""

Willensauna

Peruskorjaus

Kansallisteatterin uuden puolen, eli 1930‒1950 -luvuilla rakennetun osan perusparannustyöt käynnistyivät keväällä 2020. Teatterintekemistä jatketaan Pienen näyttämön ja Willensaunan osalta väistötiloissa aina vuoteen 2023, jolloin uusitut tilat on tarkoitus ottaa käyttöön. Peruskorjauksen aikana teatteri toimii normaalisti Suuren näyttämön ja Omapohjan osalta.

”Uskon, että peruskorjauksen myötä Suomen ensimmäinen moderni teatteritila nousee uuteen kukoistukseen. Uusitut tilat antavat entistä paremmat puitteet monipuoliselle ohjelmistolle kunnioittaen samalla Kansallisteatterin taiteellisesti tinkimätöntä henkeä ja arvokasta historiaa. Tavoitteenamme on, että uusitut tilat palvelevat optimaalisella tavalla yhä moninaisempia yleisöjä sekä teatterintekijöitä ja heidän taiteellista osaamistaan. Uuden teatterikahvilan myötä Kansallisteatterin ovet myös avautuvat laajemmin kaikille kiinnostuneille”, kertoo Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

Tilat

Suomen ensimmäisen teatteriravintolan tilalle vuonna 1976 rakennetun Willensaunan katsomo on puolikaaren muotoinen. Näyttämö ja katsomo ovat samaa tilaa, jossa korostuvat intiimiys ja yhteisyyden tunne. Nimensä Willensauna sai paikalla 1800-luvulla olleesta kylpylähotellista, Wilhelmsbadista.

Willensauna suunniteltiin alusta alkaen kokeilevalle, uudelle teatteri-ilmaisulle. Se on ollut myös ihanteellinen lastenteatterin näyttämö. Willensaunaan mahtuu 154 katsojaa. 

Ohita esitysten esittelykaruselli

Pienellä näyttämöllä ja Vallilassa juuri nyt

""

Pentti Linkola – kaltaisemme?

Eeva Putro ‒ Atro Kahiluoto
Yrityksiä ymmärtää ihmistä, joka rakasti enemmän lintuja kuin lajitovereitaan
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Lear

William Shakespeare
”Kuka voisi kertoa, kuka minä olen?” 
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Korhosen muotokuva

Vaurioteatteri esittää
Groteski tuhokuvaelma ja hirmu hieno rakkaustarina
Vallilan Kansallisteatteri
Tutustu ja osta lippu
""

Lauletut laulut

Musiikillinen aikamatka Kansallisteatterin historiaan
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Timo Tuominen, Brel ...Rakastakaa!

Upea konserttisarja jatkuu!
Vallilan Kansallisteatteri
Tutustu ja osta lippu