Avauksia / Matti Patana – 6.2.2024

Avoin kirje Francis Fukuyamalle

""

Hei Francis,

Emme ole koskaan tavanneet etkä ole taatusti koskaan kuullutkaan minusta, mutta minä tiedän kyllä sinut ja kolmekymmentäyksi vuotta sitten julkaisemasi kirjan historian lopusta. Kirja ei totisesti jättänyt minua kylmäksi. Sinä olit silloin nelikymppinen politologi ja ilmiselvästi halusit, että nimesi jäisi historiaan sen kauniiksi lopuksi. Minä puolestani olin 25-vuotias postivirkailija ja historian harrastaja tai ainakin harrastelija. Olin silloin vielä nuori ja hoikka ja näytin paremmalta kuin nyt näytän. Olin hintelä finninaamainen rillipää. Rillipää olen edelleenkin, mutta finnien tilalle on tullut vakoja ja kureita. Ne ovat eletyn elämän kunniamerkkejä ja ne tulee vain kestää.

"Välillä tuntuu, että ihmisen tänä päivänä tulee olla armelias vain itselleen ja olla välittämättä muiden tunteista."

Ihmisenhän kuuluu tänä päivänä olla armelias itselleen ja puhua avoimesti itsestään ja tunteistaan. Siksi tällainen tilitys tuohon edellisen kappaleen loppuun. Välillä tuntuu, että ihmisen tänä päivänä tulee olla armelias vain itselleen ja olla välittämättä muiden tunteista. Paitsi jos niiden varjolla pääsee sosiaalisessa mediassa tilittämään omia tunteitaan. Me historian jälkeensä jättämät ihmiset olemme siinä hyviä. Voimaannumme siitä.

Epäilemättä huomaat, että sinuttelen. Ihanteeni kun ovat Ranskan vallankumouksessa. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Jakobiini en todellakaan ole ja jos olisin elänyt tuona aikana, olisin ollut löysät housuissani ja jälkiviisaana ihmisenä kannattanut monarkian muuttamista perustuslailliseksi ja kuorruttanut sen sitten sillä vapaudella ja veljeydellä. Tasa-arvon tulisi historian loputtua korvaamaan lisäarvo. Ja sanoihan yksi venäläisistä vallankumouksellisista, Grigori Zinovjev vallankumouksen olevan kerta kaikkiaan mainio asia, mutta ”itken jos se koskee Pariisia”. No, tuolloin 1789 se koski ja ne, joiden pää oli tallella, saivat usein aihetta itkuun. Mitä luulet, Francis, muistikohan Zinovjev tuon letkautuksensa Pariisista Stalinin kätyreiden raahatessa häntä ammuttavaksi Lubjankan vankilan teloitusselliin? Ehkä hänen olisi kannattanut itkeä myös Moskovan puolesta? Ja niiden, jotka oli itse passittanut teloitusselliin arkebuseerattaviksi? Itsensä puolesta hänen väitettiin itkeneen vuolaasti. Niinhän me kaikki.

Olin itse asiassa armeliaasti jo unohtanut sinut kunnes sain muistutuksen olemassaolostasi katsoessani Suomen Kansallisteatterissa näytelmää Europeana. Siinä puhuttiin politologista, joka väitti 1990-luvulla historian loppuneen ja ihmiskunnan siirtyneen demokratian aikaan. Silloin minulla välähti ja muistini padot aukesivat. Herranjestas, Francis, nehän puhuvat sinusta! Ja sillä sekunnilla päätin kirjoittaa. Sinulle. Tiedän jopa, että pystyisin kirjoittamaan tämän sinulle henkilökohtaisesti Stanfordin yliopistoon, sinne Kalifornian lämpöön. Mutta ilmaisen ajatukseni paremmin suomeksi ja veikkaan että et hallitse tätä kieltä, vaikka etevä kaveri oletkin. Mutta jos teen kirjoituksesta julkisen, saattaisi joku ystävällinen sielu kääntää sen englanniksi ja lähettää sen sinulle. Ja, myönnän, haluan myös kirjoitukseni julkiseksi. Niin halusit varmasti sinäkin kirjoittaessasi historian lopusta. Ja sait mitä halusit.

"Liberaali demokratia oli voittanut. Ja sinä päätit sen voiton olevan pysyvä."

Se oli rohkea veto, Francis, vanha veikko. Kylmä sota oli päättynyt ja Berliinin muuri murrettu. Liberaali demokratia oli voittanut. Ja sinä päätit sen voiton olevan pysyvä. Ideologioiden välinen taistelu oli päättynyt. Liput salkoon ja skumpat naamaan.

Ehkäpä olit ainakin osittain oikeassa? En itse usko historian olleen lopussa vuonna 1992. Mutta voi olla, että lopun alku alkoi silloin ja mahtoiko tämä ainakin osin johtua siitä, että sen ajan päättäjät vetivät vääriä johtopäätöksiä kaltaistesi tutkijoiden vääristä johtopäätöksistä? Voi olla, että astuimme kanssasi uuteen historiattomaan aikakauteen, jossa elävät luulivat liberaalin demokratian voittaneen pysyvästi. Ja erehtyivät lulluttelemaan kaikessa rauhassa nauttien omasta erinomaisuudestaan. 

Vilkaisitko yhtään taaksepäin lopettaessasi historian? Huomasitko, mitä edellisellä vuosikymmenellä, 1980-luvulla, oli päässyt tapahtumaan? Huomasitko, että omaa maatasi, Yhdysvaltoja, johtanut Ronald Reagan ja hänen liittolaisensa Britanniassa, Margaret Thatcher, olivat vääntäneet talouspolitiikan asentoon, joka ajan kuluessa tulisi johtamaan siihen, että liberaali demokratia alkaisi näyttää yhä vähemmän mieluisalta vaihtoehdolta niille ihmisille, jotka eivät päässeet nauttimaan sen hedelmistä? Huomasitko, että oli syntymässä ajatusharha, jonka mukaan tämä talousmalli, jota myös markkinaliberalismiksi kutsutaan, olisi olennainen osa liberaalia demokratiaa ja että kaikkien Neuvostoliiton pakkovallan alta vapautuneiden maiden olisi hyvä noudattaa tätä nimenomaista talousmallia? Vaikka Reaganin aikana, kahdeksassa vuodessa, Yhdysvallat muuttui maailman suurimmasta velkojasta maailman suurimmaksi velalliseksi? Totta kai sinä ainakin sen huomasit, olethan myös taloustieteilijä. Mutta sisälläsi asui myös politologi, joka kirjoitti sen kirjan. Huomasiko tämä politologi, että se talousmalli voi saada Yhdysvallat tilaan, joka lopulta muuttaa liberaalin demokratian voittajasta häviäjäksi? Pystyikö se politologi ennustamaan, että vuonna 2016 lähes puolet vaaleissa äänestäneistä USA:n kansalaisista halusi valtaan autokraatin, Donald Trumpin? Ja Yhdysvaltain jo kauan ennen historian loppua tehdyn vaalijärjestelmän ansiosta sai haluamansa?

"Olisiko tällainen unohtaminen osoitus siitä, että historian loputtua olemme siirtyneet historiattomaan aikakauteen? Ja että historian loppua on seuraamassa demokratian loppu?"

Entä mitä mieltä olet siitä, että tämä Trump saattaa vuonna 2024 tehdä paluun Valkoiseen taloon? Siitä huolimatta, että hän loppiaisena 2021 yritti tehdä vallankaappauksen eli näytti todellisen luontonsa suorassa lähetyksessä koko maailmalle. Olisiko tällainen unohtaminen osoitus siitä, että historian loputtua olemme siirtyneet historiattomaan aikakauteen? Ja että historian loppua on seuraamassa demokratian loppu?

Entäpä sitten Britannia ja Margaret Thatcher? Äkikseen voisi sanoa, että markkinaliberalismi toimi Britanniassa paljon paremmin kuin sinun kotimaassasi? Se ei tosin ole välttämättä paljon, sillä ennen Thatcherin aikaa Britanniassa ei toiminut kuin kello viiden tee ja sekin vain joka toinen päivä. Ja myönnettävä on, 1980-luku oli Britanniassa todellista taloudellisen kasvun kulta-aikaa. Mutta oletko huomannut Britannian historiankirjoituksesta yhden jännän seikan? Minkä ei tietenkään pitäisi olla yllättävää, se historiahan on kirjoitettu historian lopun jälkeen tai historiattomuuden aikana, kuten minä väitän vahtimestarin loputtomalla röyhkeydellä.

Jännää on, että Britannian historiankirjoista on unohdettu Pohjanmeren öljylöytö. Maan aluevesien sisällä. Sitä ei mainita lainkaan. Eikös olekin kummallista? Olen huomannut, että täällä Suomessa siitä ei ole kuullut kukaan. Korostetaan vain markkinaliberalistisen talouspolitiikan ihmeellisyyttä ja tarjotaan sitä tännekin. Mutta 1980-luvun alussa öljy oli se, joka pelasti Britannian talouden ja Thatcherin pääministeriyden Falklandin sodan aiheuttaman nationalistisen buustin myötä. Totta kai Thatcheria auttoi myös Työväenpuolueen pääministeriehdokas, äärivasemmistolainen Michael Foot, jonka läsnäolo oli omiaan tyhjentämään huoneen kuin huoneen ylähuone mukaan lukien. Ja kun hän avasi suunsa, tyhjeni myös alahuone. Kuten hyvin tiedät, Foot sai rahallista tukea myös Neuvostoliitolta. Rahan hän toki priorisoi omalle lehdelleen, jota hänen ja Kremlin lisäksi luki myös muutama muu. Sen avulla kun sai hyvin unenpäästä kiinni, mutta vessapaperina se ei toiminut. Paperin laatu ei ollut tarpeeksi imukykyistä.

Tiedätkö, Francis, mitä tapahtui sillä välin, kun kirjaasi valmisteltiin painokuntoon. Otetaanpa esimerkiksi Saksa, jonka yhdistyminen selvästi inspiroi sinun historiantulkintaasi sen lopusta. Siis historian, ei Saksan.

Saksassa oli yhdistymisen jälkeen perustettu virasto nimeltä Treuhandtamt. Sen tehtävä oli saattaa DDR:n teollisuus ja kauppa sellaiseen kuntoon, että niillä pystyisi pärjäämään myös liberaalissa demokratiassa.

Virastoa nimitettiin johtamaan herra nimeltään Detlev Rohwedder. Hän oli menestynyt sekä sosialidemokraattisena poliitikkona että yritysjohtajana (tällainen kombinaatio oli mahdollista silloin, kun elettiin aikaa ennen historian loppua. Sitä nimitettiin sosiaaliseksi markkinataloudeksi. Mahtaako nimitys olla sinulle tuttu, Francis? Minulle se merkitsee oikeaa tapaa hoitaa yhteiskuntaa ja taloutta. Oikeat markkinatalousmiehet kuulemma nauravat nykyään koko ajatukselle).

"Minun silmissäni tämä kertoo rohkeasta vastuuntuntoisesta ihmisestä. Monen muun mielestä se oli tyhmän idealistin tappelua tuulimyllyn kanssa."

Rohwedder tiesi joutuvansa kuseen (suo nyt anteeksi, mutta tämä suomen kieli suosii joskus hieman arktisia ilmauksia), mutta otti tehtävän vastaan. Minun silmissäni tämä kertoo rohkeasta vastuuntuntoisesta ihmisestä. Monen muun mielestä se oli tyhmän idealistin tappelua tuulimyllyn kanssa. Mahdatko sinä kuulua näihin jälkimmäisiin? Toivottavasti et. Rohkeat vastuuntuntoiset ihmiset kun tuntuvat kadonneen historian loputtua.

Rohwedder halusi saneerata, ei myydä eniten tarjoavalle. Tämä aiheutti tietenkin verta, hikeä ja kyyneleitä, sillä DDR:ssä yritysjohto oli ollut lähinnä makkara- ja olutvetoisten puoluepamppujen käsissä. Rohwedderistä tuli Saksan itäisten osavaltioiden vihatuin ihminen. Ja pääsiäisenä 1991, silloin kun sinun kirjaasi, Francis, oikoluettiin, joku ampui Detlev Rohwedderin ikkunan läpi hänen kotiinsa. Vaimokin sai luodista, mutta selvisi sairaalareissulla. Murhaaja ei ole koskaan selvinnyt, mutta äärivasemmistolaista Punaista armeijakuntaa (RAF) epäillään ja ryhmän ns. Kolmas sukupolvi on jopa ottanut vastuun teosta. Ongelma on siinä, että kukaan ei tunne ketään RAF:n Kolmannen sukupolven terroristia. Eivät edes Ensimmäisen tai Toisen sukupolven terroristit.

Farncis hyvä, minä en pysty selvittämään tässä Rohwedderin murhaa, pystynpä vain nostamaan hattuani sen hetken maailman vittumaisimman (tämä on jo tosi arktista suomen kieltä) tehtävän itselleen ottaneen miehen rohkeudelle. Tästä rohkeudesta hän maksoi hengellään.  

Rohwedder tajusi osansa historian kulussa. Mitä hän ei tajunnut oli se, että historia oli jo loppunut.

Ja kuinkas sitten sattuikaan. Saksaa johtaneet kristillisdemokraatit nimittivät Rohwedderin seuraajaksi kristillisdemokraatti Birgit Breuerin. Ja nyt ei enää saneerattu. Breuer pisti kaiken myyntiin ja DDR:n omaisuus, joka ainakin nimellisesti oli kansan omaisuutta, meni läntisen Saksan ja ulkomaiden sijoittajille. Itäisen Saksan kansalaiset saivat omaisuudestaan hallintaansa kuusi (6) prosenttia!

"Eli ihan vain esimerkkinä siitä, miten suosituksi liberaali demokratia voikaan tulla, jos sitä toteutetaan markkinaliberaalissa hengessä."

Piti laittaa oikein huutomerkki perään, Francis. Ja miksi otin tämän nimenomaisen asian esille. Koska, vaikka liberaali demokratia onkin voittanut, Saksan itäisen puolen asukkaat äänestävät liberaaliin demokratiaan hyvin nihkeästi suhtautuvaa Alternativ für Deutscland -puoluetta. Oikein porukalla. Eli ihan vain esimerkkinä siitä, miten suosituksi liberaali demokratia voikaan tulla, jos sitä toteutetaan markkinaliberaalissa hengessä.

Tästä tuleekin mieleen yksi suomalainen tutkijakollegasi, Anu Kantola nimeltään. Muutama vuosi sitten hän tutki suomalaisten yritysjohtajien asenteita ja huomasi, että yllättävän moni ei osannut oikein arvostaa liberaalia demokratiaa. Itse asiassa he olivat sitä mieltä, että autoritaarinen valtio pystyisi paljon helpommin tekemään yritysmaailmalle edullisia päätöksiä. Miksi tämä nyt tässä kohtaa sitten tulikaan mieleen, en tiedä?

"Ja siitä lähtien tämä diktaattori on valmistellut liberaalin demokratian käärinliinoja ja menestynytkin siinä ihan kohtuullisesti."

Ja huomasitko lainkaan mitä Venäjällä tapahtui. Boris Jeltsin järjesti votkapäissään maata oikein viimeisen päälle markkinavetoiseksi liberaaliksi demokratiaksi. Lopputuloksena oli kaikkien aikojen ryöstö, jossa kaikkein härskeimmät välistävetäjät saivat miljardiomaisuuden. Tavallisten kansalaisten palkanmaksu puolestaan takkusi vielä pahemmin kuin Helsingin kaupungin työntekijöiden palkanmaksu armon vuosina 2022–2023. He saattoivat saada palkkansa jopa tavaroina, joita he sitten vaihtoivat kulutushyödykkeisiin. Markkinaliberalismi oli siis rikkaille hyvin antelias. Köyhät joutuivat tyytymään vaihdantatalouteen. Ja kun lännen liberaalit demokratiat, ne historian voittajat, olivat julistaneet markkinaliberalismin oleelliseksi liberaalin demokratian mekanismiksi, kirosivat venäläiset liberaalin demokratian. Loppuhuipentumaksi saatiin Venäjän talouden romahtaminen vuonna 1998. Tätä seurasi Vladimir Putinin valtakausi. Ja siitä lähtien tämä diktaattori on valmistellut liberaalin demokratian käärinliinoja ja menestynytkin siinä ihan kohtuullisesti.

Ettei vain käynyt niin, että tämän liberaalin demokratian haudan aktiivisimpana kaivajana olisi toiminut liberaali demokratia itse? Mitä mieltä olet? Olet taatusti huomannut, että tämä Putin on aktiivisesti pyrkinyt hybridivaikuttamisella toimimaan liberaaleja demokratioita vastaan. Ja aktiivisesti murhannut länsimaihin paenneita venäläisiä toisinajattelijoita ja Britanniassa jopa maan omia kansalaisia. Ja mitä nämä lännen johtajat ovat tehneet, esimerkiksi Britannian? Hyssytelleet, katsoneet poispäin. Miksi ihmeessä? Yksinkertaista. Venäläinen raha kiinnostaa näitä hallituksia verrattomasti enemmän kuin omien kansalaisten henki. Britannia hyväksyi jopa venäläisen hybridivaikuttamisen huippuhetken, Brexit-äänestyksen lopputuloksen, vaikka maan johtajat aivan hyvin tiesivät, miten vahingollinen se on Britannialle ja brittien hyvinvoinnille. Britannian konservatiivihallitus ei ole vieläkään suostunut selontekoon siitä, millä tavalla Venäjän disinformaatiokampanja vaikutti kansanäänestykseen. Pelkona on, että Brexitin legitimiteetti vaarantuisi. 

Francis hyvä. Tästä kirjeestäni sinulle on tulossa aivan liian pitkä. Haluaisin silti muistuttaa sinulle myös tämän päivän tapahtumista. Sitä ennen muistuttaisin kuitenkin eräästä historian lopun jälkeisestä tapahtumasta.

Mahdoitko olla New Yorkissa 11.9.2001 vai olitko kotonasi Kaliforniassa tutkimassa, mitä kaikkea historian loppu voisi tuoda tullessaan. Minusta näytti tuona päivänä, että historian kulku sai aivan uuden käänteen, eikä mikään ollut enää samanlaista kuin ennen. Liberaalit demokratiat ottivat käyttöönsä aivan uuden arsenaalin, terrorismin vastaisen sodan.

Ja mitä onkaan seurannut. Valheellisin motiivein aloitettu Irakin sota ja sitä seurannut kaaos, jonka auttamana syyskuun iskujen suorittajaa Al-Qaidaakin pahempi terroristijärjestö, Isis, pääsi irti. Arabikevät vuonna 2011 antoi ehkä sinulle, Francis, aluksi toivoa liberaalista demokratiasta Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueilla, mutta lopputuloksena oli yhden autokraatin vaihtuminen uuteen. Syyriassa puolestaan puhkesi helvetillinen sisällissota, jonka tiimoilta liberaalit demokratiat harjoittivat niin unteloa politiikkaa, että käytännössä Venäjän diktaattori sai omalla häikäilemättömällä politiikallaan jalansijan Lähi-idässä. Ja vakuuttui lännen heikkoudesta. Ja tarpeeksi vakuuttauduttuaan hän aloitti sodan Euroopassa hyökkäämällä Ukrainaan 24.2.2022. Tosin tätä sotaa oli käyty todellisuudessa jo kahdeksan vuotta, mutta me historian lopun jälkeiset ihmiset emme vielä halunneet uskoa, että historia olisi tehnyt paluun Eurooppaan oikein sodan muodossa. Emme me halua nähdä sellaisia tosi-tv-ohjelmia, joissa huutokauppakeisari ammutaan.

"Oletko muuten huomannut, että tätä historian lopun jälkeistä historiattomuuden aikaa leimaavat kaiken maailman salaliittoteoriat?"

Ja nyt näyttää siltä, että me alamme väsyä tähän sotaan, emmekä enää jaksaisi tukea näitä ukrainalaisia muuten kuin kehumalla heidän urheuttaan. Se ei kuitenkaan riitä. On myös nähtävissä, että Ukrainalle annettavaan apuun nihkeästi suhtautuvat voimat ovat voimistumassa näissä meidän historiamme jälkeisissä liberaaleissa demokratioissamme. Käytännössä Putinia tukevan Unkarin rinnalle on nousemassa muitakin maita, jotka haluaisivat sodan päättyvän liberaalia demokratiaa heikentävällä tavalla. Pahinta on, jos tälle kannalle päätyy Yhdysvallat.

Oletko muuten huomannut, että tätä historian lopun jälkeistä historiattomuuden aikaa leimaavat kaiken maailman salaliittoteoriat? Taatusti olet, sillä tällaiset ilmiöt ottavat vauhtia juuri silloin, kun me ihmiset lakkaamme jäsentämästä maailmaa tiedon varassa ja siirrymme tekemään päätöksiä tunteella. Meillä täällä Suomessa historioitsijat ryhtyvät tätä nykyä oikein kansanedustajiksi ja perustelevat esimerkiksi opiskelijoille annettavien tukien poisottamista kaljanhajuisilla terveisillä 1990-luvun opiskelijaelämästä. Tämä nimenomainen kansanedustaja veti johtopäätöksen tukien tarpeettomuudesta nähtyään varakkaista perheistä olevien opiskelijoiden merkkivaatteita. Olisiko tässä malliesimerkki mutuun perustuvasta empiirisestä tutkimusmetodista, vai mitä mieltä olet?

Mutta niihin salaliittoteorioihin. Muistat varmasti mikä oli 1900-luvulla eniten ihmishenkien menetyksiä aikaansaanut salaliittoteoria. Aivan oikein, tarkoitan Siionin viisaiden pöytäkirjoja eli asiakirjoja, joiden väitettiin todistavan juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmat.

Tämä tsaarin Venäjän salaisen poliisin, ohranan, laatima väärennös levisi kulovalkean tavoin ympäri Euroopan, jossa sitä käytettiin aluksi juutalaisten diskriminointiin ja pian jo juutalaisiin kohdistuneiden joukkomurhien eli pogromien perustana. Myöhemmin tätä satuilua käytettiin yhtenä holokaustin eli juutalaisten kansanmurhan perusteena.

Se, että Siionin viisaiden pöytäkirjoihin todella uskottiin ja se, että me kristityt eurooppalaiset kohdistimme juutalaisiin koko 1900-luvun alkupuolella järjestäytynyttä väkivaltaa, joka huipentui kansanmurhaan, kertoo moraalisesta perikadosta, jonka pystyy ilmaisemaan yhdellä sanalla: antisemitismi. Antisemitismi on meidän eurooppalaisten perisynti.

Tiedätkö mitä Francis. Niihin aikoihin, jolloin sinä kirjoitit historian lopusta, minä olin kyllin naiivi uskoakseni, että olemme sen perisynnin selättäneet. Samalla tavalla kuin sinä uskoit liberaalin demokratian voittaneen, minä uskoin Euroopan oppineen läksynsä Toisen maailmansodan hirvittävimmästä rikoksesta, jonka me kohdistimme juutalaiseen kansaan (ei, en käytä sanaa rotu, sillä en usko rotuihin. On vain yksi ihminen, homo sapiens, jonka ulkonäön erityispiirteet periytyvät geeneissä ja käyttäytyminen kulttuurista, jossa hän on kasvanut).

Moni pitää juutalaisuutta uskontona ja onhan se sitäkin. Mutta uskonnon lisäksi se on myös kansa. On olemassa juutalaisia, jotka suhtautuvat Jumalaan agnostisesti tai kieltävät sen eli ovat ateisteja. Siitä huolimatta he ovat juutalaisia. Olen huomannut, että tämä hämää monia ihmisiä, varsinkin heitä, jotka ovat viettäneet paljon aikaa historian lopun jälkeisessä maailmassa.

Lisäksi on juutalaisten kansallisuusaate, sionismi. Tämä aate on perusta, joka on luonut nykyisen Israelin valtion. Ja Israelin valtio lupaa juutalaisille sitä, mikä tämän kansan ihmisiltä vuosisatoja kestäneen diasporan aikana on puuttunut. Turvaa oman maan rajojen sisällä. Valtiona Israel on maallinen, se on kansallisvaltio, eikä teokraattinen. Mutta juutalaisilla on tietenkin täysi oikeus vapaasti harjoittaa siellä uskontoaan. Myös muilla, sillä maassa on uskonvapaus.

1900-luvun historia ja juutalaisiin kohdistunut kaamea rikos sai aikaan sen, että länsimaat suhtautuivat hyvin myönteisesti Israelin valtion syntyyn. Vuonna 1947 Yhdistyneet kansakunnat päätti, että Britannian mandaattialueelle Palestiinaan tullaan perustamaan kaksi itsenäistä valtiota. Juutalaisvaltio Israel ja arabien hallitsema Palestiina. Israel hyväksyi ehdotuksen, arabit eivät. Päätöstä seuraavana päivänä arabit aloittivat väkivaltaisuudet juutalaisia kohtaan, mitä seurasi sisällissota juutalaisten ja arabien ja toisaalta arabien ja brittisotilaiden kesken. Juutalainen terroristijärjestö Irgun puolestaan teki sekä arabeihin, että britteihin kohdistuneita terrori-iskuja. Maltillisempi juutalaisten taistelujärjestö Haganah, jolla oli maan perustajan David Ben-Gurionin tuki takanaan, teki lopun äärioikeistolaisen Irgunin britteihin kohdistuneesta terrorista, mutta sekin käytti kovia otteita arabeja kohtaan. Haganahin johtoon kuuluivat mm. legendaariset Moshe Dayan ja Jitzhak Rabin.

Toukokuun 14. päivänä 1948 David Ben-Gurion ilmoitti Britannian mandaatin päättyneeksi alueella ja julisti Israelin itsenäiseksi juutalaisvaltioksi. Tätä seuraavana päivänä kaikki Israelia ympäröivät arabivaltiot hyökkäsivät Israeliin. Tarkoitus oli, heidän omia sanojansa lainatakseni, ”ajaa juutalaiset Välimereen”. Näin he tekivät selväksi sen, mitä ajattelivat juutalaisista ja kahden valtion ratkaisusta. Sodan lopputulos oli kuitenkin Israelin voitto. Tämän jälkeen arabit ovat tasaisin väliajoin hakeneet revanssia, milloin sotatoimien, milloin terrorin avulla. Värikkäin yritys lienee Egyptin diktaattori Gamal Abdel Nasserin yritys rakentaa Israelia vastaan suunnattavia bakteriologisia aseita. Tähän hän käytti apunaan Saksasta arabimaihin muuttaneita vanhoja Kolmannen valtakunnan tiedemiehiä, täysiä natseja, joiden kanssa arabeilla ei ollut mitään vaikeuksia tehdä yhteistyötä ja joita Israelin salainen palvelu Mossad kävi tasaisin väliajoin likvidoimassa saaden Nasserin voimattoman raivon valtaan.

Suurimmat häviäjät näissä arabivaltioiden Israeliin kohdistamissa aggressioissa olivat Palestiinan alueen arabit, jotka joutuivat pakolaisasemaan ja joihin alueen muut arabivaltiot suhtautuivat hämmästyttävän epälojaalisti varsinkin otettaessa huomioon miten suuren vastuun he kantavat palestiinalaisten heikkenevästä asemasta. Heidän maistaan on ollut turha lähteä hakemaan uutta kotia, tilapäinen on saattanut löytyä pakolaisleireiltä.

Israel itse on mutkistanut tilannetta perustamalla miehittämilleen arabialueille laittomia siirtokuntia. Näille siirtokunnille Israelin alueen ulkopuolelta muuttanut juutalaisasutus on luonteeltaan hyvin oikeistolaista. Ajan saatossa Israel on muuttunut. Itsenäisyytensä alussa Israel käytti armeijaansa pääsääntöisesti puolustautumiseen (yhtenä poikkeuksena Suezin kriisi 1956, jolloin Britannia ja Ranska saivat Israelin mukaan suunnitelmaansa Egyptin diktaattori Nasserin kaatamiseksi. Tämä epäonnistunut vehkeily oli monumentaalinen munaus ja alkusoitto Britannian ja Ranskan suurvalta-ajan päättymiselle).

Itsenäisyytensä kolmekymmentä ensimmäistä vuotta Israel edusti poliittisesti maltillista vasemmistoa ja sitä voi pitää sosialistisena valtiona (tätä ei pidä sekoittaa itäblokin ns. reaalisosialismiin). 1977 valtaan pääsi oikeisto ja siitä lähtien politiikka on muuttunut puolustuksellisesta arabeja provosoivaksi. Toivon aika palasi 1990-luvun alussa, kun sosialidemokraattiseksi laskettava Työväenpuolue nousi uudelleen valtaan Jitzhak Rabinin ja Shimon Peresin johdolla. Palestiinalaisten vapautusjärjestön PLO:n johtaja Abu Ammar (joka länsimaissa tunnetaan paremmin nimellä Jasser Arafat) suostui neuvottelemaan Israelin kanssa kahden valtion ratkaisuun perustuvasta rauhansuunnitelmasta. Tämä tunnetaan myös Oslon sopimuksena. Kyseessä ei ollut rauhansopimus, kuten usein on väärinymmärretty, vaan tiekartta kohti rauhansopimusta ja pysyvää kahden valtion ratkaisua.

Hetken ajan mahdollisuus kahden valtion syntymisestä Palestiinan alueella näytti mahdolliselta. Ensimmäinen takapakki tapahtui äärioikeistolaisen Jigal Amirin murhatessa pääministeri Jitzhak Rabinin Tel Avivissa 1995 keskellä rauhaa tukevaa joukkokokousta. Murha oli seurausta viikkokausia kestäneestä maalittamisesta, jota harjoitti silloinen oppositiojohtaja ja nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu. Rabin olisi vanhana pragmaattisena sotilaana ollut israelilaisille uskottava tae tiellä rauhaan. Nykytermillä hän olisi ollut katu-uskottava.

Lopullinen niitti taisi olla Camp Davidin rauhankokouksen epäonnistuminen. Rauhaa välittänyt presidentti Bill Clinton kertoi myöhemmin kaksi viikkoa kuluneen kokouksen olleen hyvin yksitoikkoinen. Abu Ammar oli sanonut jokaiselle ehdotukselle ei. Kompromissivalmiutta oli ollut vain Israelin pääministeri Ehud Barakilla.

Lopullinen niitti kahden valtion ratkaisulle oli vuonna 2000 alkanut palestiinalaisten toinen intifada, kansannousu. Sytykkeenä tälle oli oikeistojohtaja Ariel Sharonin provokaatio Al-Aqsan moskeijassa Jerusalemissa. Tämän jälkeen kaikki toivo rauhasta ja kahden valtion ratkaisusta on kuta kuinkin hiipunut. Sekä palestiinalaisten että Israelin taholla valtaan ovat nousseet kahden valtion ratkaisua vastustavat tahot. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu harjoittaa hyvin opportunistista ja tekopyhää politiikkaa. Nimellisesti hänen puolueensa Likud tukee kahden valtion ratkaisua, käytännön toimet laittomien siirtokuntien rakentamisineen ja arabien eristämisineen viittaavat aivan toiseen suuntaan. Arabien puolella Ramallahissa valtaa pitää Fatah-puolueen Mahmud Abbas hyvin kimurantissa tilanteessa, sillä todellisuudessa vaalit siellä on voittanut terroristijärjestö Hamasin edustaja. Abbas ei ole kuitenkaan luovuttanut Länsirannan johtajuutta Hamasille, joten siellä valtaa pitää suhteellisen maltillinen, mutta pahasti korruptoitunut hallinto. Gazan itsehallintoalueella Hamas kuitenkin pitää valtaa, tunnetuin seurauksin. Hamas ei tunnusta Israelin valtiota eikä edes juutalaisten oikeutta elämiseen.

Hämmästyttivätkö Negevin autiomaan tapahtumat 7.10.2023 sinua Francis? Hämmästyttikö sinua, että pogromit tekivät paluun vuonna 2023? Minua hämmästytti, vaikka olisi pitänyt tietää paremmin, sillä tätä oli vuosien ajan ollut ilmassa. Etenkin hyökkäyksen apokalyptisuus kauhistutti. Yli 1200 ihmisen murhaaminen pelkästään koska he olivat juutalaisia tavalla, joka tuo hakematta mieleen natsien Einsatzgrupp-joukkomurhaajien metodit, on asia, jonka olisi pitänyt jäädä sinne holokaustin historiaan. Joukkomurhaa höystivät poikkeuksellisen raakamaiset raiskaukset, jopa nekrofilia sekä panttivankien otto ja tämän jälkeen pakeneminen Gazaan siviilien selän taakse piiloon.  

Äkikseltään olisi voinut kuvitella, että tätä olisi seurannut myötätunnon aalto israelilaisia kohtaan? Niin kuin vaikkapa Pariisissa Bataclan-yökerhoon ja muuallekin Pariisiin samanaikaisesti kohdistuneissa terrori-iskuissa vuonna 2015 tapahtui? Me kaikki eurooppalaiset koimme yhteenkuuluvuutta pariisilaisten kanssa. Kaikkialla näkyi sana Pariisi sydämenkuvalla ryyditettynä.

Pariisissa kuoli tuona päivänä 132 ihmistä. Negevin autiomaan pogromissa kahdeksan vuotta myöhemmin yli 1200. Lisäksi Hamas otti yli 200 panttivankia. Seurauksena ei ole kuitenkaan ollut yhteenkuuluvuutta Israelin kanssa. Seurauksena on ollut antisemitismin paluu Eurooppaan. Vajaat 79 vuotta Auschwitzin vapauttamisen jälkeen.

Sympatian puute johtuu kuulemma Israelin arabeihin kohdistamasta kiistämättä kovakouraisesta ja myös kansallisesti eriarvoistavasta politiikasta. Se on fakta, Israel rankaisee juutalaisiin kohdistuvat väkivallanteot nopeasti ja armotta ja maa kohtelee arabeja Etelä-Afrikan apartheidin mieleen tuomalla tavalla. Mutta Francis, kerro minulle, onko Ranska sitten maa, joka on kohdellut kansallisia vähemmistöjään muka oikeudenmukaisesti? Tiedetään että vähemmistöjen kotouttaminen maahan on epäonnistunut muun muassa maan viranomaisten nihkeän asenteen vuoksi. Ranskan poliisi on jahdannut maan sisällä toimineita etnisiin vähemmistöihin kuuluneita terroristeja armotta. Se ei ole haitannut ranskalaisia sympatisoineita eurooppalaisia pätkääkään. Mutta entäs kun kovia otteita harjoittaa juutalainen? Ainoa tuki näyttää tulevan uskonnollisilta hihhuleilta, jotka ennakoivat Israelin merkitsevän Jeesuksen uutta tulemista. Humanisteina ja ihmisoikeustaistelijoina itseään pitäviltä ei sympatiaa näemmä heru.

Kerropa Francis, onkohan asia niin, että eurooppalainen antisemitismi on niin pahasti juurtunut meidän perimäämme, että emme edes huomaa olevamme antisemiittejä? Miten muuten on mahdollista, että itseään periaatteellisina antirasisteina pitävät vasemmistointellektuellit eivät pidä antisemitismiä rasismina? Esimerkkejä tästä moraalisesta – tai moraalittomasta – paradoksista riittää.

Miksi Ranskan laitavasemmiston johtaja Jean-Luc Melénchon kieltäytyi osallistumasta Pariisin suureen antisemitismin vastaiseen mielenosoitukseen? Miten on mahdollista, että Britannian Labour-puolueen vasemmistosiivessä on nuoria korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka pitävät juutalaisten kansanmurhaa, holokaustia, Israelin valtion valhepropagandana? Minkä vuoksi uskoa tunnustava juutalainen ei Lontoossa uskalla enää pitää kipaa päässään, ja miksi hänen lapsensa juutalaiseen kouluun kohdistetaan ilkivaltaa? Siis Lontoossa, Berliinin ohella Euroopan liberaaleimmassa suurkaupungissa? Miksi täällä Helsingissä synagoga on joutunut jatkuvan vandalismin ja uhkailun vuoksi turvautumaan vartiointiliikkeen palvelukseen eikä voi ottaa enää vierailijoita vastaan? Miksi samoihin toimiin joudutaan turvautumaan Kööpenhaminassa, kaupungissa, joka myös tunnetaan vapaamielisyydestään?

Ja miten helvetissä on mahdollista, että YK:n tasa-arvojärjestö UN Women tuomitsi Hamasin naisiin kohdistuneet sadistiset joukkoraiskaukset vasta lähes kaksi kuukautta tapahtuneen jälkeen? Helsingin Sanomien kokenut toimittaja Annamari Sipilä kysyikin kolumnissaan, eikö juutalaisiin naisiin kohdistuneilla rikoksilla ollut väliä. Minä kysyn samaa. Sipilä huomauttaa myös varsin terävästi, että todisteet Hamasin suorittamista raiskauksista eivät tunnu kelpaavan edes niille, jotka metoo-hengessä ovat valmiit uskomaan vaikka minkä huhupuheen todeksi. Juutalainen kun ei voi olla uhri. Hänen on oltava syyllinen.

Usein kuulee puhuttavan, että Israelin poliitikot ovat hyvin herkkiä kutsumaan kaikkea toimiinsa kohdistuvaa kritiikkiä antisemitismiksi. Tässä on perää, varsinkin maan nykyinen ja samalla pitkäaikaisin pääministeri, vastenmielinen Benjamin Netanjahu käyttää tätä tekopyhää taktiikkaa, mutta ovat sitä käyttäneet myös hänen edeltäjänsä, maltillisetkin. Tämä on kyynistä, semminkin kun se usein kohdistuu Israelia periaatteessa sympatisoiviin ihmisiin.

Mutta aivan hyvin meistä eurooppalaisilta voi sanoa: Miksi me katsomme maanosassamme asuvien juutalaisten olevan vastuussa Israelin kovasta voimapolitiikasta? Miksi me käymme juutalaisten kimppuun aina, kun Israel tekee jotakin, joka sotii meidän oikeustajuamme vastaan? Millä ihmeen perusteella joku juutalaistaustainen eurooppalainen voidaan asettaa vastuuseen Israelin teoista?

Francis hyvä, me eurooppalaiset olemme viimeisiä ihmisiä, joilla on varaa syyttää juutalaisia tekopyhyydestä. Edellisellä vuosituhannella tämä maanosa huusi juutalaisten verestä. Sitä sen ei soisi tekevän enää koskaan, mutta nyt alkaa näyttää pahalta. Ranskassa eräs juutalainen nainen, maan kansalainen, avasi kotiovensa ja astui ulos raittiiseen ilmaan. Hän sai saman tein veitsen vatsaansa. Teon motiivi oli kuulemma Israelin toimet. Oikea motiivi oli tietenkin antisemitismi. Naisella ei ollut mitään tekemistä Israelin voimapolitiikan kanssa.

Olet varmaan kuullut, että Israelin toimia Negevin autiomaan pogromin jälkeen eli hyökkäystä Gazan itsehallintoalueelle, on nimitetty kansanmurhaksi. Meillä täällä Suomessa valtalehti antoi eräälle kirjailijalle tilaa oikein essehtiä tästä aiheesta ja tässä esseessään tämä kirjailija todellakin käytti tätä nimitystä. Hän sanoi myös kyseessä olevan ylimitoitettu sotatoimi pelkän terrori-iskun jäljiltä.

Katsotaanpa nyt tätä. Ensinnäkin kyseessä ei ollut normaali terrori-isku vaan selkeä pogromi, ja sen toimeenpano raiskauksineen ja panttivankien ottoineen oli aivan poikkeuksellisen hornamainen. Sinun israelilainen kollegasi Yuval Noah Harari, joka sivumennen sanoen on ollut vahva rauhanliikkeen tukija, vertasi toimintaa natsien Toisessa maailmansodassa toimittamiin hirmutekoihin ja on aivan oikeassa. Pogromiksi tapauksen tekee se, että se oli Gazan itsehallintoalueella valtaa pitävien viranomaisten, Hamasin, järjestämä.

Toiseksi. Koska Hamasin terroristit ylittivät alueiden välisen rajan ja toimivat viranomaisten käskystä, kyseessä oli sotatoimi, johon Israelilla oli täysi oikeus vastata sotilaallisesti. Heillä on velvollisuus suojella omia kansalaisiaan, se oli jopa Israelin valtion perustamisen yksi perustelu. Tähän velvollisuuteen kuuluu Hamasin ottamien panttivankien vapauttaminen ja heidät kaapanneiden myös murhiin ja raiskauksiin syyllistyneiden rikollisten kiinnisaaminen.

Oma lukunsa on tietysti se ylimitoitettu voima, jota Israel on tätä operaatiota suorittaessaan käyttänyt. Sitä katsoessa tulee selväksi miten julmaa ja pahaa sodankäynti on, semminkin kun uhreiksi joutuvat siviilit lapsista nyt puhumattakaan. Tulitaukovaatimukset ovat välttämättömiä. On todennäköistä, että Israel on syyllistynyt sotarikoksiin Gazan sodan aikana. Mutta kansanmurha? Tuota noin. Israelin armeija on selvästi ilmoittanut etukäteen siitä, mihin iskut kohdistuvat, niiden motiivit ja kehottanut siviilejä siirtymään alueelta pois. Ikävä kyllä Hamas ei pysty tätä kehotusta toteuttamaan. Tai, itse asiassa, ei halua. Syyn kerron tuota pikaa, Francis. Malta hieman veliseni. Minä olen päässyt vasta vauhtiin.

Ongelma tässä on se, että Hamas ei suostu kohtaamaan Israelin armeijaa normaalin sodankäynnin tavalla. He aloittivat toki sodan Negevin autiomaassa, jossa olisikin hehtaareja missä taistella normaalin sodankäynnin tavoin, mutta siellä aggressio kohdistui siviileihin. Israelin armeijan saapuessa paikalle Hamasin sotilaat pakenivat Gazaan ja piiloutuivat siviilien selän taakse, käytännössä heidän alleen tunneleihin pakottaen näin Israelin armeijan hyökkäämään taajama-alueille ja näin jatkamaan konfliktia kaupunkisotana. Useat aihetodisteet viittaavat siihen, että Hamasin sotilaat ovat piiloutuneet panttivankeineen sairaaloiden ja muiden vastaavien siviilikohteiden alle tunneleihin. Tämä jos mikä on sotarikos. Sitä pahentaa se, että näin toimiessaan Hamasin sotilaiden sotarikos kohdentuu heidän oman itsehallintoalueensa kansalaisia vastaan. Niitä, joita heidän tulisi demokraattisesti valtaan päässeinä suojella, mutta joita he käyttävätkin ihmiskilpinä. Israelin toiminta, niin kovaa kuin se onkin, perustuu nimenomaan maan omien kansalaisten suojelemiseen.

Sitä paitsi minä väitän, että Hamas hyökätessään tiesi täydellisesti, miten Israel tulee reagoimaan. Toisin sanoen: He halusivat Israelin hyökkäävän Gazan siviilialueille. Kyse on uhriutumisesta. Ikävä kyllä Hamasin sotilaat eivät ole itse valmiita uhreiksi, sen sijaan uhrien osaan sopivat mainiosti Gazan alueen siviilit, lapset mukaan lukien. Ja Euroopan humanistinen vasemmisto nielee tämän kyynisyyden kakistelematta. Tätä sokeutta minä en kykene ymmärtämään. En edes halua. Syy ja seuraus menevät kauniisti sekaisin.

Näyttääkin siltä, että Euroopan vasemmistolaiset humanistit ovat valmiit julistamaan Israelin ainoaksi syypääksi Palestiinan alueen konflikteihin. He sanovat, että palestiinalaiset elävät käytännössä vankeudessa Israelin vallan alla. Väite ei ole vailla pohjaa ja tässä katse kiinnittyy siihen gettoon, jollaiseksi Gazan itsehallintoalue on muuttunut tai väkisin muutettu. Arabit elävät alueella vankilanomaisissa olosuhteissa, eikä Israelilla näytä olevan aikomustakaan lieventää Gazan saartoa. Toisaalta, joka kerta kun he ovat lieventäneet saartoa, on tuloksena ollut Israelin puolelle rajaa yltänyt raketti-iskujen sarja. Aivan kuin Hamas haluaisikin Israelin käyttävän kovia otteita. Syytä tähän saa itse kukin tykönään pohtia.

Israel on myös miehittänyt vuoden 1967 sodasta alkaen Länsirantaa ja Itä-Jerusalemia. Kahden valtion ratkaisussa näiden alueiden tulisi kuulua palestiinalaisille, mutta juuri näillä alueilla varsinkin Israelin oikeistohallitukset ovat sallineet laittomien siirtokuntien perustamisen. Oslon sopimuksen solmimisen aikoihin alueella oli arviolta 100 000 laitonta siirtolaista. Siirtokuntalaisten määrä on kolmessakymmenessä vuodessa noussut arviolta yli 700 000.  

Tässä asiassa Israelin tulisi todellakin katsoa peiliin. Laittomat siirtokunnat ovat se mekanismi, joka vahingoittaa kaikista eniten kahden valtion ratkaisua. Israel asettaa maailman tapahtuneen tosiasian eteen ja olettaa hieman samaan tapaan kuin Venäjä Krimin valloitettuaan, että vaikka siirtokunnat eivät ole laillisesti hyväksyttävissä, maailman on pakko hyväksyä ne faktana. Jitzhak Rabin sanoi 1990-luvun alussa siirtokuntien olevan suurin ongelma kahden valtion ratkaisulle.

Ja nämä siirtokuntalaiset ovat hampaisiin asti aseistautuneita ja asenteiltaan usein militantin oikeistolaisia. Negevin autiomaan pogromin jälkeen he ovat hyökänneet Länsirannan arabien kimppuun päivittäin ja kuolonuhrit lasketaan jo sadoissa. Hyökkäykset ovat olleet pelkkää terroria ja niiden tarkoitus on ollut pelon avulla saada alueen arabit karkotettua. Ja tässä on siis kyse vain pogromin jälkeinen arabeihin kohdistunut terrori, sillä tätä terroria on jatkunut säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuosikausia.

Tämä kaikki ei muuta sitä tosiasiaa, että varsinaisen sodan aloittaja, hyökkääjä on lähes aina ollut arabitaho. Israel on vain vastannut hyökkäykseen ja paremmin sotilaallisesti varautuneena yleensä menestyksellisesti. Siitä huolimatta syyllinen on Israel. Juutalainen. Uhrinakin syyllinen. Niinhän se on vuosisatoja mennyt.

Nämä humanistit ovat kummallisessa seurassa. Jo Venäjän keisarikunnan aikoina valehdeltiin Siionin viisaiden pöytäkirjoissa juutalaisten valtapyrkimyksistä. Adolf Hitler väitti syyn ja seurauksen komeasti sekoittaen juutalaisten aloittaneen Toisen maailmansodan. Ja jotkut väittävät, että toinen antisemiitti, Josif Stalin, olisi ollut valmis aloittamaan Kolmannen maailmansodan juutalaisia keppihevosenaan käyttäen, mutta kuolema ehti tulla väliin.

Siinäpä Euroopan vasemmistolaisille humanisteille kelpo esikuvat. Tsaari Nikolai II, Hitler ja Stalin. Onko varaa parantaa, kysyi Jukolan Tuomas.

On sanottu, että itsenäisen palestiinalaisvaltion tukeminen ei merkitse Hamasin tukemista. Tämä on totta ja kannatan itsekin tätä paljon puhuttua kahden valtion mallia. Mutta kerropa minulle mikä se Hamasin vaihtoehto Palestiinan arabien joukossa tällä hetkellä on? Fatah? Lähes yhdeksänkymppinen Mahmud Abbas, jolla käytännössä ei ole edes palestiinalaisten tukea ja joka on takertunut länsirannalla valtaan varsin epädemokraattisin keinoin? Eipä silti, ei Hamaskaan ole järjestänyt vaaleja seitsemääntoista vuoteen Gazan alueella, mutta se on kuitenkin demokraattisemmin vallassa kiinni kuin Fatah on.

Käytännössä itsenäisen palestiinalaisvaltion tukeminen tarkoittaa tällä hetkellä Hamasin tukemista. Se on ainoa poliittinen taho, joka tällä hetkellä kykenee ottamaan vallan mahdollisesti itsenäistyvässä Palestiinan arabitasavallassa. Siis edellyttäen, että ulkovallat eivät tähän prosessiin sekaannu, mitä on kylläkin aivan joutavaa odottaa.

Tiedätkö mitä Francis? Minä uskon, että Hamasia on huijattu. He kyllä tiesivät, että niin törkeä provokaatio kuin mitä Negevin autiomaan pogromi oli, saa Israelin reagoimaan täydellä voimalla ja että tätä seuraavassa sodassa heillä ei ole voiton mahdollisuutta niin voimakasta sotavoimaa vastaan kuin Israelin armeija on. Joku on yllyttänyt heitä toimimaan ja luvannut tukea, mahdollisesti jopa aseveljeyttä. Ja tässä katse kääntyy Iraniin ja heidän talutusnuorassaan olevaan libanonilaiseen Hizbollahiin. Ja kun tätä Ariadnen lankaa lähtee kerimään, taustalta löytyy Iranin kumppanimaa Venäjä. Lanka johtaa Venäjälle myös Hizbollahia tukevan Syyrian diktaattori Basar al-Assadin kautta. Venäjälle on pelkkää etua, jos Euroopan läheisyydessä Lähi-idässä avautuu toinen sotanäyttämö viemään näkyvyyttä siltä, mitä Venäjä tekee Ukrainassa. Lisäetuna on eurooppalaista hajaannusta, kun palestiinalaisia tukevat ihmiset osoittavat mieltä maiden omia hallituksia vastaan. Fakta on nimittäin se, että yksikään länsimainen hallitus ei tule tukemaan Hamasin kaltaisen toimijan valtapyrkimyksiä niin tulenaralla alueella kuin Lähi-itä on. Tuskin missään muuallakaan.

Tukea ei kuitenkaan tule. Venäjä ei missään tapauksessa tule osallistumaan sotaan Israelia vastaan, sillä silloin se kerjää verta nenän lisäksi kaikista muistakin ruumiinosista. Lisäksi Putinilla on omia intressejään myös Israelin suunnalla. Iranin ja Hizbollahin sotilaallisen tuen on estänyt viimeistään yhdysvaltalaisen lentotukialuksen läsnäolo alueella. Se on vienyt heiltä sisun kaulaan, mikäli heillä nyt alun perinkään oli mitään aikomuksia tukea sunnalaiseen muslimiveljeskuntaan identifioituvaa Hamasia. Iran ja Hizbollah kun edustavat shiialaisuutta.

Minusta näyttää siltä, että jälleen kerran muut arabit ovat pettäneet palestiinalaiset. Mutta meidän eurooppalaisten silmissä syyllisiä ovat juutalaiset. Mikään ei siis ole muuttunut, vaikka historian piti olla lopussa.

Mutta palataanpa Francis vielä siihen historian voittaneeseen liberaaliin demokratiaan, tällä kertaa tästä Israel-vinkkelistä. Nyt on nimittäin aika päättää tämä kirje, josta näemmä tuli aluksi essee ja lopuksi näemmä pamfletti.

Israel oli pitkään ainoa liberaali demokratia Lähi-idän alueella, ja juuri silloin, kun kirjoitit historian lopusta, näytti lupaavalta. Palestiinan alueelle oli hyvät mahdollisuudet saada myös arabeille oma valtio ja sitä kautta pysyvä rauhantila. Historian lopun jälkeen tapahtui kuitenkin paljon. Jitzhak Rabin murhattiin, Shimon Peres ei pystynyt pitämään valtaa työväenpuolueella, vaan se luisui oikeistolle ja lopulta Benjamin Netanjahun kaltaisen korruptoituneen opportunistin ja populistin käsiin, roiston suoraan sanottuna. Maan parlamentti Knesset on sirpaloitunut entisestään ja nyt Netanjahu pitää valtaa äärioikeiston, Rabinin murhaajien hengenheimolaisten, tuella. He puolestaan saavat tukensa laittomien siirtokuntien radikalisoituneelta väestöltä, jotka vaaleissa taitavat äänien keskittämisen. Netanjahun oma puolue, Likud, on vain nimellisesti sitoutunut kahden valtion ratkaisuun, käytännössä se toimii sitä vastaan. Ja kun vastapuolena on Israelin olemassaolon oikeutuksen kieltävä Hamas, konflikti oli myös Israelin puolelta väistämätön. Hamasin pogromi oli se, mikä sen laukaisi. Ja gallupit osoittavat mille tasolle israelilaiset ovat vajonneet Netanjahun johdolla. Israel on yksi harvoista maista, joiden kansalaisten enemmistö toivoo Donald Trumpin paluuta Valkoiseen taloon vuoden 2024 vaaleissa. Siitä huolimatta, että Joe Bidenin tuki on ollut Israelille paljon johdonmukaisempaa. Mutta Biden haluaa ottaa huomioon myös konfliktin muiden osapuolten mielipiteet. Se ei näemmä israelilaisille riitä.

Liberaalin demokratian voittokulku näyttää katkenneen myös Israelissa. Olisitko osannut arvata mokomaa, Francis? Netanjahu on tarttunut valtaan kynsin hampain, sillä vallan menetys tietää hänelle oikeudenkäyntiä ja vankilaa. Hänestä on tullut Israelin oma Victor Orban, eikä hänen politiikallaan ole enää muita kuin yksi tavoite: pitää Benjamin Netanjahu poissa vankilasta.

Tämä kaikki on suuri sääli, sillä iso osa israelilaisista ovat hyvin liberaaleja ja suvaitsevaisia ihmisiä jotka tahtovat rauhaa. He tahtoivat myös elää rauhassa arabien kanssa, mutta 7.10.2023 muutti kaiken. Tällä hetkellä vain hyvin harva Israelissa uskoo enää rauhan mahdollisuuteen arabien kanssa. Optimismille ei ole enää tilaa. Myös maltilliset tahot, siviilit, ovat ryhtyneet aseistautumaan.

Tällä hetkellä Palestiinan alueella ei elä toivo.

"Ehkä historia on loppunut ja olemme siirtyneet uuteen aikaan, jota voisi kutsua vaikka historiattomuuden ajaksi? Ajaksi, jossa ihmisten mielipiteet eivät perustu tietoon. Ne perustuvat luuloon."

Minulla on sellainen tunne, että tämä kirje sinulle, Francis, on nyt lopussa. Huomasit varmaankin, että olen aika poleemisestikin eri mieltä kanssasi?

Vai olenko? Saatat olla oikeassakin? Ehkä historia on loppunut ja olemme siirtyneet uuteen aikaan, jota voisi kutsua vaikka historiattomuuden ajaksi? Ajaksi, jossa ihmisten mielipiteet eivät perustu tietoon. Ne perustuvat luuloon. Hieman turhan usein kovaäänisin on se, joka saa oman luuloon perustuvan mielipiteensä vaikuttamaan muiden mielipiteisiin, mitä seuraa tämän mielipideautomaatin ja hänen seuraajiensa yhteishuuto, joka jättää järkevän maltillisen mielipiteenvaihdon pimentoonsa. Sellainen kun ei tätä nykyä ole kovin trendikästä.

Tiedätkö mitä? Ettet vain ollut saanut tartuntaa silloin kun kirjoitit historian lopusta? Sairastuitko kylmän sodan loputtua (tai pitäessä taukoa) länsimaisten poliitikkojen tartuttamana hybrikseen? Kaikki liberaalin demokratian tukijat eivät toki saaneet tartuntaa, mutta näyttää siltä, että Nemesis ei säästä näitä päänsä kylmänä pitäneitäkään.

Toivotan sinulle letkeitä tutkijanpäiviä siellä Kalifornian auringossa. Ympäristöasioista en tällä kertaa ehtinyt sinulle kertoa, mutta varo metsäpaloja. Ne ovat siellä sinun lähelläsi kuulemma yleistymään päin.

Voi hyvin.
Kunnioittavasti sinun.

Matti Patana
Teatterin ovelta.

***

Tämä kirjoitus on saanut idean Pienellä näyttämöllä esitettävästä näytelmästä Europeana. Kirjoittamani teksti perustuu vuosien aikana päähäni ahtaamiini kirjoihin ja artikkeleihin sekä omiin mielipiteisiini.

Suomen Kansallisteatteria antoi ystävällisesti minulle tilaa mielipiteideni esittämiseen, mutta niistä vastaan yksin minä ja vain minä.

Ohita esitysten esittelykaruselli

Kevään 2024 ensi-iltoja

""

Laulujoutsen ‒ katastrofiballadi

Aurinkoteatteri ja Kansallisteatteri esittävät
Kun talous pannaan tasapainoon, ihmisarvo ei saa muodostua esteeksi.
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Kurjet

Tiina Puumalainen – Hanna Suutela
He elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Hulluja satuja

Paula Norosen ja Minna Kivelän satujen pohjalta
Henna Tanskanen ‒ Helena Vierikko
Kreisiä menoa Kansallisteatterissa
Taivassali
Tutustu ja osta lippu