Uutinen – 25.5.2023

Kansallisteatterin syyskauden ohjelmisto täydentyy – tarjolla kotimaisia uutuuksia, musiikkia, tanssia, klovneriaa ja jouluesitys lapsille

""

Kansallisteatterin aiemmin julkaistu syyskauden ohjelmisto täydentyy kotimaisilla uutuuksilla, musiikkikonserteilla, tanssilla, klovnerialla ja lapsille suunnatulla jouluesityksellä. Kansallisteatterin monipuolinen ohjelmisto levittäytyy kokonaisuudessaan viidelle eri näyttämölle sekä kaupungin kaduille, ja koko syyskauden ohjelmiston liput ovat nyt myynnissä. Vallilan Kansallisteatterissa nähdään esityksiä vielä koko syksyn ajan sekä Kansallisteatterin, että muiden esittävän taiteen toimijoiden tuottamana.

Talo-näytelmän teemoina elämän rajallisuus ja yksinäisyys

Taina Westin kirjoittama Talo on lämminhenkinen esitys, jonka teemoja ovat isot ikiaikaiset teemat: elämän rajallisuus, yksinäisyys, ystävyys ja ihmisen ikävä toisen luo.

Laura Jäntin ohjaama näytelmä kertoo kahden henkilön, näyttelijäkonkari Riikan ja vanhapoika Tarmon, epätodennäköisestä ystävyydestä. Rooleissa nähdään Kansallisteatterin ensemblen näyttelijät Pirjo Luoma-aho ja Petri Liski. Kantaesitys Omapohjassa 1.11.2023

Lue lisää ja osta liput

Kotiinpaluu on tarina yhdenvertaisuudesta ja eritoten sen puutteesta

Kirsi Marie Liimataisen kirjoittama ja ohjaama Kotiinpaluu kutsuu katsojan puntaroimaan asenne- ja arvomaailmaansa. Kotiinpaluu kertoo tarinan naisparista, joka palaa kotikyläänsä vain törmätäkseen yhteisön ennakkoluuloihin ja tajutakseen, että ei kelpaa eikä ole tervetullut. Esitys muistuttaa, että vaikka maailma muuttuu avoimemmaksi, erilaisuuden ja toiseuden pelko nostaa yhä päätään, eikä jälki ole kaunista. Päärooleissa nähdään Johanna Kokko ja Marjaana Maijala.

Esityksessä käsitellään identiteettiä mitätöivää henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja syrjintää. Esitystä suositellaan yli 14-vuotiaille.

Lue lisää ja osta liput

Valvojat eli kaupungin yhteinen turvallisuusharjoitus

Valvojat on Raekallio Corp.-tanssiryhmän tuottama pelirakenteinen ja vuorovaikutteinen esitys. Ohjauksesta vastaa tanssitaiteilija Valtteri Raekallio ja käsikirjoituksesta Harry Salmenniemi ja Jaakko Yli-Juonikas yhdessä Valtteri Raekallion kanssa.

Teatteria, kirjallisuutta, tanssia, äänisuunnittelua, performanssia, psykomaantiedettä ja salaliittoteorioita yhdistelevä Valvojat tapahtuu Helsingin keskustassa ja puistoissa. Esitys hyödyntää älypuhelinsovellusta yleisön ohjaamiseen ja sen aikana kävellään noin neljän kilometrin matka kaupungissa.

Kantaesitys 17.8.2023. Esitykset alkavat klo 18:00 Helsingin Rautatientorilta, Aleksis Kiven patsaan edestä. Säävaraus. Teos ei ole esteetön eikä sovellu lapsille.

Lue lisää ja osta liput

Vahvan tulkinnan mestarin Timo Tuomisen Brel-esitykset jatkuvat

Timo Tuominen, Brel ...Rakastakaa! -esitys sisältää säihkyvimpiä helmiä kaikista näyttelijä-muusikko Timo Tuomisen vuosien varrella tekemistä Jacques Brel -esityksistä.

Suosituimmat chansonit, vaihtuvat laulut ja ehkä jotain ”uuttakin” Brelin tuotannosta. Taiteilijan sisuskaluista energialla, voimalla ja räväkällä huumorilla nousevat tulkinnat rakkaudesta, vihasta, ilosta, tuskasta ja surusta. Vallilan Kansallisteatterin karheankaunis sali on kuin tehty Tuomisen Brel-iltoja varten.

Lue lisää ja osta liput

Valkovenäläisen toisinajattelija Kureitšikin uutuus lukudraamana

Andrei Kureitšik on palkittu valkovenäläinen teatterin- ja elokuvantekijä sekä toisinajattelija. Vuoden 2021 elokuussa Kureitšik muutti Suomeen; hän asuu Helsingissä Artists at Risk -ohjelman turvaresidenssiläisenä.

Kureitšikin uusi näytelmä Loukatut. Planeetta. nähdään lukudraamana Vallilan Kansallisteatterissa. Näytelmä käsittelee ihmiskunnan kolmea perustavanlaatuista vihollista, joita emme voi ikinä selättää: nopeus, aika ja etäisyys. Näiden kosmologisten ikuisuusongelmien lisäksi meidän on kannettava inhimilliset tunteemme, historian painolasti ja nykyhetken brutaali todellisuus.

Loukatut. Planeetta. -lukudraama on Kansallisteatterin viides tuen osoitus sodasta kärsivälle Ukrainalle. Esityksen lipputulot lahjoitetaan lyhentämättömänä Unicefille. Lukudraama Vallilan Kansallisteatterissa 23.9.

Lue lisää ja osta liput

Red Nose Companyn Mieletön etsii valaistusta ja mielenrauhaa  

Red Nose Companyn Mieletön tarjoaa hulvattomia yhteentörmäyksiä ja absurdia klovnifilosofiaa, kun väsynyt perheenäiti Tiktak (Nora Raikamo) ja meditoiva psykoterapeutti Secret (Amira Khalifa) lähtevät etsimään mielenrauhaa, parempaa elämää ja henkistä kehitystä.

Mutta miten temppu tehdään, kun vastassa ovat sortoa ylläpitävät rakenteet, tyytymättömyys, kiire, vallankäyttö, ahneus, ilmastonmuutos? Auttaako edes se, että oppaana valaistuksen tiellä on Herman Hessen klassikkoteos Siddhartha (1930)? Näyttämöllä nähdään Khalifan ja Raikamon lisäksi muusikko Jussu Pöyhönen. Esityksen ohjaa Niina Sillanpää.

Lue lisää ja osta liput

Anssi Kelan kiertue huipentuu Suurelle näyttämölle

Konserttia, monologia ja filmiä yhdistelevä Mun täytyy kävellä näin -esitys kertoo suositun Anssi Kelan tarinan artistin omin sanoin.

Haltioituneen vastaanoton saanutta elämäkertakonserttia on esitetty loppuvuodesta 2019 lähtien loppuunmyydyille saleille ympäri Suomea. Nyt ainutkertainen konsepti huipentuu päätöskiertueeseen, joka saapuu ensimmäistä ja viimeistä kertaa myös Suomen Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle.

Lue lisää ja osta liput

Rakastettu Hölmöläisten jouluseikkailu ilahduttaa lapsia ja lapsenmielisiä

Helena Vierikon ja Ella Pyhällön rakastettu Hölmöläisten jouluseikkailu virittää jälleen pikkuväen joulutunnelmaan ja tuo hymyn varttuneemmankin katsojan huulille.

Hölmölän klassikkotarinoista inspiroitunut, puolituntinen koko perheen jouluhassuttelu esitetään Suuren näyttämön yleisölämpiössä. Katsomo pysyy koko ajan valoisana, ja yleisö saa valita mieluisat istumapaikat tuoleilta tai lattialta. Esitys soveltuu yhtä lailla kokeneemmille teatterinkävijöille kuin vaikka ihan ensimmäiseksi teatterikokemukseksi. Ja asiantuntijoita paikalle tarvitaankin, sillä kun hölmöläisten konstit loppuvat, pyydetään lapsikatsojilta neuvoa.

Esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille ja alle 120-vuotiaille.

Lue lisää ja osta liput

Vallilan Kansallisteatterissa esityksiä koko syksyn ajan

Vallilan Kansallisteatteri on toiminut väistötilana Kansallisteatterin Pienen näyttämön peruskorjauksen ajan. Peruskorjaus valmistuu keskikesällä, ja teatteriyleisö toivotetaan syksyllä tervetulleeksi Pienen näyttämön esityksiin. Rouhean tunnelmallisessa Vallilan Kansallisteatterissa saa nauttia Kansallisteatterin esityksistä lokakuun loppupuolelle saakka. Osana Kansallisteatterin ohjelmistoa Vallilan näyttämöllä nähdään Timo Tuominen, Brel… Rakastakaa!, Heini Junkkaalan Pudota, Jonnakaisa Riston Korhosen muotokuva sekä Andrei Kureitšikin uutuusnäytelmä Loukatut. Planeetta. lukudraamana.

Loppusyksystä Vallilan Kansallisteatterissa nähdään myös muiden esittävien taiteen toimijoiden esityksiä, kun interkulttuurisuutta edistävien teattereiden yhteenliittymä hyödyntää Vallilan Kansallisteatteria. Kansainvälinen nomaditeatteri Klockriketeatern tuottaa yhdessä muun muassa Teatteri Metamorfoosin, Post Theatre Collectiven ja The Baltic Circlen kanssa esittävän taiteen ohjelmiston monikieliselle yleisölle. Tarkka ohjelma julkistetaan syyskuun alussa, mutta luvassa on muun muassa kulinaarinen ilmastokonsertti, klassikoita, uutta draamaa, kansainvälisiä festivaalivieraita ja keskusteluita.

Ohita esitysten esittelykaruselli

Tulevia ensi-iltoja

""

Laulujoutsen ‒ katastrofiballadi

Aurinkoteatteri ja Kansallisteatteri esittävät
Kun talous pannaan tasapainoon, ihmisarvo ei saa muodostua esteeksi.
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Jäniksen vuosi

Arto Paasilinna ‒ Kristian Smeds
Loikkien vapauteen!
Suuri Näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Eerika Rantasen tähänastinen elämä

Juha Jokela, Kaisa Hela, Ria Kataja & Eeva Soivio
Sydämellinen kasvutarina kolmen upean näyttelijän esittämänä!
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Angels in America

Tony Kushner
Suurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattona
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Hulluja satuja

Paula Norosen ja Minna Kivelän satujen pohjalta
Henna Tanskanen ‒ Helena Vierikko
Kreisiä menoa Kansallisteatterissa
Taivassali
Tutustu ja osta lippu