Uutinen – 3.3.2023

Michael Baranin uutuus Nuoret idealistit kantaesitetään Suurella näyttämöllä – esitys kuvaa suurten aatteiden nimissä tapahtuvien tekojen inhimillisiä seurauksia

""

Näytelmäkirjailija-ohjaaja Michael Baranin uutuusnäytelmä Nuoret idealistit kantaesitetään Suurella näyttämöllä 8.3. Näytelmän keskeinen teema on ihmisen suhde suuriin aatteisiin. Tapahtumat sijoittuvat Berliiniin – kaupunkiin, jossa historian kauneus ja kauhu ovat aina läsnä.

Nuoret idealistit kuvaa fanaattisen idealismin seurauksia; esiin nousevat kansallissosialismi, antisemitismi ja vasemmistoradikalismi. Rooleissa nähdään Aksa Korttila, Verneri Lilja, Pirjo Määttä ja Jukka-Pekka Palo. Esityksessä kuullaan Juhani Nuorvalan sitä varten säveltämää musiikkia harpistin ja alttoviulistin esittämänä.

Nuoret idealistit kertoo ihmisistä ja aatteista

Nuoret idealistit on tarina totuudesta ja sen suhteellisuudesta, rakkaudesta, vihasta ja niiden häilyvästä rajapinnasta sekä aatteista ja ihmisistä ajan virrassa. Inhimillinen ja viisas näytelmä lähestyy aihettaan monesta kulmasta, rakentaen tarinansa pala palalta. Ihminen on aikansa vanki ‒ ja suuret ideat johtavat usein suuriin katastrofeihin. Epätäydellistä maailmaa on muutettava, mutta fanaattinen idealismi ‒ minkävärisen lipun alla tahansa ‒ jättää jälkensä ihmisiin.

Katso teaser-sarja

Nuoret idealistit on Baranin kolmastoista näytelmä. Hänen aiempiin kirjoitus- ja ohjaustöihinsä lukeutuvat muiden muassa suuren suosion saavuttaneet Tyttö, joka käveli (2018) sekä Hitler ja Blondi (2020).

Katso ohjaajan haastattelu

Näyttämöllä rosoisen kaunis visuaalinen maailma ja elävää musiikkia

Lavastus- ja pukusuunnittelusta vastaavat visualistit Kati Lukka ja Tarja Simone. Työpari on luonut näyttämölle rosoisen kauniin maailman, joka on olennainen osa esityksen tarinaa; katsojan eteen avautuu pieni pala Berliiniä kaikessa rujoudessa ja kauneudessaan.

Näyttämöllä kuullaan Juhani Nuorvalan näytelmää varten säveltämää elävää musiikkia harpistin ja alttoviulistin esittämänä. Juhani Nuorvalan laaja-alaiseen tuotantoon kuuluu kamari-, orkesteri- ja elektronimusiikkia sekä Andy Warhol -aiheinen ooppera Flash Flash (libretto Juha Siltanen). Nuorvala ja Baran ovat tehneet yhteistyötä useissa produktioissa vuodesta 1996 lähtien.

Tutustu esitykseen lähemmin

Ohita esitysten esittelykaruselli

Pienellä näyttämöllä ja Vallilassa juuri nyt

""

Pentti Linkola – kaltaisemme?

Eeva Putro ‒ Atro Kahiluoto
Yrityksiä ymmärtää ihmistä, joka rakasti enemmän lintuja kuin lajitovereitaan
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Lear

William Shakespeare
”Kuka voisi kertoa, kuka minä olen?” 
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Korhosen muotokuva

Vaurioteatteri esittää
Groteski tuhokuvaelma ja hirmu hieno rakkaustarina
Vallilan Kansallisteatteri
Tutustu ja osta lippu
""

Lauletut laulut

Musiikillinen aikamatka Kansallisteatterin historiaan
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Timo Tuominen, Brel ...Rakastakaa!

Upea konserttisarja jatkuu!
Vallilan Kansallisteatteri
Tutustu ja osta lippu