaupunkitilasta sekä heidän suhdettaan yhteiskuntaan. Kansallisteatterin yhteyteen perustetun Kantti – Nuorten Kansallisteatterin esiintyjät johdattavat katsojat noin kahden kilometrin pituiselle matkalle, jossa kaupunkia katsotaan nuorten silmin. Esitys näyttää taiteen keinoin, millainen on nuorten kaupunkitodellisuus ja haluaa sen kautta herättää keskustelua nuorten hyvinvoinnista kriisien täyttämässä maailmassa.

”Aina hetkittäin kaupunkitilassa harjoitellessa pääsen tilaan, jossa ympäröivä todellisuus yhdistyy osaksi esitystä. Se on kaunista, siinä hetkessä kaikki on taas mahdollista. Toivon, että mahdollisimman moni katsoja saisi tuosta hetkestä kiinni”, Joel Teixeira Neves summaa.

Teatterin keinoin on mahdollisuus käsitellä suuria ja vaikeita aiheita sekä tunteita – tutkia maailmaa ja ihmisyyttä. Nuorille on erityisen tärkeää tehdä, kohdata ja kokea asioita yhdessä. Kantti – Nuorten Kansallisteatteri tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua teatterin tekemiseen, harrastamiseen ja esiintymiseen. Toiminnan arvoina ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo, monimuotoisuus ja ekologisuus.

Kantti – Nuorten Kansallisteatteri toimii osittain lahjoitusvaroin ja varat ovat mahdollistaneet myös GÄNG – opastettu kaupunkikierros -esityksen toteutumisen. Kantti – Nuorten Kansallisteatterille suunnatut lahjoitusvarat käytetään nuorille suunnatun ohjelmiston kehittämiseen ja tuottamiseen. Lahjoita Kantille helposti verkossa. MobilePay-lahjoitusten numero on 95333.

Näyttämönä kaupungin kadut ja puistot

GÄNG – opastettu kaupunkikierros -esityksen näyttämönä ovat kaupungin kadut eli julkinen tila. Teos on myös harjoiteltu julkisessa tilassa. Esityksen ”näyttämöllä” siis sattuu ja tapahtuu koko ajan ennalta-arvaamattomia käänteitä, jotka vaikuttavat myös esitykseen – luvassa on jokaisella kerralla hieman erilainen esitys.

Esityksessä liikutaan Helsingin keskustassa ja sen aikana tutustutaan nuorten hengailupaikkoihin sekä tilanteisiin, jotka ovat nuorille arkea. Osallistujille jaetaan kuulokkeet, joiden kautta esitystä seurataan. Esitys käynnistyy Rautatientorilta Aleksis Kiven patsaalta ja päättyy paikkaan sen välittömässä läheisyydessä.

Esityksen taustamateriaalina nuorisotutkimusta

Esitystaiteen ja yhteisöllisen taiteentekemisen periaatteisiin nojautuva GÄNG – opastettu kaupunkikierros on osa Nuorisotutkimusverkoston Nuorten paikkataju ja huolet -tutkimushanketta. Se on laaja tutkimusta, taidetta ja journalismia yhdistävä monivuotinen tutkimushanke, jonka tavoitteena on ymmärtää ja tuoda esiin nuorten ajankohtaista tilannetta nykyistä paremmin.

”Tutkimushankkeessa parikymmentä tutkijaa ja nuorisotyön ammattilaista ovat tehneet tiivistä yhteistyötä. Olemme myös pyrkineet erilaisin menetelmin mahdollistamaan monenlaisten nuorten kokemusten kuulemisen ja moniulotteisesti niiden esiin nostamisen – sellaista harvemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa tapahtuu. Siksikin olen hyvin iloinen tästä teatteriesityksestä - se osaltaan edelleen syventää nuorten omaa näkökulmaa”, sanoo Nuorisotutkimusverkoston tutkimusprofessori Sofia Laine.

Hankkeessa herätellään keskustelua korona-aikakauden vaikutuksista nuorten elämään: sosiaalisuuden ja turvallisuuden kokemuksia, kaupunkitilan sallivuutta ja nuorten oikeutta kaupunkitilaan. Taiteilijoiden lisäksi työryhmään kuuluvat tutkijat Tommi Hoikkala, Sofia Laine, Sanna Ryynänen, Elsa Saarikkomäki ja Sirpa Tani sekä journalisti Reetta Räty.

GÄNG – opastettu kaupunkikierros -esityksen taustamateriaalina on hyödynnetty viiden kaupungin sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman tutkimuksellisen osahankkeen Nuorten paikkataju ja huolet koronan aikakaudella ja sen jälkeen (2021–2023) laajan tutkimuksen viimeistelyvaiheessa olevaa käsikirjoitusta. Tutkimus tarkastelee, millaista on elää nuoruutta kaupungissa korona-aaltojen ja muiden aikamme maailmanlaajuisten kriisien aikaudella. Se etsii vastauksia siihen, millaista on nuorten julkisessa ja puolijulkisessa kaupunkitilassa viettämä vapaa-aika. Tutkimushankkeesta voi lukea lisää Nuorisotutkimusseuran verkkosivuilta ja julkaisu ilmestyy 15.12.2022.

Ohita esitysten esittelykaruselli

Syksy 2022 Suurella näyttämöllä

""

Ensimmäinen tasavalta

Esa Leskinen
K. J. Ståhlberg ja taistelu suomalaisesta demokratiasta
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Sanantuoja

Caryl Churchill
Kaksi näytelmää: Surma ja Sanantuoja
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Ronja, ryövärintytär

Astrid Lindgren
Tervetuloa seikkailujen näyttämölle!
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Jukka Puotila -show 2022

Jukka Puotila — Taina West
Viidentoista vuoden putki jatkuu!
Suuri Näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Timo Tuominen avec Jacques Brel spécial

Väkeviä Jacques Brel -tulkintoja
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu